Virkamies on tällä viikolla törmännyt asenteisiin "ei voi", "ei pysty", "ei ole mahdollista". Pulssi nousee ja hiki helmeilee otsalla kun tilanteessa yrittää pysyä rauhallisena, sillä mahdotonta tehtävää ei mielestäni olekaan. Minulle sanottiin virkauran alussa että kyllä sinä vielä opit, taannut, eikä nämä asiat enää sinua kohta niin puristele. Mutta tätä "taantumaa" ei ole vielä tapahtunut. Minusta ei ole tullut oikeaa virkamiestä vieläkään. Kun asia on tärkeä ja kuuluu saralle ruoka-lapset-hyvinvointi-oikeudenmukaisuus, saan melko nopeasti tälletäytyytehdäjotainjaäkkiä -reaktion. Aina voi tehdä asioille jotakin. Missä on luovuus ja tahto?
Olen jo oppinut että mikään koneistossa ei tapahdu nopeasti. Onneksi on joskus tullut kirjoitettua alas mitä pitäisi tehdä -papereita. Näitä kun sitten vuosien päästä tulee vastaan, huomaa, että kyllä asoita on tapahtunut ja suuntakin on ollut oikea. Välillä on vaikeaa tapella kivikasvoja ja "näin meillä on aina tehty"-tyyppejä vastaan. Monesti ihmiset kysyvät miten jaksan tätä virkamiestouhua, mikset mene yksityiselle sektorille. Olen miettinyt että niin, miksi? Ehkä siksi että asiat joiden eteen teen työtä ovat merkittäviä, ja siitä saa uskomattomasti voimaa. Työssä voi todella tuntea tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, ainakin toisinaan. Silloin kun byrokratialta saa aikaa. Kiitos teille, jotka jaksatte kannustaa. Muutos saadaan aikaan, pala kerrallaan, tämän olen sentään oppinut vuosien aikana.
Syömään!
3 viikkoa sitten
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti