torstai 17. lokakuuta 2013

"Kestävän kehityksen laaja kokonaisuus yleiseen keskusteluun - pois erillisten kriisien näkökulmista”, sanoo vmi Jutta Urpilainen


Puheenjohtaja Urpilainen ja varapuheenjohtaja Niinistö
Ympäristöministeri Niinistö ja valtiovarainministeri Urpilainen
Kestävän kehityksen toimikunta
kuva Tero Pajukallio


Eilen pidettiin uuden kestävän kehityksen toimikunnan ensimmäisen kokous. Toimikunnan kaksikymmenvuotisen historian aikana puheenjohtajana on toiminut neljä pääministeriä ja yksi työministeri. Nyt puheenjohtajana aloitti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. ”Otan kiitollisuudella tehtävän vastaan ja vien toimikunnan linjauksia eteenpäin omassa työssäni”, totesi vmi Urpilainen. 

Pj Urpilainen toivoi, että toimikunnan jäsenet olisivat aloitteen tekijöinä laajalle kestävän kehityksen keskustelulle. Keskustelua ei tulisi käydä vain erillisten kriisien, kuten finanssi- ja sosiaalisen kriisiytymisen näkökulmasta, vaan ne kaikki kestän kehityksen osa-alueet olisi tehtävä yhtä aikaa näkyviksi. 

Pj Urpilainen linjasi toimikunnan päätehtäväksi koko yhteiskunnan sitouttamisen tekemään konkreettisia toimenpidesitoumuksia, jotta kestävän kehityksen Suomesta tulee totta. Hän kertoi myös, että toimikunnan työtapaa uudistetaan mm. asiantuntijapaneelilla, tuomalla kansainvälisiä puhujia ja kehittämällä työskentelytapaa vuorovaikutteisemmaksi. Ja uuden otteen huomasimmekin heti; ”sitoumuspalloja” heiteltiin ja koppeja otettiin vastaan jo monen eri tahon toimesta.

Toimikunnan varapuheenjohtaja ympäristöministeri Ville Niinistö paljasti ympäristöministeriön oman toimenpidesitoumuksen. Se on ”Työpaikan ekologisen jalanjäljen pienentäminen”. Sitoumus tarkoittaa käytännössä, että YM pienentää ekologista jalanjälkeään -20% ja kiinteistön energiankulutusta -60%, säästää noin 400 000€ vuodessa, parantaa työn sujuvuutta ja joustavuutta. YM haastaa esimerkillään muun valtionhallinnon ja erityisesti ministeriöt, sillä valtionhallinnossa on suurta potentiaali ko parannuksiin. 
  
Kestävän kehityksen toimikunta kokoontuu seuraavan kerran joulukuun alussa, jolloin toivottavasti hyväksytään yhteiskuntasitoumuksen teksti. Toimikunnan jäsenillä on nyt kaksi viikkoa aikaa jättää yksityiskohtaiset kommenttinsa sitoumustekstiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti