Joulun kahvipöydän kunkku

Olen aina suosinut jäädykkeitä. Tekijälle niistä sataa glooriaa ja kunniaa, vaikka ne ovat maailman yksinkertaisimpia tehdä. Tässä yksi ohje, vaikka huomiseen joulupöytään.

<B>Vadelma-mustaherukkajäädyke</b>
400g marjoja pakkasesta, vattua, mustaherukkaa
3rkl punssia tai muuta likööriä
0,5 dl vaaleaa siirappia
5dl luomukermaa, kuohu
3 keltuaista
1 dl sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi, vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja yhdistä kermaan. Survo vatut ja herukat, lisää survokseen punssi. Lisää siirappi herukoihin. Yhdistä kaikki aineet ja pane ne kylmällä vedellä huuhdottuun rengasvuokaan. Pakasta yön yli, ja nosta 20 min ennen tarjoilua vadille. Yksinkertaista mutta aivan mahtava makuelämys.

Me käymme Joulun viettohon

Terveisiä Hakaniemen hallista. Aivan valtava vilske; kuka sanoi että halleilla menee huonosti? Kävin hakemassa lohta ja siikaa graavattavaksi, muikun mätiä ja valmista suurtarinlohta. Mukaan tarttui myös suolasieniä ja saaristolaislimppu.

Minulle joulu syntyy aivan perinteisistä jutuista, kuusen tuoksusta, itse tehdyistä herkuista, kynttilän hämystä, lasten ilosta. Lapsuuden kodissani kinkku paistettiin aina aattoyönä, ja aamulla saatiin vastapaistettua kinkkua sinapin kanssa, avot.

Joulu on todellinen ruokajuhla, mutta kyllä se joulu tulee vähemmälläkin. Vuosi vuodelta oma joulupöytäni on keventynyt ja entistä enemmän siirtynyt kalapainotteisemmaksi. Kalat ja mädit monessa muodossa kuuluvat joulupöytääni. Rakastan myös punajuuri-, lanttu- ja porkkanalaatikkoja, niitä menisi pitkin vuottakin. Anoppi tekee aina maksalaatikkoa, se on hänen perinteinen joulubravuurinsa.

Nautitaan joulun ajasta, syödään yhdessä lähimpien kanssa ja unohdetaan kiireet.
Onnellista Joulua itse kullekin.

Ruokaketjun ympäristövastuu luvuin

Ruokaketjun ympäristövaikutuksista julkaistiin tänään lisää tietoa MTT:n ja Laatuketjun toimesta. Ympäristöasiat ovat pop, kellään ei ole vara sanoa ruokaketjussa että EVVK. Ruokaketjun ympäristövastuu on kollektiivinen harjoitus, kaikkien on osallistuttava talkoisiin.

Ruokaketjun osuus Suomen kokonaisilmastovaikutuksista on 14%, typpi-ja fosforihuuhtoumista yli puolet, ja vesien rehevöitymisestäkin yli 50%. Suurin osa näistä tulee maataloudesta. Kotitalouksien ruoan kulutus haukkaa 60% ympäristövaikutuksista, ravintolatoimi ottaa noin 20 % ja loppu menee viennin piikkiin.
Raportissa on tietoa ruokaketjuittain (vilja, maito, olut, liha, kasvituotteet jne.). Tulokset eivät sinänsä yllätä, mutta ketjukohtaiset tiedot on nyt ensi kerran laitettu samalle viivalle.

No entäs sitten? Jälleen yksi raportti, mitä sillä tehdään?
Koko harjoituksen tarkoitus oli luoda vuosittain toistettava mittausmenetelmä, jolla voidaan seurata koko ruokaketjun ympäristövaikutuksia. Jos mitataan, voidaan asettaa tavoitteita, ja parantaa toimintaa. Raportin pitäisi siis olla ketjun toiminnan parantamisen väline, onko se, jää nähtäväksi.
Raportti on luettavissa ja ladattavissa Laatuketjun sivuilta www.laatuketju.fi

Itsenäisen Suomen tekijöille kiitos

Tämä ruisleipää pitelevä käsi on 89 vuotiaan isoäidin käsi. Näillä käsillä on puolustettu Suomea ja rakennettu Suomi jälleen jaloilleen sotien jälkeen. Paljon on näillä käsillä ruisleipää tehty, marjoja mehustettu ja perunaa kuokittu, elätetty iso sukupolvi jälleenrakentajia, jotta voimme elää nykypäivän yltäkylläisessä Suomessa.

Tämä isoäiti toimi lottana rannikkotykistössä Koivistolla, opiskeli sairaanhoitajakoulussa ja tapasi miehensä leikkaussalissa. Kävi nimittäin niin että haavoittunutta nuorta sotilasta leikattiin ja nuori sairaanhoito-opiskelija kutsuttiin avustamaan. Se oli kurkkuleikkaus, professori Meurman leikkasi ja opiskelija piti kielestä kiinni. Siitä potilaasta tuli lotan aviomies, viideksikymmeneksi vuodeksi kunnes kuolema heidät erotti. Tämä lotta on mummoni.

Isoäitiemme ja ukkiemme tekemään työtä ei voi kylliksi arvostaa. Sen ansiosta meillä on tänään itsenäinen Suomi. Sotien veteraanit, miehet ja naiset, antoivat paljon. Heitä muistamme tänään. Arvokasta itsenäisyyspäivää.

Helsinki poisti brasilialaisen broilerin listalta

Viimeisen tiedon mukaan A-Studion kyselystä ja syntyneen kohun seurauksena Helsinki on poistanut brasilialaisen broilerin lasten ruokalistoilta. Tästä kertoi YLE. Herättäisikö tämä kohu kuntapäättäjät Helsingissä ja muualla miettimään näitä ruokavalintoja myös jatkossa?

Lapseni syö brasilialaista broileria

Kiitos A-Studio. Kävitte kyselemässä Palmialta mistä broileri tulee lasten lautaselle. Brasiliasta, kerrottiin pienen etsimisen jälkeen. Toimittaja Sarvamaa haastatteli ruokapalvelujohtajaa, joka kertoi syyksi brassibroiskun valintaan rahan. Ei ole rahaa ostaa kotimaista.

Maksan kunnallisveroa kohtuullisesti joka vuosi jotta Helsinki pyörii, jotta lapset saavat syödä kunnolla päiväkodissa ja koulussa. Miten voi olla totta, että Helsingillä ei ole varaa lasten kunnolliseen ruokaan? Ruokapalvelu on pieni siivu kunnan budjetista ja tästäkin vielä pienempi osa menee ruokaan. Brasilialainen broileri, juu, varmasti turvallista, mutta kuka siitä menee takuuseen? Toimittaja viittasi antibiootteihin...

Toivottavasti Helsingin kuntapäättäjät ottavat lusikan käteensä ja nostavat RUOAN puheeksi. Lyhytnäköisellä säästöpolitiikalla voidaan tuhota paljon, kuinka kestävää on säästää lasten lautaselta??

On tehtävä diili, Green New Deal

Kööpenhaminan ilmastokokous on ovella. Kun Köpiksen kokous päättyy 18.12., ei kenellekään jääne epäselväksi että suurten muutosten on tapahduttava elin- ja kulutustavoissamme. Keskeistä on globaali päätöksenteko, pienet kansalliset teot eivät enää riitä ”ilmastouhan” edessä.

Maailman on pakko tehdä uusi diili, siitä miten vastataan ilmastonmuutokseen, fossiilisten luonnonvarojen ehtymiseen, veden riittävyyteen, ruoan kestävään tuotantoon. Puhutaan Green New Dealista.

Vihreä Sivistysliitto julkaisi vähän aikaa sitten aiheesta toimitetun raportin. Kirjan raikkainta antia oli mm. Demoksen väen johdatus aiheeseen. Demos vertaa nykyistä diilin tarvetta Pekka Puskan johtamaan Pohjois-Karjala hankkeeseen ja siihen että Suomen kansa ikään kuin teki terveyden edistämisestä yhteisen sopimuksen. Nyt samanlainen diili pitäisi tehdä kaikkien kansakuntien ilmastokysymyksen edessä. Olemme erittäin vaikean yhtälön edessä, jota ei ratkaista yhdessä eikä kahdessakaan yössä. ”Green new deal tarkoittaa uusien asioiden luomista”, sanoo Demos. Näin se on.

Suomalainen elintarviketalous on kohtaamassa näitä megaluokan muutoksia muiden alojen rinnalla. Mistä löytyvät ne uudet prosessit, keinot, innovaatiot, osaaminen, joilla ruokaketjumme vastaa diiliin? Ja keskeinen kysymys on, miten ruokaketjumme vastaa meidän kuluttajien lisääntyneeseen haluun tehdä oikeita päätöksiä, kuluttaa niin että omatunto sen kestää?

Minä haluan sellaista ruokaa, joka on tuotettu kestävästi, joka ei jätä isoa vesi-ilmastojalanjälkeä. Ja niin uskon, että haluaa moni muukin. Vasta muutama yritys on ruvennut kertomaan meille ruokamme aiheuttamista jäljistä ja tekemään tekoja, jotta ne pienenisivät. Me tarvitsemme lisää tietoa, mutta varsinkin helppoja ja nopeita ratkaisuja tehdä päätöksiä arvomaailmamme mukaisesti. Tulossa on, vastaa ruokaketju, siispä odotellaan…

Ruotsiin tulossa ilmastosertifikaatti ruoalle

Ruotsin hallitus pyysi 2007 ruotsalaista ruokaketjua tekemään vapaaehtoisen aloitteen ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Ruotsissa käärittiin hihat ja ryhdyttiin toimeen. Todettiin että kuluttajat tarvitsevat tukea valintoihinsa, sillä ruotsalaisista 2/3 kiinnostunut ilmastonmuutoksen torjunnasta ja 92% ruotsalaisista haluaa lukea aiheesta lisää ruokapaketin kyljestä. Syntyi yhteinen kansallinen aloite, johon monet isot yritykset sitoutuivat. Krav ja Svensk Sigill ovat aloitteen puuhaorganisaatioita.

Parissa vuodessa on päästy ihaltavan pitkälle. Tarkoitus on saada aikaan sertifiointijärjestelmä jossa pyritään vähentämään ruokaketjun negatiivisia ilmastovaikutuksia. Järjestelmän idea on antaa kuluttajalle mahdollisuus tietoisiin valintoihin sekä toisaalta parantaa ruokaketjun kilpailukykyä. Valitessaan tällaisen sertifioidun tuotteen kuluttaja voisi olla siis varma että ruokaketju on tehnyt toimia vähentääkseen negatiivisia ilmastovaikutuksia. Ruotsalaisessa ilmastomerkissä tai järjestelmässä katsotaan koko ruokaketjua, kriteerit on tällä hetkellä valmiit eräille raaka-aineille, kriteeristö on nähtävillä linkistä: www.klimatmarkningen.se/in-english

Parhaillaan käydään kiivasta keskustelua merkistä, sen käyttöoikeudesta ja valvonnasta. Sekä Krav että Svensk Sigill ovat sisällyttämässä nämä kriteerit omiin järjestelmiinsä sisään. Mahdollinen ilmastomerkki halutaan nähdä muiden kestävän tai vastuullisen tuotannon merkkien rinnalla.

Vastaavaa keskustelua on käyty Suomessa pari vuotta, parhaillaan on menossa selvityksiä mahdollisuudesta kansalliseen järjestelmään vastuullisen toiminnan todentamiseksi ja näkyväksi tekemiseksi kuluttajalle. Suomessa kuluttaja on vasta heräämässä ruoan ilmastovaikutuksiin, mutta kuten aina, kyllä muutos tännekin rantautuu parin vuoden viiveellä.

Ruotsin aloitteesta kuultiin Climate Smart Food seminaarissa Lundissa 23.-24.11.

Läskistytään "kevyesti"

Hesari julkaisi viikonloppuna tutkimuksen jossa kerrottiin Suomen olevan kevyttuotteiden ykkönen valikoimissa Euroopassa. Suomalaiset ovat hullaantuneet kevyttuotteisiin ja käyttävät niitä todella paljon, etenkin maitotuotteet, makkarat ja juomat ovat "kevyitä". Samaan aikaan suomalaiset lihovat, lihovat ja lihovat: missä mättää? Tämä on kysymys jota olen miettinyt pienessä päässäni jo pari vuotta.

Tässä "kevytuskossa" on saatettu mennä metsään, ostetaan ns. kevyttuoteita kun pelätään rasvaa kuin ruttoa, mutta ei samalla katsota lainkaan esim. sokerin määrää. Tai syödään kevyttuotteita surutta, eikä ymmärretä että kokonaiskalorimäärä ratkaisee, ei sitä "kevyttä" voi mielinmäärin sitäkään mättää - paitsi vihanneksia/hedelmiä, jotka eivät muodikasta kevyt -leimaa saa koskaan.

Onko maalaisjärki kadonnut tässä "ruoka"hifistelyssä, eivätkö ihmiset enää itse tiedä miten paljon ja mitä on sopivaa kullekin syödä? Samat ruokavaliot eivät päde aivan kaikille, olemme yksilöitä. Missä on maku? Useista kevyttuotteista on makunautinto kaukana.

Ja ihan toinen kysymys on vielä se, mitä nämä sataan kertaan lingotut, lisätyt-poistetut-keinoaineilla korvatut tuotteet meille tekevät. Pitkän aikavälin näyttöä ei ole, olemme ensimmäinen maanpäällä elävä laboratoriokansa tästä.

Eikun shoppailemaan 24/7

Eduskunta teki historiallisen päätöksen vapauttaa kauppojen aukioloa laajasti. Aukioloista on keskusteltu viimeiset kymmenen vuotta. Suuret hypermarketit voivat olla auki lähes aina myös sunnuntaisin ja pienet voivat olla auki aina, siinä uudistuksen pääasiallinen sisältö.

Katselin eduskunnan äänestysjakaumaa asiasta ja kovin olivat kansanedustajat aukiolojen vapauttamisen kannalla. Vain kristillisdemokraatit, perussuomalaiset ja vasemmisto olivat pääsääntöisesti vastaan.

Kauppa on saanut nyt puolet läpi 4A:n kamppanjastaan sääntelyn purkamiseksi. Aukiolot ja ALV on hoidettu, enää jäljellä Apteekki ja Alko. Veikkaan että käsikauppalääkkeiden myynti marketin hyllyiltä tullaan vielä näkemään elinaikanamme, Alkon "vapauttaminen" taitaa olla vaikeampi nakki.

Viisi***** jatkaa verkossa

Kiitos, Viisi Tähteä lehti! Olette HoReCa alan keskustelumedia, kyseenalaistaja, herättäjä ja uuden tuoja. Lehti loppuu mutta keskustelu verkossa jatkuu ja nousee uusiin ulottuvuuksiin ja teidän osaamiseenne luottaen koskettaa yhä useampaa meistä. Muutos on mahdollista, olette isosti tekemässä liikettä Ruoan puolesta Suomessa!

Ruokaruno

Tämä hieno ja osuva ruokaruno tallentui viime viikolta Radio Suomen Ruokakulttuuri-illasta, käyttöönne olkaa hyvät:

"Kädet pese edellä, saippualla ja vedellä
Aikaa itsellesi suo, kun sä astut pöydän luo
Älä ahmi, tyynnä syö
Huolta vaatii joka työ
Ruoalla ällös revi suuta, ei se lautaselta muuta
Pala suuhun sopiva, pistä, pure tarmolla et on ihka hieno se, sitten vasta nielaise
Jos juot joka palalle, puremistas haittaa se
Syötyäs juo viimeiseksi, suun ja kaulan huuhteheksi"

Koko ohjelmassa Arenassa: http://areena.yle.fi/audio/547564

Hyvä Mikkeli!

Eilen ruokakulttuuriohjelma Sre palkitsi Mikkelin ruoka- ja siivouspalvelut kestävästä toiminnasta ammattikeittiöissä.

Mikkeli on esimerkillisesti edistänyt kestävää kehitystä toiminnassaan Mikkelin alueella julkisissa ruokapalveluissa. Työtä on tehty konkreettisesti pitkään luomun, lähituotteiden, työhyvinvoinnin ja muiden ympäristövastuun elementtien eteen.

Julkiset ruokapalvelut ovat suunnan ja esimerkin näyttäjiä, sillä niillä on merkittävää vaikutusta talouteen, hyvinvointiimme, ympäristöön jne. Mikkeli osoittaa että muutos on mahdollinen jos vain niin päätetään!

Pikaterveiset Ny Nordisk Mat konferenssista

Tänään Köpenhaminan lähellä järjestettiin Ny Nordisk Mat - hankkeen loppuseminaari. En ehtinyt olla paikalla kuin ohjausryhmän kokouksen ja oman esitykseni ajan. Varsin kestämätöntä toimintaan ilmaston kannalta mutta "pakko" oli käydä kun käskettiin.

Ohjausryhmän kokouksessa kuultiin hieman siitä mitä tuleva viisivuotinen Ny Nordisk Mat perioodi mahtaa pitää sisällään. Suomessahan käydään aiheesta sisäinen keskustelu 25.11. ja varsinainen sisältökeskustelu käydään Köpenhaminassa 27.11. Sinne kannattaa mennä kaikkien kynnelle kykenevien.

Uusi ohjelmakausi tulee varmasti olemaan hyvin erilainen verrattuna päättyneeseen 3 vuotiskauteen. Hankehakuja ei laiteta ulos, vaan ohjausryhmä päättää siitä mitä haluaa ja järjestää tavoitteiden mukaista toimintaa. Ohjausryhmään halutaa myös nykyistä isompi porukka ja mm. busineksen edustajia, mikä onkin hyvä juttu. Se mitä uuden ohjelmakauden sisällössä on, ei ole tiedossa vielä mutta muotoutunee siis 27. pvän kokouksen jälkeen.

Itse pidin esityksen Polical dimension aiheesta, aika mahdoton aihe, mutta tulipa vedettyä. Kerroin siinä että Ny Nordisk Mat hanke on tukenut kansallisia ohjelmia ja siitä että poliittinen tahto toteuttaa tätä ministerineuvoston ohjelmaa Suomessa on ollut vahva. Samalla pääsin mainostamaan omia kansallisia ruoka-ohjelmia sekä viimeaikaisia liikkeitä ruokarintamalla. Maatalouspolitiikasta on siirrytty ruokapolitiikkaan, sanoin. Oletko sitä mieltä että näin on käynyt?

Tilalta liköörit matkaan

Vuosia on yritetty saada lupaa tilalla tuotetun liköörin ja sahdin myyntiin suoraan tilalta. Tähän asti kun olen halunnut ostaa erästäkin mahtavaa mustikkalikööriä suoraan viinitilalta, on se pitänyt tilata Alkoon, josta sen on sitten voinut noutaa.

Nyt sosiaalipoliittinen ministeriryhmä ovat esittämässä suoraan tilalta sallivaa liköörin myyntiä. Tämä on merkittävä helpotus tilaviiniyrittäjille, joiden monen elinkeino riippuu tästä suoramyyntimahdollisuudesta. Myyntimäärät ovat pieniä, usein matkamuistoksi ostetaan pari pulloa, joten myynnin vapauttaminen tuskin aiheuttaa alkoholipoliittisia tai kansanterveydellisiä seurauksia. Sitä vastoin se piristää maaseudun elinkeinoja, elävöittää ja antaa lisää liiketoimintamahdollisuuksia.

Olen maistellut useita tilaliköörejä, ja monet niistä ovat aivan mahtavia ja uniikkeja. Nyt ne saa kohta viinitilalta mukaansa; hieno juttu!

Puuha"ruokaa"

Kuvassa on omatekemää lihasoppaa, jossa ei ole yhtään keinotekoista ainesta. Se on oikeaa puuharuokaa, sillä se tehtiin yhdesssä lasten kanssa. Sain tämän termin eräältä suuren elintarviketeollisuusyrityksen palveluksessa olevalta henkilöltä, joka luonnehti heidän tuotteitaan puuha"ruoaksi". Puuhalla hän tarkoitti sitä että ennen kuin tuote on kuluttajan lautasella tai kupissa on alkuperäisestä raaka-aineesta poistettu ainesosia, sitten lisätty jotakin, sekoitettu, lingottu ja survottu, taas lisätty ja poistettu. Tuote on kaukana alkuperäisestä raaka-aineesta, siksi hipsut sanan ruoka ympärillä.

Ja tätähän elämämme on, aitoa käsittelemätöntä ruokaa on enää vain vihannes-ja juurestiskeillä, jotka me pääsääntöisesti kierrämme kaukaa. Kova väite. Olemme hyväksyneet ruoaksi tuotteet, jotka ovat täysin keinotekoisia. Kuka pystyy kertomaan meille mitä ne tekevät meille? Ei kukaan. Otammeko tietoisia ja varsinkin tiedostamattomia riskejä syödessämme niitä? Miten enää tunnistamme aidot maut keinotekoisten aromeiden keskellä? Tätä on hyvä pohtia.

Viime aikoina on tullut useita kirjoja ja kirjoituksia aidon ruoan puolesta. Yksi parhaista lienee Michael Pollanin teos "Oikean ruoan puolesta". Nämä kirjoitukset kehoittavat syömään käsittelemätöntä ruokaa ilman E-koodeja. Sellaista ruokaa jonka isoäitisi tunnistaisi. Onko se mahdollista? Meinasin tehdä kokeen, viikko aidolla ruoalla, mitenköhän se onnistuu?

Ruoasta yhteiskunnallisen muutoksen ajuri?

Megapolis tapahtuma Hyvän ruoan kaupunki lauantaina Vanhalla johdatteli miettimään miten arjesta saadaan tulevaisuudessa onnellisempaa ja ekologisempaa - ruoka on tietenkin tässä muutoksessa yhä suuremmassa roolissa.

Vegegourmet kokki Leeman puhui omasta ruokaideologiastaan, jota hän toteuttaa Michelintähdillä palkitussa kasvisravintolassaan Milanossa. "Ruoka kertoo paikasta, mutta voi myös muuttaa paikkaa. Koska kokeista on tullut mielipidevaikuttajia, on tärkeää että he ovat perillä siitä mitä tarjoavat asiakkailleen", totesi Leeman. Sama koskee perheenäitejä ja ruokaa tekeviä teollisuuslaitoksia.

Leemanin ruokafilosofia pohjaa kolmeen suureen ikiaikaiseen perinteeseen: kiinalaiseen lääketieteeseen, ayervedaan ja antroposofiaan. Hän listasi ruokaoppinsa perussäännöt:
- Ruoan on tultava läheltä
- Vihanneksia on syötävä enemmän, ne tekevät hyvää aineenvaihdunnalle ja ruoansulatukselle.
- Hiilareita on oltava (pastaa, riisiä tms)
- Lisäksi tarvitaan vähän proteiinia, jota saa kasvikunnan tuotteistakin.
- Hedelmistä otetaan vitamiinit ja mineraalit

Leemanin mukaan ravinnon tulisi olla osittain elävää ja osittain keitettyä. Maitohappoa sisältävät tuotteet auttavat "omaksumaan" siis käsittelemään ruokaa, sen takia ne ovat tärkeitä. Ne myös pitkittävät elinikää (soija, hapankaali, jugurtti jne)

Leeman korosti ihmisen psykofyysistä kokonaisuutta: "Emme ole pelkkää ruumista, meillä on mieli ja sielu". Kun syömme meidän tulee ajatella näitä kolmea asiaa, ruumis sielu mieli. Mielen on oltava hyvä, jotta ruoka vaikuttaisi oikein. Vihaisena ei kannata syödä. On tärkeää, että itse ruoasta tulee elämämme ohjenuora, meidän tulee sulattaa ruokaa eika ruoan meitä.

Leeman puhuu erityisesti kasvisruokavalion puolesta. Ruoasta voisi tulla yhteiskunnallisen muutoksen väline, jolla saavutettaisi terveempi suunta ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Lopuksi hän totesi omasta ammattikunnastaan, että hän kokkina haluaa antaa asiakkailleen iloa ja nautintoa, sillä mielihyvä on yksi hyvän terveyden avain. "Ankea ruoka ei johda mihinkään. Iloinen ruoka on väline puhua ihmisille". Allekirjoitan täysin hänen kommenttinsa ilosta ja mielihyvästä.

YTV:n ruokajätetutkimus on karua luettavaa

YTV julkaisi eilen tutkimuksen Rikka rokassa. Siinä selvitettiin pääkaupunkiseudun parinkymmenen perheen ruokajätteitä. Tutkimusperheissä joutui roskiin syömäkelpoista ruokaa 17 kg /perhe /vuosi. Tutkimuksen valaisevinta antia oli vertailu muihin maihin ja niissä tehdyt tutkimukset. Britit heittävät menemään henkilöä kohden pois noin 86 kg alun perin syömäkelpoista ruokaa vuodessa, ruotsalaiset jopa 100 kg ja yhdysvaltalaiset 82 kg.

