maanantai 12. heinäkuuta 2010

Los Paellas, viva Espanja

Paellaa muurikalla, jalkapallopelin kunniaksi tehtiin paellaa mökillä. Meillä on suuri muurikka, ja sillä paellan kääntely on yhtä juhlaa. Kovin usein paellaa en ole harrastellut, viimeksi tasan 10 vuotta sitten juhannuksena tällä samaisella pannulla. Nyt muurikka oli rauhassa ruostunut ainakin viitisen vuotta ja sen putsaus kesti tuntikausia, mutta onnistui. Tämä paella resepti on kokoelma erilaisten reseptien yhdistelmää. Sanoisin että tämän resptin juju on viinissä sekä sitruunassa -hapokasta:)

Tärkeintä on hyvä fiilis ja seura sekä viileä ruoantekojuoma kokeille. Erään ohjeen mukaan: "pakkaa kamat autoon, aja vuorille, kukin heittäköön pannuun tuomisensa ja siinä hämmennellessä voitte alkuun nauttia punaviinistä ja seurasta".

Paella muurikassa noin 6:lle
Kanan koipia, esim koipinuijia n 12 kpl
2 sipulia silputtuna
Ainakin 7 valkosipulin kynttä
Vähintään 6 dl puuroutumatonta riisiä
2,5 l kanalientä esim. kuutiosta
3 paprikaa pilkottuna
4 tomaattia pilkottuna
Sahramia 1/3 tl
2 dl valkoviiniä, ainakin
Isoja ja pieniä katkarapuja n 400 g yhteensä
Herneitä, 2 dl
1-2 simpukkasäilyketölkkiä
2 sitruunaa, toisen mehu puristetaan sekaan ja toinen pilkotaan lautasille
Öljyä
Suolaa

-Ohje:  kuullota sipulit, lisää broilerin koipinuijat ja ota niihin pinta, siirrä broilerit sivummalle kypsymään hitaasti. Heitä sipulin sekaan paprikat ja tomaatit ja sen jälkeen riisit ja lisää vähitellen kanaliemi ja viiniä. Kun riisi on lähes valmis lisää sahrami, suolaa kenties ja loput ainekset. Sitruuna ja simpukat sekä katkat ovat olennaisia maun kannalta.

Kyllä oli hyvää! Ja Espanja voitti.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Vierassyndrooma

Minulla on sellainen "vierassyndrooma". Aina kun tulee vieraita, ruokavieraita (eihän ne muuten tule), etsin jonkin täysin uuden reseptin, enkä valitse vahingossakaan jo testattuja ja varmoja onnistumisia (paitsi se savulohi). Ja nämä vierastarjoomukset ovat usein joko sotkevia tai suuritöisiä, ainakin täysin uusia kokemuksia joista ei voi olla varma. Ilmeisesti pidän jännityksestä. Yleensä homma menee melko putkeen, paitsi kastikkeiden kanssa, kerran on kastike lentänyt jonkkaan...

Kohta vieraat kilkuttelevat ovikelloa, ja mitä meillä on tänään? Ensinnäkin on grilli-ilta, tietenkin. Grilliin menee punajuurinyytit ja esikeitetyt! ribsit, muun muassa. Nyyttien ohje on yksinkertainen, otin sen jostain liitteestä äskettäin.

Punajuurinyytit
1 kg punajuuria, kuori, kuutioi
Paketti 170g sinihomejuustoa
Basilikaa, iso nippu
1 dl kermaa + suolaa
-> sekoita keskenään ja annostele folionyytteihin, lisää tuo kerma vasta kun nyytit ovat kypsyneet grillissä 20 min.

Ribsit
Otin uuden ohjeen jossa possun kylkipaloja kehoitettiin keittämään ensin mausteliemessä (mustapippuria, laakerinlehteä, porkkanaa, valkosipulia) 1,5h. En ole koskaan tehnyt näin ennen, että ensin keitellään ja sitten grillataan. Mutta voipi olla että tulee hyvä näinkin. Keittämisen jälkeen meinasin vielä heittää päälle madinadia ja sitten grilliin...

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Ämpäriperunat

Toukokuussa istutetuista ämpäriperunoista nostettiin ensimmäinen "sato". Perunaa tuli mukavasti, maksimissaan puoli kiloa. Lukumäärällisesti perunoita oli noin 20 kpl, joista osa oli vain peukalon pään kokoisia. Mutta kylläpä olivat hyviä:)