maanantai 15. kesäkuuta 2009

Toscanalainen ruokakulttuuri, osa 1

Päästyämme perille Vicin kylään suuntasimme ensitöiksemme ruokakauppaan. Vesi valui suupielistä kun valitsimme lihoja, makkaroita, juustoja ja viinejä. Ensimmäisen illan alkupalana oli insalata tricolori, eli maan värein tehty perinteinen italiainen alkupala mozzarellasta, tomaatista ja basilicasta. Toisena alkupalana söimme tomaatti-valkosipuli brucettoja, joiden päälle lorotettiin tuhdisti lähituottajan superhyvää oliiviöljyä, jota ehdittiin hakea ruoan laiton lomassa.

Kaupan lihatiskistä ostettiin tuoremakkaroita sekä porsaan lihaa. En ole eläissäni syönyt mitään yhtään hyvää. Makkaroita keitettiin hieman ensin vino rossossa (tavolo) ja sitten grillattiin lempeällä tulella. Toscanalainen ei marinoi lihoja, lihan alkuperäinen maku on heistä paras. Porsaan lihassa oli juuri sopivasti rasvaa, ja siitä tuli grillissä aivan taivaallista. Lisukkeina perunoita, nekin grillistä oman pihan rosmariinilla maustettuna.

Saimme aikaan oikean italialaisen tunnelman kun kuusi aikuista ja kuusi lasta nautti illallisen hitaasti mutta äänekkäästi nautiskellen, perfetto.

2 kommenttia:

  1. Sä ole Toscanassa. Upeaa1

    VastaaPoista
  2. Olet siis Toscanassa. Katso kauppojen vihannestiskiä. Ja tuo opit Suomeen. Pliiisss....

    VastaaPoista