Pitäiskö kertoa vai ei? Vastuullisuus on vaikea laji

Vastuullisuudesta on tullut olennainen osa yritysten jokaista päivää ja osittain kuluttajienkin arkea. Vastuullisuuden argumentit kuntoon -hanke pohti mitä vastuullisuus kuluttajalle merkitsee. Vastuullisuus-viestien tunkeminen kuluttajan arvojen, tiedon ja taloudellisten varojen kolmiyhteyteen vaatii osaamista. Kuluttajalle vastuullisuus on sekasoppa, jossa monet tekijät vaikuttavat samanaikaisesti siihen miten ruokavalintoja arjessa tehdään.

Vastuullisuus elää järjessä ja perinteessä, sanoo Kuulen tutkimus. Vanhoissa käytännöissä vara parempi. Tutkimuksen mukaan kuluttaja toteuttaa mielestään vastuullisuutta parhaiten valitsemalla suomalaista ruokaa, välttämällä ruokahävikkiä, lyhyillä kauppamatkoilla ja valitsemalla lähellä tuotettua.

Tammikuussa tulee ulos virallinen 'ravitsemusraamattu' eli ravitsemussuositukset. Mielenkiinnolla odotan onko vastuullisia ruokavalintoja käsitelty niissä ja miten. Ne kuitenkin ohjaavat melkein 500 miljoonan aterian valmistamista vuosittain Suomessa. Näissä julkisissa aterioista olisi huikea potentiaali, jos niitä ohjattaisi vastuullisempaan suuntaan.

Vastaus otsikkoon : Pitäiskö kertoo? Pitäis. Vaikka vastuullisuuden argumentit ja elementit ovatkin osin hukassa kuluttajalla. Viime päivien kohut Marimekon ja Iittalan tuotantoketjuissa osoittavat, että kertoa kuitenkin pitää, ennalta. Tuotantoketjujen avoimuudessa on tekemistä. Myös ruokaketjussa.

Evakon perintö

Tässä on mummoni äidin Auroora Oravan evakkomatkan arkku, siinä vietiin perheen pientä omaisuutta pois Karjalasta ja lähdettiin sotaa pakoon, pariinkin kertaan. Ei olisi isoisoäitini aavistanut millainen elämä hänen lapsenlapsenlapsella on. Parempi elämä.

Tänään käyn taas Aurooran ja mummoni Rauhan ja ukkini Martin haudalla. Sotien aikaan Rauha toimi lottana sairaanhoitajana ja ilmatorjunnassa, ukki taisteli JR5:ssa. Pariskunta tapasi leikkaussalissa kun vaikeasti haavoittunutta ukkia leikattiin sotasairaalassa. Sinänsä traagisen tapahtuman ja tapaamisen johdosta syntyi lopulta neljä lasta ja kuusi lastenlasta ja nyt viisi lastenlastenlasta.

Mummon ja ukin perintö elää meissä jälkipolvissa vahvasti: Usko itseesi, tee paljon koulutöitä ja opiskele, hoida työsi kunnialla, hoida itseäsi ja kuntoasi, arvosta ruokaa, kunnioita vanhempiasi, satsaa laatuun (köyhän ei kannata ostaa huonoa), ole ajoissa, saavu juhliin silloin kun on kutsuttu, auta niitä joilla on vähemmän, ole kohtelias ja vieraanvarainen. Kunnioita luontoa ja isänmaata.

Näillä ohjeilla on ollut hyvä mennä.

Suomessa on henkinen kestävyysvaje. Himasen raportti kuuluttaa kulttuurin muutosta, jotta meillä olisi kestävä tulevaisuus ja arvokas elämä.

Luin Pekka Himasen raportin yhteenvedon ja uuden Tulevaisuusselonteon, ja vertaisin niitä Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen, jota parhaillamme teemme. Kaikki kolme lähtevät lähes samoin sanoin liikkeelle: visioissa on yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus arvokkaaseen elämään.

Himanen ja Castells painottivat tänään Säätytalolla julkistamistilaisuudessa juuri tätä arvokkuutta. Arvokkaan elämän yhteiskunta on viesti, joka on koko Himasen raportin ydin. Raportti sanoo: ”Kyseessä on yhteenvetävä päämäärä kestävän kasvun mallille, jossa kestävä hyvinvointi ja talous yhdistyvät toisiinsa myös ekologisesti kestävällä tavalla. Tämän edellytyksenä on päämäärää tukeva kulttuurinen perusta. ” Himanen kysyi, millaista kulttuuria me olemme tukemassa?

Ja kulttuuri, joka on liima ja edellytys kestävälle kehitykselle, se puuttuu tällä hetkellä Suomesta. Suomessa on ”henkinen kestävyysvaje” sanoo Himanen. ”.. kaikkein tärkein muutoksen perusta on juuri uudistunut henkinen kulttuuri. Tutkimushankkeen kuluessa on käynyt vahvasti ilmi, että Suomen yhteiskunnan hyvinvoinnin ja talouden kestävyysvajettakin suurempi haaste on lopulta maan henkinen kestävyysvaje.” Uskon.

Me elämme nyt ehkä ihmiskunnan suurinta muutosta, jonka pääsyinä ovat maapallon väestön ja aineellisen kulutustason kasvu. Näistä on lähtenyt vyörymään lumivyöry, joka on pysäytettävä tai ainakin hidastettava sen liikettä. Tämä tarkoittaa, että joudumme oppimaan uusia tapoja (ja pois vanhoista tavoista) elää, tuottaa, kuluttaa, olla. Puhutaan ihmiskunnan suurimmasta oppimisprosessista. Tämä ei onnistu ilman kulttuurista muutosta. Business as usual ei enää käy!

Himasen ja Castellsin raportti täältä: http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j22-Kestavan-kasvun-malli/PDF/fi.pdf

Haluatko kommentoida Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta? Sitoumushaasteet alkavat jo vyöryä...

Nyt olisi viimeiset hetket mahdollista kommentoida Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta. Pistin sen yleiseen jakoon ja kommentoitavaksi tänne Google Docsiin.

Hyvät, suoraan tekstiin tulevat kommentit ovat nyt tervetulleet.
Jos kommentoit indikaattoreita, kommentoi silloin jo tätä kehittyneempää versiota vaikka suoraan minulle meilissä marja.h.innanen(a)ymparisto.fi.

 Mietit varmaan, että mitä ihmettä tämä yhteiskuntasitoumus oikein käytännössä merkitsee. No. Ympäristöministeriö teki jo oman sitoumuksensa: sitoudumme pienentämään työpaikkamme ekologista jalanjälkeä ainakin 20 % ja kiinteistömme energian kulutusta 60% vuoteen 2015 mennessä. Aika mojova sitoumus, vai mitä?

Ministeri Niinistö haastoi Kestävän kehityksen toimikunnan ensimmäisessä kokouksessa muun hallinnon mukaan - ja kopin otti välittömästä eduskunta. Tällä viikolla eduskunnan puhemiehelle on jo jätetty aloite eduskunnan tulemisesta mukaan YM:n esimerkin johdosta. 

"Kestävän kehityksen laaja kokonaisuus yleiseen keskusteluun - pois erillisten kriisien näkökulmista”, sanoo vmi Jutta Urpilainen

Ympäristöministeri Niinistö ja valtiovarainministeri Urpilainen
Kestävän kehityksen toimikunta
kuva Tero Pajukallio

Eilen pidettiin uuden kestävän kehityksen toimikunnan ensimmäisen kokous. Toimikunnan kaksikymmenvuotisen historian aikana puheenjohtajana on toiminut neljä pääministeriä ja yksi työministeri. Nyt puheenjohtajana aloitti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. ”Otan kiitollisuudella tehtävän vastaan ja vien toimikunnan linjauksia eteenpäin omassa työssäni”, totesi vmi Urpilainen. 

Pj Urpilainen toivoi, että toimikunnan jäsenet olisivat aloitteen tekijöinä laajalle kestävän kehityksen keskustelulle. Keskustelua ei tulisi käydä vain erillisten kriisien, kuten finanssi- ja sosiaalisen kriisiytymisen näkökulmasta, vaan ne kaikki kestän kehityksen osa-alueet olisi tehtävä yhtä aikaa näkyviksi. 

Pj Urpilainen linjasi toimikunnan päätehtäväksi koko yhteiskunnan sitouttamisen tekemään konkreettisia toimenpidesitoumuksia, jotta kestävän kehityksen Suomesta tulee totta. Hän kertoi myös, että toimikunnan työtapaa uudistetaan mm. asiantuntijapaneelilla, tuomalla kansainvälisiä puhujia ja kehittämällä työskentelytapaa vuorovaikutteisemmaksi. Ja uuden otteen huomasimmekin heti; ”sitoumuspalloja” heiteltiin ja koppeja otettiin vastaan jo monen eri tahon toimesta.

Toimikunnan varapuheenjohtaja ympäristöministeri Ville Niinistö paljasti ympäristöministeriön oman toimenpidesitoumuksen. Se on ”Työpaikan ekologisen jalanjäljen pienentäminen”. Sitoumus tarkoittaa käytännössä, että YM pienentää ekologista jalanjälkeään -20% ja kiinteistön energiankulutusta -60%, säästää noin 400 000€ vuodessa, parantaa työn sujuvuutta ja joustavuutta. YM haastaa esimerkillään muun valtionhallinnon ja erityisesti ministeriöt, sillä valtionhallinnossa on suurta potentiaali ko parannuksiin. 

  

Kestävän kehityksen toimikunta kokoontuu seuraavan kerran joulukuun alussa, jolloin toivottavasti hyväksytään yhteiskuntasitoumuksen teksti. Toimikunnan jäsenillä on nyt kaksi viikkoa aikaa jättää yksityiskohtaiset kommenttinsa sitoumustekstiin.