Cook it Raw loppuhuipennus

Aluksi oli "Metsäleipäylläri", eli japanilaisen Yoshihiro Narisawan näkemys suomalaisesta metsästä. Todellakin, se oli metsä, jossa sammaleen ja taikinakuoren sisällä piilossa oli sieniä. Suola-jauhotaikinasta oli tehty kuori, jota ei ollut tarkoitettu syötäväksi. Päällä oli metsä kaikkine sammalmattoineen havuineen päivineen.Hmm, ei ihan minun makuuni. Toiset saivat enemmän sieniä kuin meidän leivässä oli, heidän mielestään sienet olivat vallan hyviä.
 

Seuraavana sikuriruusuja. Todella maukkaita ja kauniita, tekijänä Quique Dacosta apukokkinsa kanssa.

Puikulat, Fredrik Andersson, Alex Atala, Hans Välimäki. Perunat valmistettiin nuotiolla ritilällä, tarjottiin bearnaisen kera kiveltä. Ihanaa rapeaa kuorta. Tarjoilijat saivat illan punttitreenit samalla. Oikein maukas, olisin nuollut kiven jos olisin kehdannut. 

Soppa, tekijöinä Rene Rezepi, Claude Bosi ja Magnus Nilsson, nuori tulevaisuuden nimi Ruotsista. Rene kuvasi keiton jakamisen kuvastavan koko Cook It Raw ideaa, "It's family style meal" - kyse on yhdessä olosta ja jakamisesta. Keiton raaka-aineet, jotka olivat tehty erikseen, jaettiin tasapuolisesti koko suuren illallisjoukon kesken. Pitkään haudutettuja ihania porkkanoita, suolapedillä tehtyä perunaa, jäkälää. Lisukkeena sieniä ja puolukkaa. Tämäkin soppa, kuten eilinenkin, oli valtava elämys. Tuoksu oli juuri sellainen kuin olisi metsää haistellut. Erittäin voimakkaat aromit, ja pelkästään suomalaisesta metsästä.

Family style soup

Ravioli, sisällä poronveritäyte, mukana ohralisuke. Tekijöinä Hans Välimäki, Fredrik Andersson jaPetter Nilsson. Videolla hektinen kohta miten ravioliannos nousee.

Sitten oli punajuuret. Daniel Pattersson haudutteli niitä takassa tunteja.

Illan pääruoka, jos näin voidaan sanoa, oli lihaliemi ja kyljessä siivu lähes raakaa jänistä. Liemeen oli käytetty erilaista riistaa (jänis, metsäkanalintua, karhuakin pala), se oli haudutettu yön yli vihannesten kera. Tekijänä Yoshihiro Narisawa.

Täytyy sanoa että kovin montaa kertaa en ole kyyneliä silmistä pyyhkinyt kun ruoka esitellään, mutta nyt näin kävi. Narisawan puhe oli hyvin emotiaalinen, siihen tiivistyi syvä kiitollisuus, kunnioitus metsää ja sen elämää ja ylipäänsä elämää kohtaan. Hän puhui koko tilanteen erityislaatuisuudesta, kertoen että hänelle oli suuri kunnia saada tehdä meille ruokaa. Kyllä se oli nyt toisin päin, meillä oli mieletön kunnia saada tämän suuren japanilaisen taiteilijan ja ihmisen annos eteemme. Tilanne oli huikea, en voi sanoin kuvata.

Sitten taimenta, tehty maakuopassa, tekijänä Davide Scabin apukokkeineen.
Se osa taimenesta mitä me saimme, oli valitettavasti mennyt hieman yli. Vaikea laji tuo kalan kypsennys.

Viimeisenä ruokalajina suunnilleen klo 02 tuli jälkiruoka, piimälumi, sisällä marjayllätys. Tekijänä Albert Adria kumppaneineen.

Mitä jäi illasta mieleen? Intohimo tekemiseen. Veri, monessa ruoassa oli verta tai sitä jäljiteltiin eri tavoin. Sana RAW oli läsnä jokaisessa luomuksessa.


Omat sanani eivät enää riitä kuvailemaan tunnelmia mitä kolmen päivän aikana nähtiin. Nämä päivät olisivat olleet kenelle tahansa kokille tai ylipäänsä ruoka-alaa seuraavalle sellaista ilotulitusta että huh huh. Itse koin olevani suuresti etuoikeutettu että sain nähdä kaiken tämän. Pakko olikin kysyä "ruokakirjoittamisen ammattilaiselta" kommentti maanantain illallisesta, toimittaja Mikko Takala: "ainutlaatuisimpia illallisia mitä Suomessa on koskaan syöty. Se mikä teki tästä kaikesta entistäkin hienomman, oli se että kokit todella tulkitsivat suomalaisia raaka-aineita, kukin omalla tyylillään". Juuri niin. Jäädään odottamaan kansainvälisen median kirjoittelua. Minulla on vahva tunne että näiden päivien aikana aloitetiin jotain täysin uutta.