Isoäidin keittiössä

Minulla on ollut suuri onni saada kaksi karjalaista mummoa, jotka ovat opettaneet minulle paljon. Toinen mummoistani Helga oli kotoisin Vahvialan pitäjästä ja Rauha Koivistolta. Helga teki elämäntyönsä maatilalla Elimäellä ja Rauha Kuusankoskella sairaanhoitajana ja kotirouvana.

Isoäitien keittiö on käsite, josta olen viime aikoina paljon puhunut. Se on osa ikiaikaista suomalaista ruokakulttuuria, jonka arvojen soisin jälleen tulevan "muotiin". Ja ehkä niin käykin.

Rauha-mummon kanssa olen saanut kokea ja nähdä käytännössä karjalaista ruokakulttuuria koko lapsuuteni ja aikuisikäni. Häneltä olen oppinut ja imenyt oman suhteeni ruokaan.

Isoäitien keittiöissä kaikkea ruokatekemistä leimasi syvä kunnioitus, raaka-aineiden ja luonnon arvostus. Raaka-aineita osattiin käsitellä arvostaen ja niiden ominaisuudet tuntien. Lihapala tai sienikoppa oli kuin kimpale kultaa. Perusasiat puhtaudesta ja hygieniasta olivat hyvin hallussa; opin jo hyvin pienestä miten broilerin lihaa tai multavihanneksia tuli käsitellä. Tämä johtui myös mummon sairaanhoitajataustasta.

Isoäitimme elivät sesongissa, ennen perheissä syötiin sesongin mukaan. Ruoka tehtiin rakkaudella ja lämmöllä, usein ajan kanssa hauduttaen. Tattaripuuro tai pottilohko valmistuivat sillä aikaa kun oltiin pellolla tai saunassa. Hauduttavia ruokia tehtiin usein leivontapäivän jälkilämmössä.

Opin Rauha-mummolta eri säilöntämenetelmät; karjalaisethan olivat mestareita hapattamaan, kuivaamaan, suolaamaan, reksaamaan. Marjoja, sieniä, juureksi säilöttiin lapsuudessani mummolass paljon talveksi. Marjoista mehustettiin omat mehut, puolukat ja mustikat säilöttiin hilloiksi, kurkut ja punajuuret pistettiin etikkaan, puolukat survottiin. Opiskelija-aikana Kuopiossa soluasunnon keittiö ja jääkaappi olivat täynnä säilykkeitä, oli siinä kämppäkavereilla ihmettelemistä. Itsestään selvää oli, että kun vuonna 2004 rakensimme talon, tuli sinne kellari.

Mummoni opettivat että ruokaa tai raaka-aineita ei haaskattu; kaikki osaset esim. lihasta käytettiin tarkkaan hyväksi; ruhon eri osista syntyy esim. loistavia liharuokia pitkään hauduttaen.

Luonnon antimia arvostettiin paljon. Sienet ja marjat olivat metsän antimia, joista oltiin kiitollisia, ja niitä todella kerättiin. Parhaiden sienipaikkojen koordinaatit ovat kulkeneet ukilta tyttärille. Ja sienet tunnettiin, ne osattiin valmistaa oikein, monin eri tavoin.

Kaiken kaikkiaan isoäitien keittiössä osattiin tehdä, ruoan valmistukseen paneuduttiin, luontoa kunnioitettiin. Myös syöjää kunnioitetiin, sillä mummot tarjosivat aina parasta. Oli se sitten kuinka yksinkertaista ruokaa tahansa, oli se aina tehty aidoista, kunnollisista raaka-aineista taidolla ja lämmöllä. Ja pöytä oli katettu kauniisti.

Rakas mummoni Rauha täyttää tänään 89 vuotta. Kiitän sinua paljosta.