Keskimäärin biojätettä tuotettiin tutkimusperheissä noin 50 kg/hlö. Kotitalouksien keittiöbiojäte sisälsi
näin ollen ruokajätettä keskimäärin 32 % (siis se 17 kg), toisin sanoen liki kolmannes biojätteen sisällöstä oli alun perin syötäväksi kelpaavaa. Eniten jätteeksi joutui kasviksia ja vihanneksia, 27,5 % koko ruokajätemäärästä. Kotona valmistettuja ruokia meni jätteeksi 26,8 %. Yksittäisistä ruokatuotteista eniten heitettiin pois leipää ja perunaa, joita oli koko ruokajätemäärästä 11 ja 10,6 prosenttia. Suurin yksittäinen syy jätteeksi päätymiselle oli ruoan pilaantuminen jollain tavalla.

Tutkimuksessa laskettiin että mikäli tulokset yleistettäisiin koskemaan koko Suomea, heitettäisiin maassamme
vuositasolla pois 8,8 miljoonaa kiloa perunaa ja 5,2 miljoonaa kiloa puuroa. Melkoisia lukuja siis. Miten saadaan nämä luvut pienemmäksi? Kuka opettaisi suomalaiset käyttämään ruokatähteet luovasti ja ostamaan vain sen verran kuin tarvitsee?

Roskaan heitetty ruoka on kaikkein suurinta tuhlausta, niin ympäristön kuin oman taloudenkin kannalta.
t. nimimerkki salaatinkerä mätänemässä jälleen jääkaapissa

Mitä ne LOHAS -kuluttajat oikein haluaa?

Meitä ns. LOHAS kuluttajia on maailmalla miljoonia, Suomessakin arvio liikkuu noin 800 000:ssa. LOHAS on lyhenne "Lifestyle of Health and Sustainability":stä. Suomeksi siis käsite tarkoittaa ihmistä, jolle sekä oma että ympäristön hyvinvointi ovat merkittäviä kriteerejä toteuttaa elämäntyyliään. Tämä näkyy kaikissa valinnoissa, myös ruokaostoksilla. Nämä ihmiset ovat tiedostavia, ottavat itse selvää, ovat kriittisiä. Heitä ei voi aliarvioida. Heitä tulee koko ajan lisää ja heidän ostopotentiaalinsa kasvaa Suomessakin jatkuvasti.

Lohas -kuluttaja älähtää kun markkinointi menee metsään. Viime viikoina keskustelua on netissä käyty vilkkaasti blogeissa mm. siitä, millä argumentein tuotteita voi markkinoida ekologisiksi. Kun valmisruokapakkaus on kierrätettävä, se ei enää riitä ekologisuuden perusteeksi. Lohas-ihminen nimittäin tietää, että pakkauksen osuus koko ruokapaketin ympäristövaikutuksesta on maksimissaan vain parin prosentin luokkaa, eniten ympäristökuormaa aiheuttaa itse paketin sisältö (mistä se ruoka koostuu) ja valmistusprosessi.

Mistä saadaan näille lähes miljoonalle suomalaiselle tuotteita, tavaroita, palveluita, jotka täyttävät heidän hyvän elämän kriteerit? Tässä on haastetta ruokateollisuudelle.

LOHAS on oma elämäntyylinsä, jossa arvostetaan aitoja asioita, syödään luomu- ja lähiruokaa, luetaan tarkkaan pakkausselosteet, mietitään mitä tarvitaan ja miksi. He ymmärtävät miten heihin yritetään vaikuttaa; sen takia väärään osunut argumentti saa aikaan huutomyrskyä.

Sähköinen media on mahdollistanut aivan uudella tavalla tiedon levittämisen, asioiden vertailun. Jos Lohas-ihminen on jostain tyytymätön, sen tietävät kohta kaikki tutut. Samoin myös toisin päin; hyvää tuotetta tai palvelua mainostetaan auliisti. On olemassa Lohas-portaaleja ja ryhmiä, joissa tätä keskustelua käydään. Fiksuimmat palveluiden ja tuotteiden valmistajat ovat soluttautuneet näihin kanaviin, sillä niistä selviää se mitä LOHAS haluaa. Näiden ihmisten haluja kannattaa selvittää, sillä he ovat kuluttajia, joille hinta ei ole ensimmäinen valintakriteeri.

Maassa maan tavalla maratonillakin: olutta maalissa

Berliini Maraton 20092009. Hieno sarja. "Samalla" viivalla Hailen kanssa. Haile ei juossut maailmanennätystä, mutta moni meistä 40 000sta juoksi oman ennätyksensä.

Sää helli liiankin hyvin, jo aamusta oli lämmin, mittari näytti parhaimmillaan varjossa +25C. Lähdin juoksemaan omaa juoksua, 7 min/km vauhtia, tavoitteena alittaa 5h. Loppuajaksi tuli kelpoinen 4 h 51 min: ylitin itseni, varsinkin kun reisi hajosi 17 km kohdalla.

Lopussa odotti tietenkin olut - saksassahan ollaan. Tosin alkoholiton, mutta kuitenkin. Maabrändin mukaan mennään joka tapahtumassa, olisiko Helsinki City Marathonin maalissa ensi elokuussa odottamassa holitonta sahtia?

Kolmen päivän tankkaus ja sitten start

En halunnut jäädä yksinkertaiseksi maratoonariksi. Siksi on mentävä juoksemaan toinen, tällä kertaa Berliiniin.

Nyt on menossa sitten kolmen päivän tankkaus, sanan oikeassa merkityksessä. Syön kaikkea sellaista, joka ei kuulu arkipäivän menuun. Lähinnä puhtaita hiilihydraatteja, pienellä lihamäärällä höystettynä. Lautasella on suuri kasa valkeaa pastaa, nyt ei katsota kuidun määrää. Samoin leipä on vaihtunut vaaleaksi paahtoleiväksi, sitä en syö koskaan muulloin. Päälle mehua ja tankkausjuomaa, joka on pelkkää pitkäkestoista sokeria.

Tankkausta kestää kolme päivää ennen starttia, ja edeltävänä päivänä palailen pikkuhiljaa normaaliin ruokavalioon sekä ruokamääriin.

H-hetki on sunnuntaina, aamulla klo 09. Jos kaikki menee nappiin, jolkottelen iloisena maaliviivalle vajaa viisi tuntia myöhemmin. Juoksun pitää olla hauskaa, minulla ei ole erityisiä aikatavoitteita maaliinpääsyn lisäksi. Varsinkin kun viime päivät olen kärsinyt kurkkukivusta ja orastavasta lämmön noususta... Kipeänä en silti juokse, se on varma.

Tavoitteen olen jo saavuttanut. Tällä tarkoitan sitä, että olen juossut vuoden ajan viikoittain 3-5 krt viikossa, parin viimeisen kuukauden kilometrit ovat olleet noin 35-40 km, pisin lenkki 27 km. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, väittäisin. Minulla tähtäin pitää olla aina jossain kaukana, jotta lenkkipolku kutsuisi vaikka räntää sataa tai pakkanen paukkuu.

Juoksu on minulle eniten pään tyhjennystä, lenkeillä on ratkaistu yksi sun toinenkin oma tai kaverin ongelma. Se on myös itsensä voittamista. Jos minä krooninen kipupotilas voin juosta maratonin, voi sen juosta lähes jokainen. Maratonin juokseminen on suuresti kiinni päättäväisyydestä, halusta ylittää itsensä. Matkahan on ihan liian pitkä, jotta sillä olisi mitään tekemistä terveellisen liikunnan kanssa.

Emil Zatopek on sanonut: "Jos haluat juosta, juokse maili. Jos haluat oppia tuntemaan uuden elämän, juokse maraton". Peukut pystyyn sunnuntaina 20.9.!

Isoäidin keittiössä

Minulla on ollut suuri onni saada kaksi karjalaista mummoa, jotka ovat opettaneet minulle paljon. Toinen mummoistani Helga oli kotoisin Vahvialan pitäjästä ja Rauha Koivistolta. Helga teki elämäntyönsä maatilalla Elimäellä ja Rauha Kuusankoskella sairaanhoitajana ja kotirouvana.

Isoäitien keittiö on käsite, josta olen viime aikoina paljon puhunut. Se on osa ikiaikaista suomalaista ruokakulttuuria, jonka arvojen soisin jälleen tulevan "muotiin". Ja ehkä niin käykin.

Rauha-mummon kanssa olen saanut kokea ja nähdä käytännössä karjalaista ruokakulttuuria koko lapsuuteni ja aikuisikäni. Häneltä olen oppinut ja imenyt oman suhteeni ruokaan.

Isoäitien keittiöissä kaikkea ruokatekemistä leimasi syvä kunnioitus, raaka-aineiden ja luonnon arvostus. Raaka-aineita osattiin käsitellä arvostaen ja niiden ominaisuudet tuntien. Lihapala tai sienikoppa oli kuin kimpale kultaa. Perusasiat puhtaudesta ja hygieniasta olivat hyvin hallussa; opin jo hyvin pienestä miten broilerin lihaa tai multavihanneksia tuli käsitellä. Tämä johtui myös mummon sairaanhoitajataustasta.

Isoäitimme elivät sesongissa, ennen perheissä syötiin sesongin mukaan. Ruoka tehtiin rakkaudella ja lämmöllä, usein ajan kanssa hauduttaen. Tattaripuuro tai pottilohko valmistuivat sillä aikaa kun oltiin pellolla tai saunassa. Hauduttavia ruokia tehtiin usein leivontapäivän jälkilämmössä.

Opin Rauha-mummolta eri säilöntämenetelmät; karjalaisethan olivat mestareita hapattamaan, kuivaamaan, suolaamaan, reksaamaan. Marjoja, sieniä, juureksi säilöttiin lapsuudessani mummolass paljon talveksi. Marjoista mehustettiin omat mehut, puolukat ja mustikat säilöttiin hilloiksi, kurkut ja punajuuret pistettiin etikkaan, puolukat survottiin. Opiskelija-aikana Kuopiossa soluasunnon keittiö ja jääkaappi olivat täynnä säilykkeitä, oli siinä kämppäkavereilla ihmettelemistä. Itsestään selvää oli, että kun vuonna 2004 rakensimme talon, tuli sinne kellari.

Mummoni opettivat että ruokaa tai raaka-aineita ei haaskattu; kaikki osaset esim. lihasta käytettiin tarkkaan hyväksi; ruhon eri osista syntyy esim. loistavia liharuokia pitkään hauduttaen.

Luonnon antimia arvostettiin paljon. Sienet ja marjat olivat metsän antimia, joista oltiin kiitollisia, ja niitä todella kerättiin. Parhaiden sienipaikkojen koordinaatit ovat kulkeneet ukilta tyttärille. Ja sienet tunnettiin, ne osattiin valmistaa oikein, monin eri tavoin.

Kaiken kaikkiaan isoäitien keittiössä osattiin tehdä, ruoan valmistukseen paneuduttiin, luontoa kunnioitettiin. Myös syöjää kunnioitetiin, sillä mummot tarjosivat aina parasta. Oli se sitten kuinka yksinkertaista ruokaa tahansa, oli se aina tehty aidoista, kunnollisista raaka-aineista taidolla ja lämmöllä. Ja pöytä oli katettu kauniisti.

Rakas mummoni Rauha täyttää tänään 89 vuotta. Kiitän sinua paljosta.

Kuntapäättäjä: älä vie ateriaetua opelta!

Kouluruoka on hieno juttu. Se on osa opetusta, näin sanoo laki. Se tarkoittaa että kouluruokailussa tulisi oppia taitoja ja tietoja elämää varten, sosiaalista kanssakäymistä, käytöstapoja, ruokailutapoja, tutustua terveelliseen, monipuoliseen ja nautinnolliseen syömiseen. Opettajien tulisi valvoa ruokailua ja osallistua siihen; mistä muuten lapsi ja nuori oppii jos ei aikuisen esimerkistä?

No, nythän on viime aikoina käynyt niin että opettajilta on poistettu monissa kunnissa ateriaetu. Aiemmin opettajat maksoivat ruokaillessaan oppilaiden kanssa ja ohjatessaan ao. tilannetta vain ruoasta verotusarvon, nyt he joutuvat maksamaan koko aterian hinnan. Mitä tästä seuraa? Opettajat eivät enää syö lasten kanssa ja kouluateriaa ohjaa vain pakollinen määrä "valvojia".

Kouluruokailun eteen tehdään hartiavoimin töitä, mutta ovatko nyt kuntapäättäjät vesittämässä osittain tätä työtä säästämällä koulutyön arjessa eli poistamalla tuon ateriaedun? Koululounas on oppitunti ja varsinkin sosiaalinen oppimisympäristö, jota pitäisi tukea kaikin tavoin. Opettajien työhön sisältyy ruokailu oppilaiden kanssa. Vain itse esimerkkiä näyttäen, ts. koululaisten kanssa syöden voidaan kunnolla ohjata lapsia ja nuoria. Opettajien tulisi saada ruokailla verotusarvolla ns. ateriaeturuokailuna.

Lähiruokaviesti 2009 meni perille

Lähiruokaviesti saatiin arvoiseensa päätökseen tänään Helsingissä Yrittäjän päivän juhlassa Narinkkatorilla. Viestin viimeisen etapin lähettivät matkaan ja mukana polkivat mm. Espoon kaupunginjohtaja Kokkonen, ministeri Thors, Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Kronman. Viesti tuotiin torille juhlallisesti ratsastajien kulkiessa etunenässä. Tänä vuonna viesti kulki kaikilla kolmella virallisella kielellä eli suomeksi, ruotsiksi ja savoksi.

Joukkueet luovuttivat vetoomuksensa kukin vuorollaan Narinkkatorin juhlalavalla. Viestiä olivat vastaanottamassa ministeri Risikko, kansanedustajat Sarkomaa ja Kaikkonen, OAJ:n puheenjohtaja Kangasniemi, meppi Hautala.

Lähiruokaviestiviikko saavutti tavoitteensa moninkertaisesti. Tapasimme yli sata kuntapäättäjää, kansanedustajia, ministereitä, 70 median edustajaa, paikallisia tuottajia, kuntaruokailun edustajia, ravitsemusterapeutteja, terveydenhuollon ammattilaisia, keittiömestareita, neuvojia ja ruokaketjun yrittäjiä. Viesti sai aikaan keskustelua, myllerrystä ja päätöksiä: me tartumme asiaan omalla alueellamme. Tämä ei jää vain puheeksi. Ja loppua kohden kyselyt kiihtyivät; missä viesti kulkee ensi vuonna?

Suuri kiitos ja kumarrus EkoCentria ja MTK.
Kiitos:
Hyvä ystäväni Mimmu kärkönen eli Irma Kärkkäinen, viestipiällikkö
Tuukka, tekninen johtaja
Jaska
Jouni
Anne
Jari
Juhani
Eija
Anu A ja S
Leena
Annis
Riitta
JP
Crisse
Ulla
+ te kaikki jotka osallistuitte ja jotka viette eteenpäin viestiä kestävistä valinnoista, ja siitä että tuore ruoka on mahdollista myös julkisissa keittiöissä ja toimitte tämän mukaisesti.

Väsynyt, onnellinen ja haikea: Lähiruokaviestin viimeinen päivä

Viimeinen viides viestipäivä starttasi Rauman torilta iloisen koululaisjoukon saattelemana. Raumalaiset lähettivät viestin matkaan lipun liehutuksin ja pakkasivat joukkueille eväsnyssykät matkaan.

Tänä päivänä jokaisella osuudella rikottiin yleisöennätykset. Maaseutunuorten joukkue sai vahvistusta, sillä matkaan lähti parikymmentä 7-75 vuotiasta "nuorta".

Laitilan muna- ja vihannespitäjässä kansanedustaja Timo Kaunisto muistutti että ruoalla on identiteetti, se on aina tuotettu jossakin. Kaupunginjohtaja Jukka Alkio otti VIP joukkueen vetoomuksen vastaan.

Mynämäellä ja Turussa Varsinais-Suomen tuottajat jättivät kuntapäättäjille vetoomuksen käyttää lähituotteita, he perustelivat lähihankintoja painavin syin ja vaativat lähihankintojen liittämistä osaksi kuntastrategiaa.

Varsinainen polkupyöräviesti päättyi Turun torille. Ajajat, huolto ja kannustajat mielet haikein, sillä viesti oli useille koko matkan mukana olleille huikea elämys. Koko reitin jokaisen osuuden eli 460 km polkenut MTK Maaningan tuottaja Juhani Kettunen totesi: "Tavoite on saavutettu, mutta tämä ei ole päätösetappi". Työ siis jatkuu!

Joukkueiden viestit ja vetoomukset luovutetaan huomenna Helsingissä Narinkkatorilla valtakunnallisessa Yrittäjän päivän juhlassa, jonne poljetaan reissun vihoviimeinen taival Espoon Hanasaaresta.

Ruoka on ratkaisu kansanterveyden ongelmiin, lähiruokaviestin 4. päivä

Lähiruokaviestin neljäs päivä poljettiin merellisen maiseman, auringon ja viljan korjuun tuoksussa. Päivän puheenaiheeksi kohosi ruoan vaikutus terveyteen. Suurimmat uhkat kansanterveydelle ja terveydenhoidon systeemille ovat lihavuus ja liikunnan puute. Kansantautimme katoaisivat jos ihmiset liikkuisivat ja söisivät oikein; tätä mieltä oli Kristiinan kaupungin johtava lääkäri Peter Riddar. Hän painotti myös, että ruokailu on sosiaalinen tapahtuma joka yhdistää ja vahvistaa perheitä. Lääkäri Riddarin mukana tuli viestille hulvaton joukko terveydenhuollon ja ruokapalveluiden ammattilaisia terveyskeskuksesta sekä Selkämeren sairaskodilta, ks kuva.

Kristiinan kaupungin kaupunginjohtaja Riitta El-Nehmr nosti puheessaan perunan terveysetuja ja viittasi amerikkalaiseen tutkimukseen jossa kerrottiin monista perunan terveysvaikutuksista.

Reittimme kiemurteli merellisissä maisemissa, joten osasimme odottaa kala-teeman nousevan kuntapäättäjien kanssa käytävissä ruokakeskusteluissa. Viestin kunniaksi Mustasaaressa tarjottiin tuoretta kalaa päiväkotilapsille sekä koululaisille. Kehittämisjohtaja Jorma Huuhtanen: "Meillä Merikarvialla on lukuisia kalastajia, ja täällä osataan syödä tuoretta kalaa. Kala kuuluu jokapäiväiseen ruokapöytäämme niin kodeissa kuin meillä kuntaruokailussakin".

Porin Ahlaisissa viestipäivän päätöstapahtumassa nautimme paikallisen ruokateatterin loistavasta esityksesta. Murrepiirin tekemä esitys vetosi meihin ruokaketjun toimijoihin: "Sairaalois on nii terveellist se ruaka, nii ettäi se maistu miltää. Nii kyl silakkapernat ois poikaa".

Matka jatkuu huomenna Raumalt.

Lähiruoka myötätuulessa Länsirannikolla

Lähiruokaviestin kolmas päivä käynnistyi Pietarsaaren torilta, jossa oli upea lähtötapahtuma. Paikalla olivat meitä saattamassa päiväkotien lapset, tuottajat, maa- ja kotitalousnaiset.

Jälleen kerran kuntapäättäjät lähtivät aktiivisesti mukaan, kaikki reitin kunnanjohtajat veivät henkilökohtaisesti viestin kunnasta toiseen. Reitti kulki tänään Pietarsaaren, Uusikaarlepyyn, Oravaisten, Mustasaaren kautta Vaasan torille.

Päivän kohokohtia olivat keskustelut mm. Pietarsaaren kaupungin ja Mustasaaren kunnan johtajien kanssa. He kertoivat että ko. kunnissa ruoka on otettu osaksi kuntastrategiaa. Kaikki vihannekset, juurekset ja perunat hankitaan läheltä. "Elintarvikemäärärahoja on kunnissa varaa nostaa, sillä niiden osuus kunnan menoista on marginaalinen." Pietarsaaren kaupungin johtaja painotti erityisesti myös ruoan kasvatuksellista merkitystä. Hänen kuntaansa ostetaan vain kuoriperunoita eikä valmiiksi kuorittuja. Lasten on opittava kuorimaan perunansa, se on kansalaistaito joka on opetettava joka sukupolvelle erikseen.

"Lähiruokaviesti on pieni polkaisu meille mutta suuri askel lähiruoan käyttöön kunnissa", Mikael Jakobsson Pietarsaaren kaupungin johtaja.

Keski-Pohjanmaa tulee sun uniin - Lähiruokaviestin 2.päivä

Lähiruokaviestin toinen päivä oli kokonaisuudessaan sanalla sanoen sykähdyttävä. Viesti alkoi Puolukan päiväkodista Kalajoelta. Lapset vanhempineen ja päiväkodin aikuiset viettivät lähiruokapäivää, viestin polkijoita odotti mahtava lähiruoka-aamiainen tuoreine sesongin ajan kasviksineen. Lapset lähettivät viestin matkaan lauluin ja onnen toivotuksin. Päiväkodin henkilökunta ja vanhemmat olivat todella tehneet töitä viestimme eteen.

Puolukan päiväkodista poljettiin Hiekkasäkille, jossa pidettiin pressi. Sinne oli saapunut myös maakuntahallituksen puheenjohtaja Kauko Ojala, joka tuli vaihtopaikalle Kälviältä pyörällä (50 km). Kauko polki mukanamme koko päivän.

Hiekkasärkiltä suunnistettiin Raumankarin koulua kohti Himangalle. Koin henkilökohtaisesti matkan aikana hienon elämyksen; näin että minulle rakas Lestijoki eli. Tein töitä kymmenen vuotta sitten paljon Lestijoen ja sen eläinkannan eteen, nahkiaiskanta lienee säilynyt hyvänä sillä näin pyydyksiä laitureilla.

VIP joukkeen mukana polki Kalajoen kaupungin johtajan sihteeri, Kalajoen ruokapalvelupäällikkö, Himangan kunnan hallituksen puheenjohtaja, Kokkolan kaupungin kansliapäällikkö, Kokkolan kaupungin hallituksen pj, Kokkolan kaupunginjohtaja, ja kaupungin valtuutettuja sekä maakuntahallituksen pj. Keski-Pohjanmaan päättäjät olivat siis äärimmäisen hyvin mukana yhteisessä tempauksessamme. Myös alueen kansanedustajat olivat aktiivisesti mukana ja ottivat kantaa puheissaan lähiruoan puolesta.

Kokkolan Farmari maaseutunäyttelyssä presidentti Halosen seurueessa tavattu turvallisuudesta vastannut poliisi Pentti Haimakainen järjesti viestille mukavan reitin Kokkolan torille. Lähiruokaviestin kärkenä urakoinut MTK:n järjestöagrologi Jouni Ingalsuo veti hymyssä suin parikymmenpäisen joukon kotikaupunkinsa torille nauttimaan maa- ja kotitalousnaisten valmistamista antimista. Päivä oli hieno!

Peruna puhutti Pohjois-Pohjanmaalla Lähiruokaviestin ensimmäisenä päivänä

Lähiruokaviestin ensimmäinen päivä Muhokselta Raaheen poljettiin Suosi sesonkia -teeman mukaisesti. Muhoksen, Tyrnävän, Limingan, Siikajoen ja Raahen kuntien ja kaupunkien johto sekä ruokapalveluista vastaavat henkilöt vastasivat haasteeseen ja polkivat innolla viestiä kolleegalta toiselle. Olen ylpeä teistä VIP-joukkuelaiset!

Vaihtopaikoissa sekä viestin aikana puhuttiin erityisesti lähiperunasta ja sen käytöstä kuntien ruokapalveluissa. Seutu, jolla viesti tänään kulki, on merkittävää perunan tuotantoaluetta. Kuntien johto vakuutteli kilvan lähiperunan pysyvän jatkossakin lasten ja vanhusten lautasilla.

Kahdella ensimmäisellä taipaleella satoi, mutta Raahea kohti tultaessa taas selkeni. Viesti saapui auringossa Raahelan torille paikallisten zetoristien johdolla.

Lähiruokaviesti haastaa päättäjät ma 31.8.-5.9.

Lähiruokaviesti Muhokselta Helsinkiin alkaa huomenna maanantaina. Viestin aikana viedään tietoa ruokavalinnoista ja herätellään niin kuntapäättäjiä kuin kuluttajiakin miettimään ruokansa alkuperää. Erityinen tavoite tänä vuonna on tukea valtioneuvoston periaatepäätöksen "Kestävät julkiset valinnat" läpimenoa valtion sekä kuntien ruokapalveluissa.

Minulla on ilo ja kunnia toimia tänä vuonna VIP-joukkueen kapteenina. Joukkueessani polkee kansanedustajia sekä kymmeniä kuntapäättäjiä, kokonaisia kunnan hallituksia ja valtuustoja on lähdössä mukaan.

Viikon aikana tulemme keskustelemaan päättäjien kanssa mm. siitä että hankinnat läheltä ovat mahdollisia. Haluan itse erityisesti painottaa sitä, että ruoka on osa kuntastrategiaa. Myös viljelijöille ja tuottajille sekä jalostajille (myös pienille) on luotava uskoa siihen että heidän tuotteilleen on kysyntää ja he tekevät tärkeää työtä.

Lähiruokaviesti poljetaan kolmannen kerran. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on viestin suojelija. Tapasimme presidentti Halosen kesällä ja kysyimme hänen motiivejaan käyttää lähiruokaa. Hän vastasi, että hänen suurin motiivinsa on hyvin itsekäs: "se on maku".

Poimitaan marjat talteen

Metsät ovat jälleen pullollaan marjoja. Suomalaiset marjat ovat mahtavia vitamiinipommeja, ja ovat erittäin maukkaita. Viime aikoina olen tavannut lukuisia ulkomaalaisia, jotka ovat erityisesti ihastelleet marjojamme. He ovat myös olleet aivan ymmällään kun heille on kerrottu, että vain noin kymmenesosa marjoista poimitaan talteen. Loput mätänevät metsiin, siis noin 450 miljoonaa kiloa!

Metsämarjojen parempaa taloudellista hyödyntämistä olisi todella syytä pohtia. Tänne olisi varmasti saatavissa poimijoita ulkomailta, kunhan pelisäännöt ja olosuhteet ovat kunnossa. Suomalaisia marjojen poiminta ei kiinnosta.

Metsämarjat työllistävät, Elintarviketeollisuusliitto ja Arktiset Aromit arvioivat työllisyysvaikutuksen ketjussa olevan noin 2000 työpaikkaa. Marjoista arvioidaan tulevan vientituloa yli 20 miljoonaa euroa. Kyse ei siis ole mistään pienestä busineksesta, ja vientimarkkinat vain kasvavat. Kotimaiselle teollisuudelle tulisi turvata marjojen saanti Suomesta jatkossakin.

Jokaiselle suomalaiselle riittää marjoja poimittavaksi huononakin vuonna 100 kg. Marjaretket ovat kohta katoavaa kansanperinnettä, viedään siis lapset ja nuoret metsään. Osoitetaan itse esimerkillä miten tärkeästä asiasta on kyse. Nautitaan samalla luonnosta, jospa mukaan eksyisi muutama tatti tai vahverokin.

Kalaa, tuoreena kiitos!

Tämän päivän Hesarin yleisönosastokirjoitus kalasta ja sen tuoreudesta kaupoissa oli monelle varmasti karua luettavaa. Eikä sen paljastukset minullekaan yllätyksenä tulleet. Juuri tällä viikolla kotona on väitelty siitä että miksi "juuri pyydetty" kala haisee kun se avataan kotona kääreistä. Kirjoitus paljasti valitettavia asioita, jotka lienevät totta joissakin kaupoissa.

Asia liittyy myös viime kirjoituksessani mesoamaan alkuperään ja oikeuteen saada tietää. Kalan pyynti paikka ja päivämäärä on ilmoitettava kaupassa. Siis kaupan on tiedettävä milloin ja mistä kalasi on tullut. Kysy sitä jos et taululta näe. Kaupan tulee pitää huolta siitä, että elintarvikkeet ovat lakien mukaisia, ihmisille syötäväksi kelpaavia. Sitä sanotaan omavalvonnaksi. Kunnalliset terveystarkastajat tarkkailevat että kauppa tekee hyvin omavalvontansa. Jos huomaat laatuongelmia, ota yhteys kauppaan, palauta pilaantunut tuote.

Tuoreen kalan tuntee, haistaa, näkee helposti - jos tietää mitä on tuore kala ja tuntee laadukkaan tuotteen. Tässä onkin the issue: monet eivät tunne eivätkä tiedä! Kun väitin kotona miehen ostamaa "pyyntituoretta" kalaa vanhaksi, en ollut väärässä. Tuore kala ei haise. Sen verran on asiaa tullut opeteltua ensin yliopistossa (5v), harrastuksessa (5v), sitten työssä (2v) ja myös kotikokkina (20v).

Kala ei kestä tärisyttämistä, heittelyä ja siirtelyä paikasta toiseen - eikä yhtään kylmäketjun katkeamista. Fileet vielä vähemmän. Siksi ostakin tuoretiskistä useimmiten aina kokonaisen kalan, sen laatu on mielestäni parempaa kuin niiden fileiden. Ja filerointi ei ole homma eikä mikään, kun sen oppii ja taitoa pitää yllä.

Kysytkö koskaan mistä ruokasi tulee?

Olen ruvennut ikäväksi. Kyllä. Aina syödessäni ravintolassa, varsinkin työpaikka- ja henkilöstöpaikoissa, kysäisen mistähän tuo lohi ja broileri tulevat.

Useimmiten jään ilman vastausta; sitten jään jonoon tapittamaan ja odottamaan sitä vastausta. Kanssaihmisistä tuntuu ikävältä, mitä se nyt siinä kyselee ja hidastaa jonotusta. Mutta en luovuta, minulla on oikeus tietää.

Miksi rupesin ikäväksi? Siksi kun tajusin minne se kaikki Suomeen maahantuotu broileri menee. Vaikka meillä on riittävästi omaa broilerin tuotantoa, halpaa ulkomaista lihaa virtaa etenkin lasten ja nuorten lautasille julkisen ruokapalvelun kautta.

Viime aikoina on käyty hyvin paljon keskustelua ruoan hinnasta, ja miten julkinen ruokapalvelu varsinkin karsii ruokahankinnoistaan ja kilpailuttaa aivan viimeiseen senttiin saakka hankintansa. Kun hinta on ainut kriteeri ruokahankinnalle, halvin voittaa aina. Ja halvin tulee usein ... kaukaa.

Jos kaikki ruokahankintoja kilpailuttavat miettisivät läpi myös muut kriteerit kuin hinnan, voisivat vaikutukset olla suuria. Tämä on tietenkin hurskastelua, mutta mihin on kadonnut patriotismi? Sitä voisi harrastaa myös ruokaan liittyen kuten ruokakulttuuriasiamies Nuutilakin julistaa blogissaan www.jaakkonuutila.com

Ruoka on työllisyyttä, hyvinvointia alueille ja taloudelle. Valintojen vaikutukset ovat suuret, pienistä puroista kasvaa iso joki. Valitaan siis viisaasti, kysytään ja ollaan ikäviä siellä jonoissa.

Marjan päivänä.

Kiitos kiitos, tusen tack, marjapuuronpäivän onnitteluista. Tämä päivä on aina ollut minulle vedenjakajana kesän ja alkavan syksyn välillä. Tähän aikaan on voinut vielä aina tehdä mansikkakakun, tosin mansikat alkavat olla jo kiven takana. Tänään mansikkakakun korvasi ystävän tekemä herkullinen mustikkapiirakka.

Parhaat marjapuuronpäivän onnittelut tulivat ystäviltä, jotka ovat monella tavoin merkityksellisiä. Sain kuvan viljan puinnista, se muistutti minua miten tärkeää työtä maatalousyrittäjät tekevät. Ilman heitä meillä ei olisi suomalaista ruokaa.

Toinen ystävä antoi kortin, jossa kaksi mummoa istuu puussa juomassa marjamehua. Se muistutti minua yhteisistä ihanista hetkistämme maatilalomilla. Ehkä me olemme 60-vuotiaina samanlaisia kuin lapsemme nyt; istuvat puussa juttelemassa ja punomassa juoniaan. Kortin kuva on kuin kirjasta Melukylän lapset, se viimeinen sivu jossa lapset istuvat kirsikkapuussa uuvuttavan päivän jälkeen ja juttelevat mukavia.

Päivän paras lahja oli ehdottomasti rakkaan ystävän uskomaton suoritus Helsinki City Marathonilla. Lähes ilman harjoitusta läpi hienolla ajalla ja hymy huulilla. Sille iso toast! Jospa minäkin sitten ensi vuonna...

Edustustomme maailmalla ovat suomalaisen ruoan näyttämöitä

Pari vuotta sitten nousi iso äläkkä kun ulkoasianministeriö irtisanoi lähetystökokit maailmalla, ja palkkasi paikallisia kokkeja heidän tilalleen. Näin tehtiin kustannussyistä. Kritiikki oli ankaraa ja aiheellistakin osittain, ovathan edustustot suomalaisen kulttuurin tyyssijoja. Niiden pitäisi ilmentää myös käytännössä suomalaista ruokakulttuuria.

MTK tarttui viime vuonna ruokakulttuuriasiamiehen otteella härkää sarvista ja kutsui ja kustansi edustustokokit ympäri maailman Suomeen näkemään, oppimaan ja itse kokemaan suomalainen luonto ja ruokaketju. Tänä vuonna edustustokokkikurssi järjestetään toista kertaa. Parhaillaan MTKn metsätilalla on kurssituksessa 25 kokkia, kaukaisimmat Japanista, Intiasta, Sri Lankasta ja Keniasta saakka.

Kokeille esitellään käytännössä suomalaista luontoa, ruokaketjua, maaseutua, ruokalajeja, elämäntapaa. Monille kokeille tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua suomalaisuuteen.

Tänään kokeille on kerrottu mm. luonnonvaroistamme, jotka määrittävät pitkälti suomalaista keittiötä. Suomalainen luonto, vesivarat ja hiljaisuus! ovat olleet erittäin eksoottisia kokemuksia vieraille. Raaka-aineemme, tulevat metsistä ja järvistä, ovat uniikkeja esiintymisalueiltaan ja myös maultaan. Ulkomaiset edustustokokkimme maailmalta ovat jo huomanneet että monissa raaka-aineissamme on erityinen maku, villin luonnon aromi. He arvostavat suuresti puhtaita, aitoja luonnon antimiamme. Miksi itse emme ymmärrä niiden arvoa?

Mistä näitä rapuja oikein tulee?

Sommaren är kort, men hösten långt. Kesä jatkuu lämpimänä ja ravustuskausi on parhaimmillaan. Mökkijärvi on ravustettu tältä kaudelta, mutta Ilorannassa Hauholla, Iso Roineella, rapuja piisaa.

Pääsimme Ilorannan isännän Mikon kanssa tänään ravustamaan ja saalis oli ennätysmäinen 75. Ei ihan kesän paras tulos mutta melkein. Rapuja tuli niin katiskoista kuin merroistakin. Ilorannassa on siis rapujuhlia luvassa piakkoin. Mikko kertoi, että täälläkin on käynyt kuten usealla muulla järvellä että rutto vei ensin jokiravun ja sen jälkeen täplärapu otti järven haltuun. Tämä vuosi on isännän muistin mukaan kaikkien aikojen paras rapuvuosi.

Mukanamme oli joukko pieniä ravustajia, joista monet pääsivät ensi kertaa näkemään eläviä rapuja. Ravut herättivät ihmetystä, ihastusta ja jopa pelkoakin, aika outo otushan se rapu onkin. Seuraavissa rapujuhlissa pienet ravustajat varmasti muistavat kertoa seikkailustamme rapumertojen parissa Ilorannan isännän kanssa. Taas on selvinnyt lapsille yhden ruoka-aineen reitti lautaselle.

Rapuja!

Rapujen keittäminen ja varsinkin syöminen ovat taidetta. Rapu on sesonkituote ja sesonki jo juuri nyt parhaimmillaan. Saimme ensimmäisen ravustuspäivän saaliiksi vain 7 täplää, joista 5 oli riittävän suurta. Rapujuhlat saavat siis vielä odottaa pari ravustusreissua ja ravut olla sumpussa siihen saakka.

Rapujen kanssa on oltava tarkkana koko ajan. Niitä pitää kohdella kunnioittaen, rapu on kallis luonnonvara joka merkityksessä. Rapujen keittäminen on prosessi joka kannattaa tehdä huolella. Vain elävät ravut keitetään, se on sääntö numero yksi. Kunnon rapuliemi perustuu tilliin, kruunutilliin. Ja kolmas "sääntö": nopea jäähdytys varmistaa säilyvyyden ja nautinnon.

Tässä alla suuren ravun ystävän, pääkonsuli Heikki Tavelan ohje ravunkeittoon. Minulla on ollut onni puhua muutaman kerran ravuista ja niiden nauttimisesta Heikin kanssa; ja joka kerran hän on hämmästyttänyt minua suurella tietomäärällään ja intohimoisella suhtautumisellaan rapuihin. Ohje löytyy pidempänä myös Anna-Maija Tantun mainosta kirjasta "rapuja":
Ohje 30-40 ravulle:
Rapuja
6l vettä, 10-12 l kattila
2 dl karkeaa suolaa
2-5 sokerinpalaa
Paljon kruunutilliä (ei siemeniä), vähintään 3 isoa punttia

Mittaa kattilaan vesi, suola ja sokeri sekä iso tillinippu, joka on sidottu kiinni. Keitä lientä 5-10 min, poista tilli. Pese ja huuhdo elävät ravut. Pane ravut kiehuvaan liemeen yhdessä erässä, painele kauhalla veden alle. Lisää päälle uusi tillinippu ja kuumenna liemi nopeasti kiehuvaksi. Laske keittoaika siitä kun liemi kiehuu uudelleen, keitä rapuja kiehuvassa liemessä 8-10 min. Poista kattila tulelta, vaihda tilli ja jäähdytä kattila sisältöineen nopeasti esim kylmällä vedellä täytetyssä tiskialtaassa. Kattilaan voi panna myös puhtaisiin minigrip pusseihin sujautettuja kylmäkalleja. Toki kylmä meri/järvikin voi auttaa jäähdyttämisessä. Poista tilli kahden tunnin kuluttua. Ravut voi nauttia heti tai parin vuorokauden aikana, jos ne jäähdyttämisen jälkeen säilyttää jääkaapissa keitinliemessään.

Tarjoa ravut viileinä, ei jääkylminä. Älä koskaan käytä jäätä esim tarjoilussa sillä se vetistyttää ravut. Nauti hyvässä seurassa.

Merrat vesille, rapuja!

Tänään alkaa ravustuskausi. Olen päässyt tutustumaan opiskeluaikoinani rapuihin myös kuorta syvemmälle, sillä osa opinnoistani ja jopa lopputyöni käsitteli rapuja. Opiskeluaikoina toimin kotiseudun ympäristökeskuksessa koekalastajana ja siinä meni kesä poikineen ravustellessa upeassa Kymenlaaksossa. Harmi että ei tullut laitettua muistiin parhaimpia rapupaikkoja.

Nykyään ravustus on loppukesän rituaali, jota harrastetaan mökillä ollessa. Laiturin alusta ja mökkitontin rantaliepeet ovat otollista rapumaastoa, josta saalista tulee kohtuullisesti. Pienessä mökkijärvessämme on käynyt kuten usealla muullakin seudulla, että sinne joskus tn. luvatta siirretty täplärapu on syrjättänyt kotoisen jokiravun eli Astacus astacuksen.

Ravustuksessa on oma hohtonsa. Rapuhan on yöeläjä, joten illan ja yön tunteina voi luulla kuulevansa rapujen koluavan mertoihin. Käytän muovisia rapumertoja, ja houkuttimena päivällä ongittua särkeä. Jos onni suo niin merroista voi löytyä lähemmäs kymmenen saksiniekkaa/merta. Vaikka alamittaa ei enää olekaan, en ota pieniä alle 10 cm rapuja lainkaan, jääkööt kasvamaan ensi vuoteen. Rapuja keräillään sumppuun laiturin alle pari päivää ja kun riittävä saalis on koossa ne keitetään ja syödään, suurella nautinnolla. Mutta rapujen keittämisestä ja syömisestä kohta lisää mikäli Ahti suo antejaan...

Sielunmaisemaa- ja ruokaa

Tässä kuvassa on minun sielunmaisemani. Maisema löytyy Kymenlaaksosta, perheen mökiltä. Tämän maiseman äärellä mieli lepää, pulssi laskee välittömästi ja silmä nauttii kauneudesta. Tähän maisemaan tiivistyy tärkeät asiat; kaunis ja puhdas luonto, vehreys ja rauha.

Mietin maisemani edessä onko olemassa myös sielunruokaa. Voisin sanoa, että kaikki hyvin tehty ruoka kunnon raaka-aineista ja hyvässä seurassa nautittuna ovat sielunruokaa. Mutta yksi ruoka tuli ensimmäisenä mieleen näin suvena. Se on perheenkin suuri suosikki eli itse savustettu lohi, vastakeitetyt uudet perunat, tuore tilli ja kermaviilikastike. Se on minun sielunruokaani.

Savustusprosessi alkaa kokonaisen kalan hankinnasta. Fileroin kalan aina itse, se on helppoa ja nopeaa kun sen osaa. Sitten fileet suolaan, vain merisuola kelpaa. Suolauksessa on omat niksinsä, liiat suolat voi raaputtaa pois ennen savustusta. Perkeet heitetään kompostiin, muutama makupala annetaan rannan ravuille. Kala saa tekeytyä suolassa vähintään tunnin-pari. Sitten valmistellaan nuotio ja savustuspönttö, leppäpurut pohjalle ja sokeripalat mukaan. Kala asetellaan foliolle ja työnnetään pönttöön. Sitten onkin savustajan ammattitaidosta kiinni milloin kala otetaan pois. Kalan tulee olla mehukas, ja lohkeava mutta ei missään nimessä ylikypsä. Savukalan voi pilata helposti pitämällä kalaa "varmuuden vuoksi" liikaa pöntössä. Savustettu kala on helpoin mutta paras kesäruoka, jonka tiedän ja kuuluu ehdottomasti tähän sielunmaisemaan.

Islantilaisittain food and fun

Virkamatkoilla pääsee joskus tutustumaan maihin, joihin ei välttämättä ensimmäiseksi itse menisi. Kesän alussa tehty virkamatka Islantiin oli melkoinen elämys. Islantilaiset kollegat olivat pitäneet huolta että Suomen delegaatio pääsi tutustumaan myös paikalliseen ruokakulttuuriin.

Mitä söimme Islannissa? Haita, lunnia ja valasta! Eksoottisemmasta päästä mainitakseni. Islantilainen ruokakulttuuri on rikasta ja iloista.

Hai jätti lähtemättömän "vaikutuksen". Voin haistaa ammoniakin katkun vieläkin nenässäni. Hai on "parasta jälkeen vuosi -päiväys" -ruokaa. Hai haudataan ensin puoleksi vuodeksi mätänemään maahan, sen jälkeen roikotetaan ilmassa toinen puoli vuotta ja sitten se onkin valmista. Hai pieneksi ja maistelemaan; perään on pakko ottaa kansallisjuomaa brenniviniä eli paloviinaa -että sellainen elämys. Kyseinen valmistusprosessi on tarpeen, jotta haissa oleva myrkyllinen ammoniakki saadaan pois.

Eniten debattia aiheuttanut ruoka Islannissa taitaa olla valaan liha. Järjestäytynyt valaanpyynti lopetettiin vuonna 1989 mutta edelleen valasta on ruokapöydässä - tutkimustarkoituksiin pyydettynä... Valaanlihaa ei saa vapaasti kaupasta, mutta monesta ravintolasta kylläkin. Valas maistui riistalle, osittain kalalle, vaikkei se kala olekaan. Maku oli sen verran outo että pidän edelleen valaista mieluummin vuonomaisemassa kuin lautasella.

Lunni, tuo kaunis isonokkainen lintu, on yksi Islannin symboleista. Sitä on metsästetty aina ja lunnipopulaatiot ovat suuria. Lunni maistui rasvaiselta, riistalta ja vähän kalalta. Islantilaiset rakastavat lunnia: joka vuosi metsästyskauden puolivälissä pidetään isot lunnifestarit, joilla voi nauttia lunnia monin eri tavoin valmistettuna.

Paikallinen snäksi - kuivattu turskan liha oli jopa miellyttävä tuttavuus. Jos siihen olisi tottunut lapsesta saakka korvaisi se varmasti perjantai-illan popcornit. Mutta: älä unohda snäck pussia tietokonelaukkuun, katku on seuraavana aamuna kamala.

Perinteinen kahvipala on Kleinur (kuvassa) eli donitsi islantilaisittain. Nautimme kleinuria niin kokouskahveilla kuin retkipäivän pannukahveillakin. Muoto näillä donitseilla on kuulemma "tekijän mukaan" vrt.karjalanpiirakka.

Ehkä miellyttävin tuttavuus oli hapanmaitovalmiste skyr, vähän kuin rahka Suomessa. Islantilaiset syövät skyriä aamu-,väli-,jälkiruoaksi. Se on erittäin terveellistä, ei sisällä lainkaan rasvaa mutta paljon proteiinia. Skyr on ilon lähde muutenkin. Se on eroottisten skyr-painien! olennainen osa ja sitä kuulemma heitetään perinteisesti hallituksen päälle protestimielessä. Viime aikoina Islannin hallitus on otaksuttavasti saanut siis skyristä pläsiin useasti. Islantilaiset osaavat nauttia:) food and fun.

Ny Nordisk Mat -ohjelma jatkuu

Vuonna 2004 joukko Pohjoismaisia eturivin keittiömestareita julkisti "Kokkimanifestin". Pohjoismaiden Ministerineuvosto perusti pari vuotta tämän jälkeen Ny Nordisk Mat ohjelman, jonka ideologinen perusta on Kokkimanifestissa.

Kolmivuotinen Ny Nordisk Mat -ohjelma on ollut ministerineuvoston kannalta menestys. Se on konkreettisesti saattanut Pohjoismaat yhteen kaikkia koskettavan teeman eli ruoan ympärille. Uudesta Pohjoismaisesta Ruoasta ja Keittiöstä on tullut ilmiö, joka on noussut viime vuosina koko maailman tietoisuuteen. Pieni osa Pohjoisen keittiön menestyksestä kuuluu ohjelmalle, suurimman työn ovat kuitenkin tehneet kymmenet asiaa edistävät keittiömestarit ympäri Pohjolaa.

Mitä on Uusi Pohjoinen Ruoka? Kokkimanifestissa kuvataan Uutta Pohjoista Ruokaa. Ruoka kuvaa arvojamme, luontoamme ja etiikkaa. Se on puhdasta, yksinkertaista, tuoretta ja sesongin mukaista ja perustuu raaka-aineisiin, jotka kasvavat Pohjoisessa ilmastossa, maaperässä ja vesissä. Kokkimanifestissa painotetaan maukasta, mutta terveyttä ja hyvinvointia edistävää ruokaa. Manifesti puhuu myös kestävästä tuotannosta, eläinten hyvinvoinnista, uusista käyttötavoista traditionaalisille ruoka-aineille.

Pohjoismaiden maa- ja kalatalousministerit tekivät tänään Islannissa päätöksen jatkaa Ny Nordisk Mat -ohjelmaa. Seuraava viisivuotinen ohjelmakausi tulee olemaan hyvin viestintäpainotteinen. Tavoitteena on edelleen vahvistaa Ny Nordisk Mat -brändiä. Erityinen tavoite on luoda pohjoismaisesta ruokavaliosta samanlainen käsite kuin Välimeren dieetistä. Tähän on täydet mahdollisuudet, sillä pohjoiset raaka-aineet ja ruoanvalmistustavat ovat terveellisen mutta hyvänmakuisen ruokavalion perusta. Tästä "pohjoisesta ruokavaliosta" olisi paljon ammennettavaa niin kaupallisesti kuin esimerkiksi julkisissa keittiöissäkin.

Mennyt ohjelmakausi arvioitiin, ja se sai pääosin positiivisen arvion. Suurimmat parannuskohteet liittyivät ohjelman sitomiseen kansallisiin ohjelmiin sekä maaseutuohjelmiin.

Harvat yhteispohjoismaiset projektit konkretisoituvat niin, että niistä olisi taloudellista hyötyä. Uuden Pohjoismaiden Ruoan kohdalla mahdollisuudet ovat olemassa. Elämysruoasta ja kokemuksista on valtava kysyntä, turismi tulee lisääntymään. Ruoka on elämystuote, josta ollaan valmiita maksamaan. Uuden Pohjoisen Ruoan brändäys on haasteellista mutta onnistuessaan vaikutukset näkyvät Suomessakin.

Suomalainen ruokakulttuuri on osa Uutta Pohjoista Ruoka -ideologiaa. Jos toimimme Kokkimanifestin ajatusten mukaan, olemme osa suurta Pohjoisen Ruoan -liikettä; olemme itse sitä tekemässä.

Finfood nykymuodossaan tiensä päässä?

Maa- ja metsätalousministeriö teetti arvioinnin Finfood Ruokatiedon menekinedistämistoiminnasta. Arvioinnissa selvittiin niitä toimia, joita tehdään valtion rahoin eli ns. menekinedistämisvaroilla. Arviointi oli tarpeen, sillä Finfoodin toimintaympäristö on muuttunut kovin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Suurimmat toimintaympäristön muutokset liittyvät EU:hun ja EU:n säätelemään toimintaan. Kansallisia menekinedistämistoimia, jotka tehdään valtion varoin, säädellään tiukasti. Säätely perustuu ereityisesti alkuperään; ruokaa ja sen alkuperää ei saa pääsääntöisesti mainostaa. Finfoodin alkuperäinen tehtävä eli tiedottaa suomalaisesta ruoasta, on siis kaventunut yleiseksi tiedottamiseksi elintarvikealasta ja ruokakulttuurista. Edelleen Finfood voi kuitenkin yritysten varoin tehdä Joutsenlippu kampanjointia.

Elintarvikeala ja Finfoodin hallitus joutuvat siis miettimään miten Finfood asemoidaan uudelleen. Evaluaation tulos ja toimijoiden yleinen mielipide on, että nykyinen toimintamalli ja toiminnan sisältö ei voi jatkua. Päätöksiä Finfoodin tulevaisuudesta saataneen vielä tämän kesän aikana.

Herkullinen risotto

Kun Italiassa ollaan, pitää ilman muuta kokeilla risottoa. Risoton ainekset voi koostaa melkein mistä vain, mutta selkärankana toimii risottoriisi ja neste (viini) sekä parmesan juusto. Risotto on perinteinen italialainen ruoka, johon voidaan käyttää jääkaapin sen hetkisiä antimia. Italialaiset ovat mestareita valmistamaan herkullisia ruokia edellisen päivän yli jääneistä tähteistä. Risotonkin voi maustaa sillä mitä eteen sattuu; yrteillä, katkaravuilla jne.

Tällä ohjeella ei voi epäonnistua. Tai voi - jos ei ole kärsivällinen ja pilaa hauduttelun liialla hätäilyllä. Risotto-ohjeisiin laitetut nesteen määrät ovat usein riittämättömiä, joten lientä kannattaa varata aina vähintään 1,5 kertaisesti. Myös parmesaanin määrää voi huoletta suurentaa ohjeessa ilmoitetusta.

Ainekset: 1l kanalientä, oliiviöljyä, 3 (salotti)sipulia, suolaa, mustapippuria, 400g risottoriisiä (esim Arborio), 2dl valkkaria vähintään, 100g raastettua parmesania, tuoreita herkkusieniä.

Ensin kuullotetaan öljyssä hienonnettu sipuli ja lisätään riisi ja kuullotetaan, kunnes riisistä tulee läpinäkyvää. Sitten lisätään valkoviini ja sekoitellaan ja annetaan imeytyä riisiin. Tämän jälkeen lisäillään kanalientä vähän kerrassaan ja annetaan aina nesteen imeytyä ennen kuin lisätään. Riisin pitää jäädä "purtavaksi", mutta siitä pitää tulla "puuromaista". Lopuksi sekaan parmesanit, (sienet), suola ja pippuri. Buon appetito!

Toscanalainen ruokakulttuuri, osa 2

Juomat, ne kuuluvat olennaisena osana ruokakulttuuriin. Ilman sopivaa juomaa ruoka on vailla sielua: ruoka ja juoma ovat kuin paita ja peppu, vakka ja kansi.

Toscanassa on ollut mahtava tilaisuus tutustua italialaiseen juomakulttuuriin, olemmehan keskellä viiniaittaa. Alkujuomavalikoima on maailman kuulu: prosecco, campari, limoncello, amarone, sambuca, marsala, fernet branca, vermutit, grappa ovat kaikki Italiasta.

Eilen kävimme Chiantin viinialueella, joka on Toscanan sydämessä. Viinitiloja on Toscanassa yli 50 000, joten viinin maistelupaikkojen valinta on tuskallisen haastavaa mutta makuhermoja kutkuttavaa. Autoileva viininmaistaja joutuu epätoivoon, näitä ei voi sylkeä kuppiin! Osa tiloista on ammattimaisesti turisteja ohjailevaa, toisissa turistia palvellaan peltotöiden lomassa, mutta aina ystävällisesti.

Hintataso suoramyyntitiloilla ei välttämättä ole halvempi kuin kaupoissa, mutta palvelu ja itse kokeminen/näkeminen/tunteminen/maistaminen tulevat kaupan päälle. Niin kuin kaikissa ruoissa, sama pätee viiniinkin: on mukavampi siemailla chiantia, joka on tuotettu tilalla jossa olet käynyt ja mahdollisesti tavannut tuottajan. Juoma saa näin "kasvot", ja sinulla on omakohtainen suhde siihen. Salu!

Toscanalainen ruokakulttuuri, osa 1

Päästyämme perille Vicin kylään suuntasimme ensitöiksemme ruokakauppaan. Vesi valui suupielistä kun valitsimme lihoja, makkaroita, juustoja ja viinejä. Ensimmäisen illan alkupalana oli insalata tricolori, eli maan värein tehty perinteinen italiainen alkupala mozzarellasta, tomaatista ja basilicasta. Toisena alkupalana söimme tomaatti-valkosipuli brucettoja, joiden päälle lorotettiin tuhdisti lähituottajan superhyvää oliiviöljyä, jota ehdittiin hakea ruoan laiton lomassa.

Kaupan lihatiskistä ostettiin tuoremakkaroita sekä porsaan lihaa. En ole eläissäni syönyt mitään yhtään hyvää. Makkaroita keitettiin hieman ensin vino rossossa (tavolo) ja sitten grillattiin lempeällä tulella. Toscanalainen ei marinoi lihoja, lihan alkuperäinen maku on heistä paras. Porsaan lihassa oli juuri sopivasti rasvaa, ja siitä tuli grillissä aivan taivaallista. Lisukkeina perunoita, nekin grillistä oman pihan rosmariinilla maustettuna.

Saimme aikaan oikean italialaisen tunnelman kun kuusi aikuista ja kuusi lasta nautti illallisen hitaasti mutta äänekkäästi nautiskellen, perfetto.

Huoltoasemaruokaa Italiassa

Tämän loman ensikosketus italialaiseen ruokakulttuuriin syntyi moottoritien varren autogrillissä hetki sitten. Otimme auton lentokentältä ja lähdimme saman tien huristamaan kohti Toscanaa. Odotukset eivät järin korkealla olleet, mutta takapenkin huutokuoron takia vaihtoehdot olivat vähissä. Huoltoaseman baari olisi voinut olla missä tahansa, mutta tämä sattui nyt sijaitsemaan 50 km Milanosta etelään matkalla kohti Toscanaa.

Ja mitä saimme ja söimme? Ruokapalvelut oli ensinnäkin jaettuna pisteisiin: oli tuoretta tuotetta salaattitiskissä, pastabaari jossa silmiesi edessä sait juuri valmistettuna tuoreen pastan. Otin knocceja, risottoa ja lasagnea oli myös tarjolla. Erikseen oli liha"tiski", jossa oli erilaisia lihoja odottamassa asiakkaan mielihaluja. Ja toki löytyi myö hedelmäbaari tuoreine mansikkoine ja jälkiruokabaarillinen muita jälkiruokia. Ja tuoretta leipää, foccaziota, oliivileipää jne. kappalehintaan. Neljän hengen syömiset, pääruoka, salaatit ja leivät sekä espressot maksoivat 42 euroa. Pöydissä oli oliiviöljyt ja Modenan alueen balsamicot katettuina. Ruoka oli erinomaista.

Kaupasta käveltiin ulos perinteisen krääsätaivaan kautta - mutta siellä oli myös ruokaosasto. Ruokataivas siis. Pastat, säilötyt tomaatit, oliiviöljyt, mieletön määrä tuoreita juustoja ja lihoja oli tarjolla. Huh, ison herkkukaupan verran ihanuuksia huoltoasemalla.
Ensikosketus ruokaan tällä reissulla lupaa paljon!

Vaalivohvelit

Onnistuineen äänestysreissun kunniaksi päätetiin tehdä vaalivohvelit.
Tässä reseptissä ei ole juuri mitään, mutta vohveleista tulee juuri sellaisia kuin
pitääkin eli rapeita ja ihania.

Vohvelit
3 kpl luomumunia
2 dl maitoa
2 dl vissyä
3 rkl voita tai margariinia sulatettuna
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl sokeria
hieman suolaa

Äänestä - rösta!

Tänään on mahdollisuutesi vaikuttaa ellet ole jo äänestänyt ennakkoon. Eurovaaleissa päätetään tänään ketkä 13 suomalaista päättävät meidän asioistamme EUssa. Vaikka EU-asiat tuntuisivat kaukaiselta, tai mahdottomilta vaikuttaa, kannattaa silti äänestää. EUn parlamentissa tehdyt päätökset vaikuttavat aivan varmasti meidän kaikkien elämään.

Meppi (EUn parlamentin jäsen) tulee tekemään monia arkielämäämme koskevia päätöksiä. Ajaako meppi asiaasi? Mitä hän esimerkiksi miettii ruoasta, miten se tuotetaan ja miten tuotantoketjua säädellään? Parasta olisi valita sellainen ehdokas jonka maailmankuva vastaa pitkälle omaasi. Hyviä ehdokkaita on paljon, jos et vielä tiedä ketä äänestät niin mars vaalikoneisiin tutkimaan.

Syö sesonki

Olimme tänään lounaalla erään pohjoismaisen ryhmän kanssa. Mukana oli virkamiehiä ja ruokaketjun jäseniä kaikista Pohjoismaista. Söimme erinomaista lounasta, ja pääsimme lopulta jälkiruokaan. Jälkiruokana oli aivan tavallinen, perisuomalainen, raparperi-mansikkakiisseli. Pohjoismaiset kolleegani melkein sekosivat, niin ihastuneita he olivat raparperin ja mansikan yhdistelmään, jota eivät koskaan olleet maistaneet.

Tämä tilanne osoitti jälleen sen mitä monet ulkomaiset tutut ovat sanoneet: meillä on aivan uskomattomia raaka-aineita ja hienoja ruokalajeja, joita emme itse välttämättä osaa riittävästi arvostaa. Näitä raaka-aineita ja tuotteita on saatavissa usein vain tiettyyn aikaan. Parsaa juuri nyt, uutta perunaa aivan kohta tulossa, herneitä, mansikkaa, omenaa, tattia jne. Mihin on hävinnyt sesonkiajattelu? Isoäitien keittiöissä sesongit olivat itsestään selvyys; mansikkaa ei saanut joulukuussa. Nyt elämme yltäkylläisyydessä, ajassa jossa on aina saatavilla kaikkea. Näin ei tarvitse olla.

Sesonkien suosiminen on järkevää moneltakin kantilta. Eikä vähiten sen vuoksi että tuore ruoka on ihana iloinen asia, ja maku – aivan upea.

Persoonallista ja tuoretta ruokaa

Mitä on tapahtunut? Vuosia on puhuttu kauniita sanoja paikallisen ruoan puolesta, lähes koko ketjun ja viranomaisten suulla. Juurikaan mitään mullistavaa ei ole kuitenkaan ole tapahtunut - ennen kuin nyt.

Männä viikolla TEM päätti selvityttää miksi paikallinen ruoka ei pääse kauppojen hyllyille. Selvitys koskee kaupan hankintaketjujen avoimuutta sekä hankinta- ja osto voimaa. Vihdoin asiaan tartutaan. Selvityksen pitäisi valmistua pikavauhtia, ja sen tuloksia käytetään mm. kilpailulain uudistamisessa.

Suomessa ei ole ollut moniakaan paikalliseen ja lyhyen toimitusketjun ruokaan
erikoistuneita liikkeitä, paitsi Porvoossa, Heinolassa, Kausalassa ja parilla muulla paikkakunnalla. Helsinki saa oman liikkeensä huomenna kun ytimeen avataan pientuottajien tuotteisiin ja luomuun erikoistunut maatilapuoti. Kyllä sitä on odotettukin. Jää nähtäväksi miten me kuluttajat hoidamme asian kotiin, eli tulemmeko käyttämään puotia. Tässä fiilistelyssä skeptikkovirkamies - asenne nostaa kuitenkin päätään kun tietää miten vaikeaa on välillä ollut kauppahalleilla, jotka nyt osittain kilpailevat samalla markkinalla uuden puodin kanssa. Toivottavasti kaikki löytävät ja pitävät asiakaskuntansa ja hallienkin elämä vilkastuu ja saa uutta imua maatilapuodin myötä.

Hesari kirjoitti tänään sunnuntaina kahviloista, ja nimenomaan sellaisista, jotka ovat erikoistuneet tuoreeseen lähi- ja luomuruokaan. Tuoreus, aitous ja rentous purevat. Ehkä kulttuurimme täällä Suomessa on vihdoin muuttumassa samaan suuntaan kuin muualla maailmassa on nähty jo vuosia sitten tapahtuneen. Viime vuonna New Yorkissa käydessäni olin viikon aivan pyörällä päästäni, sillä New York oli täynnä tuoretta tavaraa ja luomua tarjoavia kahviloita ja kauppoja. Aivan mahtavia tuorepuristettuja mehuja ja fressejä salaatteja, mielettömiä patonkeja kymmenillä erilaisilla täytteillä. Aivan ytimessä oli pelkkää luomua ja paikallista ruokaa tarjoavia suunnattoman suuria kauppoja, jotka menestyivät ilmeisen hyvin taantumasta huolimatta. Kävimme pyhiinvaellusmatkoilla ruokakaupoissa ihastelemassa valikoimia ja esillepanoa. Ihmettelimme miten kauniisti hedelmät oli aseteltu asiakkaiden saataville.

Mistä on siis kyse? Siitä että monet ihmiset haluavat tietää ruokansa alkuperän, kuka sen on tuottanut ja mitä sen reitillä lautaselle tai kuppiin on tapahtunut. Tiedon haluaminen on hyvä asia. Ja ruokaketjun tehtävä on kertoa kuluttajille. Pikkuhiljaa siis täällä Suomessakin…

Ruokaa roskiin 60 kg vuodessa

Vihreä lanka kirjoittaa tänään jyväskyläläisestä ravintolasta, joka on alkanut laskuttaa asiakkaita lautaselle jäävästä syömättömästä ruoasta. Kerrassaan hieno idea!

Syömalaiset heittävät ruokaa roskiin järkyttäviä määriä, lähes pienen virkamiehen painon verrran vuodessa eli noin 60 kg. Miettikää mitä koko maailmassa heitetään menemään! Muistan nähneeni laskelmat joiden mukaan amerikkalaisten ruokatähteillä ruokkisi koko Afrikan nälkää näkevät.

Roskaan heitetty ruoka on kaikkein suurinta tuhlausta, myös ympäristön kannalta. Kaikki ne panokset, jotka ruoan tuotantoketjuun on käytetty, menevät hukkaan. Ja mätänevä ruokajäte aiheuttaa mm. ilmastonmuutosta kiihdyttäviä kasvihuonekaasuja.

Elämme maailmassa, jossa toinen puoli väestöä elää yltäkylläisyydessä ja joka heittää ruokaa menemään ja toinen puoli kärsii nälästä. Melkoinen yhtälö ratkaistavaksi.

Vesi, ei mikään itsestään selvyys

Vesi vanhin voitehista... Niin se sanonta menee. Vesi on elämän eliksiiri, emme elä ilman vettä. Maailman makean veden varat eivät ole loputtomat, itse asiassa ne ovat ehtymässä (uusiutuvat hyvin hitaasti). Vedestä on tulossa pula ja suuri puheenaihe.

Ruoan tuotanto kuluttaa melkoisesti vettä. Maatalousn hörppää yli 70% euroopassa käytettävissä olevasta makeasta vedestä, ja eri ruoka-aineiden kasvatus vie eri määriä vettä. Vähän samaan tapaan kuin hiilijälkeä, voidaan laskea vesijalanjälkeäkin. On arvioitu että naudanlihakilon tuottaminen kuluttaa noin 14 000 litraa vettä, riisikilon noin 3300 litraa, perunakilon kasvattaminen vie noin 300 litraa. Jälleen tuli siis uusi päänvaiva mietittäväksi; kulutanko ruokavalinnoillani turhaan ehtyviä vesivaroja.

Nyt on alettu puhua jo vesineutraalius käsitteestä, siis samaan tapaan kuin hiilineutraaliuskäsitteestäkin. Ts. kompensoidaan tai korvataan haitalliset vaikutukset. Voisiko ensimmäinen askel täällä pohjolassa olla riisin vaihtaminen perunaan?

Ruokateollisuuden helmet vm. 2009

Tänään julkistettiin Elintarviketeollisuusliiton vuoden tähtituotteet 2009. Valinnan varaa oli raadilla runsaasti, kilpailuun otti osaa ennätyksellinen määrä tuotteita. Raati valitsi finaaliin 10 tuotetta vähittäiskauppasarjassa ja 4 tuotta suurkeittiösarjassa. Valintakriteereinä olivat muun muassa maku, innovatiivisuus, kaupallistettavuus jne.

Joskus virkamiestä onnistaa; pääsin raatiin valitsemaan tuotteita. Ja voin paljastaa että koskaan meillä kotona ei ole syöty parin viikon aikana niin paljon valmisruokaa tai puolivalmista kuin silloin kun testasimme tuotteita. Ja toden totta, minusta suorastaan tuli joidenkin tuotteiden fani, niin hyviä ne olivat. Kilpailu selvästi madalsi omaa kynnystäni kokeilla valmisruokia, sillä monet niistä olivat erittäin laadukkaita, joukossa monia lisäaineettomia tai luomusta valmistettuja tuotteita.

Teollisuudella on suuret haasteet, miten vastata meidän vaativien asiakkaiden tarpeisiin. Meillä asiakkailla on kullakin omat toiveemme eri viikonpäivistä ja mielialoista riippuen. Pitäisi olla "aitoa", luomua, läheltä, maistuvaa!!, lisäaineetonta, helppoa, säilyvää, nopeaa ja ties mitä.

Vuoden tähtituote kilpailun tuotteet ovat hyvä läpileikkaus uusista teollisuuden innovaatioista. Raadin valinta ei ollut missään mielessä helppo, vaikka olikin yksimielinen. Monet tuotteet olivat erittäin korkealaatuisia ja niihin oli satsattu suuresti tutkimusta ja tuotekehitystä. Vuoden tähtituotearvonimet saivat vähittäiskauppasarjassa Biofermen Yosa Smoothiet ja suurtaloussarjassa Kasvisgallerian punajuurilasagne.

Tahtoo kädet multaan!

Näin keväällä heti auringon pikkuisenkin pilkistäessä alkaa sormia syyhyttää, pakko päästä tonkimaan multaa, haravoimaan ja ennen kaikkea suunnittelemaan mitä sitä täksi kesäksi laittaisi kasvamaan. Kukkia ei tule; kyse on ruoan kasvattamisesta.

Usein keväällä kylvän varhaisessa vaiheessa basilikat sisäruukkuihin, ja heti kun uskallan, kylvän ensimmäiset yrtit kasvimaalle pienen minikasvihuoneen suojaan.

Minulla on vain noin 4 neliötä kasvimaata takapihalla, mutta se on lähes kokonaan täynnä eri salaattilajeja. Viime kesänä takapihalla kasvoi viisi erilaista salaattia, purjoa, retiisiä, yrttejä ruukuissa, mansikoita kukkalaatikoissa ja raparperi perennapenkissä.

Joka kevät käydään perheessämme sama keskustelu; haluan lisää maata. Revitäänkö loputkin nurmikot pois, ja niin siinä käy että vuosi vuodelta hyötytarha laajenee - tavalla tai toisella. Olen keksinyt, että koska minitakapihaamme ei saa lisää maapinta-alaa, kasvatan ruokatuotantoa ylöspäin, kerrostan, hankin erilaisia telineitä ja tikkaita, joihin ripustetaan ruukkuja ja kasvulaatikoita.

On suloista, että omasta maasta saa pitkin kesää tuoreet salaatit ja yrtit. Haaveilen vuoramaasta, ja ehkäpä joku vuosi saankin sellaisen hankittua.

Puutarhan hoitaminen aiheuttaa pelkkää mielihyvää. Perheen lapset ovat puuhissa mukana ja näkevät luonnon ihmeen - sen miten ruoka syntyy. He ovat ylpeitä ensimmäisiä salaatteja korjatessaan omien kättensä työstä. Ehkä tämä pienimuotoinen viljely opettaa heille että ruoka ei synny sattumalta ilman työtä ja vaivaa. Jos tämä saa heidät arvostamaan ruokaa ja sen tuottajia, niin pikku puuhailumme eivät mene hukkaan.

Aurinkoa ja nautinnollisia ruokahetkiä

Pääsiäisen juhlapyhät tuovat monelle kaivattua lepoa, yhdessä oloa perheen ja ystävien kesken. Ennen kaikkea pääsiäinen on ruokajuhla. Pitkäperjantai oli minulle piinaperjantai ja 12h tunnin paasto, kärsin tn. melko rankasta ruokamyrkytyksestä, joka meni onneksi päivässä ohi. Virkamieshän sairastaa vain ja ainoastaan lomalla...Tämän seurauksena muut tekivät ja nauttivat pääsiäisherkut, ja oikeastaan vasta tänään pääsen pääsiäisruokien seuraan. Menemme ystäville syömään.

Huomiseksi teen pashaa, tällä kertaa Isä Mitron tapaan. Ohje löytyy muun muassa Sren nettisivuilta www.sre.fi.

Pääsiäisenä juhlitaan kevään tuloa ja uuden elämän alkua. Onnea ystäville pienestä kauan odotetusta pojasta!
Kaikille kaunista pääsiäistä. Ladataan akut, syödään hyvin ja rauhoitutaan - kukin tavallaan.

Historiallinen päivä!!

Valtioneuvosto otti tänään kantaa ruokaketjun kestävyyden puolesta antamalla periaatepäätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa. Tämän valtion hankintoja ohjaavan päätöksen tavoitteena on vähentää julkisen sektorin ympäristökuormitusta ja ilmastovaikutuksia.

Periaatepäätöksen konkreettiseksi tavoitteeksi on asetettu se, että valtion keskushallinto ottaa jo ensi vuonna ympäristönäkökulman huomioon vähintään 70 prosentissa omista hankinnoistaan ja vuonna 2015 kaikissa hankinnoissa. Tämä päätös koskee myös ruokahankintoja. Päätös velvoittaa valtion hallintoa toimintaan, mutta samat periaatteet on annettu suosituksiksi kunnille.

Ruokatarjoiluille tämä päätös merkitsee sitä, että valtionhallinnon keittiöissä tarjoillaan luomua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa vähintään kerran viikossa ensi vuoteen mennessä. Vuonna 2015 kestäviä tarjoomuksia tulee olla tarjolla kahdesti viikossa.

Tämä on historiallinen päivä; sillä periaatepäätöksen antaminen ja sen toteuttaminen hyödyttävät takuulla ympäristöämme mutta ovat suuria mahdollisuuksia suomalaiselle ruokaketjulle. Päätöksen antaminen on merkittävin teko, joka tähän asti on tehty ammattikeittiöiden kestävyyden edistämiseksi. Nyt on saatu korkein mahdollinen tuki vastuulliselle keittiölle, tästä on hienoa jatkaa!!

Kuntapäättäjä: näpit irti koululaisen lautaselta

Kouluruoka on ollut jälleen otsikoissa, ja syystäkin. On se aika vuodesta nimittäin kun kunnissa mietitään ensi vuoden budjetteja. Kunnan budjetista kaikkeen julkiseen ruokapalveluun, eli sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa ja hoivakodeissa tarjottaviin aterioihin menee korkeintaan 2%. Tästä parista prosentista varsinaiseen ruokalaskuun menee ehkä maximissaan 40%. Loppu menee palkkoihin ja muuhun.

Tampere näytti esimerkkiä ja sai kohun aikaan, lapsen lautaselta oltiin viemässä liha ja kasvikset! Käsittämätöntä touhua. Onneksi järki ehkä voittaa, ja Tampereellakin ymmärretään että lasten ja nuorten ruokailusta ei saa pihistää. Mikään ei voi olla pimeämpää kuin säästää näiden ryhmien ruoasta.

Kouluruokailu on nähtävä investointina pikemminkin kuin kuluna. Ja investointi se tosiaan on monessakin mielessä, sillä lapsille tarjottu kunnon ruoka on pitkän ajan investointi paitsi kuntalaisten terveyteen myös kunnan talouteen. Sairaudenhoitokulut, jotka johtuvat huonosta tai väärästä syömisestä, tulevat olemaan tulevaisuudessa nimittäin mittavat.

Saan päivittäin soittoja kunnista, joissa tuskaillaan ruokahankintojen valumista yhä kauemmas oman kunnan alueelta. Te, jotka päätätte kunnissa, ottakaa nyt lusikka käteen ja päättäkää että ruoka on kunnassanne strategisessa asemassa kuntatalouden, työllisyyden, kuntalaisten hyvinvoinnin rakentamisessa. Päättäkää, että tilaatte ruoan kuntalaisellenne mahdollisimman läheltä, jotta voitte samalla pitää kuntanne yritykset ja maaseudun hengissä, saatte tuoretta ruokaa, joka ei ole kiertänyt puolta maapalloa ja säästätte vielä ympäristöäkin. Apua hankintojen kilpailuttamiseen on olemassa, mutta päätös on tehtävä siellä korkealla valtuustossa.