Kolmen päivän tankkaus ja sitten start

En halunnut jäädä yksinkertaiseksi maratoonariksi. Siksi on mentävä juoksemaan toinen, tällä kertaa Berliiniin.

Nyt on menossa sitten kolmen päivän tankkaus, sanan oikeassa merkityksessä. Syön kaikkea sellaista, joka ei kuulu arkipäivän menuun. Lähinnä puhtaita hiilihydraatteja, pienellä lihamäärällä höystettynä. Lautasella on suuri kasa valkeaa pastaa, nyt ei katsota kuidun määrää. Samoin leipä on vaihtunut vaaleaksi paahtoleiväksi, sitä en syö koskaan muulloin. Päälle mehua ja tankkausjuomaa, joka on pelkkää pitkäkestoista sokeria.

Tankkausta kestää kolme päivää ennen starttia, ja edeltävänä päivänä palailen pikkuhiljaa normaaliin ruokavalioon sekä ruokamääriin.

H-hetki on sunnuntaina, aamulla klo 09. Jos kaikki menee nappiin, jolkottelen iloisena maaliviivalle vajaa viisi tuntia myöhemmin. Juoksun pitää olla hauskaa, minulla ei ole erityisiä aikatavoitteita maaliinpääsyn lisäksi. Varsinkin kun viime päivät olen kärsinyt kurkkukivusta ja orastavasta lämmön noususta... Kipeänä en silti juokse, se on varma.

Tavoitteen olen jo saavuttanut. Tällä tarkoitan sitä, että olen juossut vuoden ajan viikoittain 3-5 krt viikossa, parin viimeisen kuukauden kilometrit ovat olleet noin 35-40 km, pisin lenkki 27 km. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, väittäisin. Minulla tähtäin pitää olla aina jossain kaukana, jotta lenkkipolku kutsuisi vaikka räntää sataa tai pakkanen paukkuu.

Juoksu on minulle eniten pään tyhjennystä, lenkeillä on ratkaistu yksi sun toinenkin oma tai kaverin ongelma. Se on myös itsensä voittamista. Jos minä krooninen kipupotilas voin juosta maratonin, voi sen juosta lähes jokainen. Maratonin juokseminen on suuresti kiinni päättäväisyydestä, halusta ylittää itsensä. Matkahan on ihan liian pitkä, jotta sillä olisi mitään tekemistä terveellisen liikunnan kanssa.

Emil Zatopek on sanonut: "Jos haluat juosta, juokse maili. Jos haluat oppia tuntemaan uuden elämän, juokse maraton". Peukut pystyyn sunnuntaina 20.9.!