Olimme tänään lounaalla erään pohjoismaisen ryhmän kanssa. Mukana oli virkamiehiä ja ruokaketjun jäseniä kaikista Pohjoismaista. Söimme erinomaista lounasta, ja pääsimme lopulta jälkiruokaan. Jälkiruokana oli aivan tavallinen, perisuomalainen, raparperi-mansikkakiisseli. Pohjoismaiset kolleegani melkein sekosivat, niin ihastuneita he olivat raparperin ja mansikan yhdistelmään, jota eivät koskaan olleet maistaneet.
Tämä tilanne osoitti jälleen sen mitä monet ulkomaiset tutut ovat sanoneet: meillä on aivan uskomattomia raaka-aineita ja hienoja ruokalajeja, joita emme itse välttämättä osaa riittävästi arvostaa. Näitä raaka-aineita ja tuotteita on saatavissa usein vain tiettyyn aikaan. Parsaa juuri nyt, uutta perunaa aivan kohta tulossa, herneitä, mansikkaa, omenaa, tattia jne. Mihin on hävinnyt sesonkiajattelu? Isoäitien keittiöissä sesongit olivat itsestään selvyys; mansikkaa ei saanut joulukuussa. Nyt elämme yltäkylläisyydessä, ajassa jossa on aina saatavilla kaikkea. Näin ei tarvitse olla.
Sesonkien suosiminen on järkevää moneltakin kantilta. Eikä vähiten sen vuoksi että tuore ruoka on ihana iloinen asia, ja maku – aivan upea.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti