maanantai 3. toukokuuta 2010

Ruokaketjun vastuullisuus - tuleeko yhteinen merkintä?

Miten todennetaan ja kerrotaan kuluttajalle suomalainen (vastuullinen) tapa tuottaa ruokaa? Tällaisesta kansallisesta laatujärjestelmästä on puhuttu viimeiset kymmenen vuotta. Se on myös koko elintarvikeketjua yhdistävän Laatuketjun ydinasioita.

Tällä hetkellä meillä on olemassa kaksi "laatumerkkiä", toinen on luomu-merkki ja toinen on Kotimaisten kasvisten Sirkkalehti -lippu. Näillä merkeillä merkittyjen tuotteiden tuotantotavasta kuluttaja saa halutessaan tietoa, ja tietää myös että tuotantotapaa valvotaan. Tämä seikka on tärkeää myös kaupalle - kauppa haluaa olla varma ja tietää myymiensä tuotteiden tuotantoketjun.

Pari viimeistä vuotta on selvitetty laatujärjestelmän mahdollisuutta koko ruokaketjun kannalta. On rakennettu vastuullisuuden kriteereitä, käyty tutustumassa muiden maiden vastaaviin merkintöihin, mietitty hyötyjä ja kustannuksia jne. Yhteistä säveltä ei kuitenkaan ole löytynyt. Kauppa on nostanut viime aikoina esiin kansainvälisen GlobalGap merkinnän. Minusta sen päälle voitaisiin rakentaa FinGap, eli järjestelmä joka kertoo suomalaisen tavan tuottaa ruokaa. Olemme monessa seikoin "parempia" kuin mitä GlobalGap antaa kriteereiksi, näitä kilpailuetuja ei kannattaisi tasapäistää kansainvälisen järjestelmän takia.

Jos kuluttajalle olisi tarjolla systeemi että hän kaupassa olleessaan voisi vertailla tuotteita ja erottaa niistä suomalaisen valvotun tuotantotavan, olisiko sille käyttöä? Uskon että seuraavan "kriisin" puhkeamisen jälkeen on, valitettavasti. Me olemme Suomessa säästyneet isommilta katastrofeilta, ja vain sen takia että täällä ennakoiva ja ahkera jokapäiväinen työ ja huippuosaaminen ruokaturvallisuuden vuoksi ovat arkea. Hyvä tilanne ruokaturvallisuudessa on tullut työllä ei sattumalta. Mutta näin ei ole joka maassa; siksi niissä on käytössä useita erilaisia kuluttajalle asti näkyviä järjestelmiä, joiden tarkoitus ennen kaikkea on vakuuttaa kuluttaja ruoan turvallisuudesta ja ruokaketjun yhteistyöstä.

Vastuullisen tuotantotavan todentavasta järjestelmästä olisi hyötyä ammattikeittiöille. Myös ne kaupan tavoin haluavat olla varmoja tarjoamiensa ruokien reitistä ja sisällöstä. Suuri etu tällaisesta järjestelmästä olisi etenkin julkiselle ruokapalvelulle sillä laatujärjestelmässä olevaa tuotetta voi kilpailutuksessa suoraan ostaa, toisin kuin suomalaista tai lähiruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti