Partsilta pöytään

Vihreä Sivistysliitto on julkaissut sivut ja hankkeen Partsilta pöytään. www.partsiltapoytaan.net . Käypä vilkaisemassa. Sivuilta saa kivoja vinkkejä pienen tilan viljelyyn ja puidaan siellä laajemminkin mm. lähiruoka-asioita.

Ekat parsat - aaah

Tässä kevään ensimmäiset parsat. En osta ulkolaista parsaa, siksi odotan aina että "luottotoimittaja" antaa kuulua itsestään, ja sitten eikun nautitaan. Tämä ensimmäinen satsi ei ehtinyt kauan vanhentua, hinku oli sen verran kova että nämä vain keitettiin suolalla maustetussa vedessä, tasan 3 minuuttia, valettiin voisulaa päälle - ja syötiin siltä istumalta.

Luomua lissää

Luomu kiinnostaa, yhä enemmän myös tuottajia. Viime vuonna luomuvalvontaan liittyi 250 uutta tilaa. - yhteensä Suomessa on 3831 luomutilaa. Lihapuolelta naudantuottajia on eninten, maidontuottajat ovat toisena ja lampaanlihan kolmantena. Luomussa on yhteensä noin 160 000 hehtaaria, keskimääräisen tilakoon ollessa noin 40 ha, sanova viimeisimmät tilastot.

Mistä sitten tuot kiinnostus lienee johtunut? Varmasti lannoitteiden hinnan noususta, ja kaipa huuto kuluttajapuoleltakin on saanut viljelijöitä suuntautumaan luomuun. Tai sitten ihan oma etu, kuten palkittu luomuhunajan tuottajakin totesi että oma terveys ja saastunut kaivo olivat syynä tuotantosuunnan muutokseen.

Luomu ei silti ota lähteäkseen lentoon Suomessa. Taas on tehty markkinoista ja ketjusta uusi selvitys, missä mätää. Selvitys on kommentoitavana ja luettavissa osoitteessa: http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/muutjulkaisut/5pV0Btll2/Luomutietoraportti.pdf

Sain itse ahaa -elämyksen viime vuonna kun olimme erään saksalaisen toimittajan kanssa saunomassa supisuomalaisella mökillä, luonnon keskellä, mutta vain 50 km Helsingin keskustasta. Puhuimme paljon luomusta, ja siitä miksi se ei ole lyönyt täällä läpi. Hän vain totesi noustessaan järvestä että "katso itse ympärillesi, teillä on luonto, ja ihan lähellä". Suomalaisten luontosuhde ja suhde ruokaketjuun on siis ilmeisesti vielä jossain mallissa, Keski-Euroopassa näin ei ole. Olisiko siinä yksi syy että luomulle ei ole ollut Suomessa "tarvetta", vielä.

Kylvöpuuhia

Tänään illalla minipihan kylvötyöt saatiin lähes tehtyä, yli 20C asteen lämmössä. Jo melkein tunnen rukolan kirpakan maun suussani ja basilikan suloisen tuoksun... ihanaa.

Lapset kylvivät salaattia, sekä punaista että "tavallista" lehtisalaattia, minä rakastamani rucolaa. Lisäksi heitettiin maahan tillin sekä porkkanan siemenet, ruukkuihin basilikaa. Perunaa istutettiin jo viikon alussa ämpäreihin. Tomaatin taimet odottavat vielä terassilla vuoroaan, vielä ei ihan uskalla ettei yöhalla puraise.

Ja eikun odottamaan satoja, toivottavasti säät suosivat.

Hiilihommia; saadaanko Suomeen yhtenäinen CO2 merkintä ruoalle?

MTT:n ja suomalaisten ruokaketjun yritysten yhteinen Climate Communication -hanke on käynnistänyt kansallisen keskustelun ruoan hiilijalanjälkimerkinnöistä. Pystytäänkö Suomessa päätymään yhtenäiseen merkintätapaan vai tuleeko meille merkkiviidakko, joka on vallalla Euroopassa?

Hiilimerkinnät ovat nousseet keskiöön kun puhutaan ruoan ympäristövaikutuksista, sillä ne ovat lähes ainoa ympäristövaikutusluokka, joka on suhteellisen helposti laskettavissa. Ruoan hiilijalanjäljen pienentäminen on on noussut keskusteluun, kuten autojen CO2 päästöt tai asuntojen tai laitteiden ekotehokkuuden parantaminen muutama vuosi sitten.

Merkkikeskustelun yksi draiveri juontuu siitä että ympäristötietoisuus on noussut tärkeäksi kuluttajavalintoja ohjaavaksi trendiksi terveellisyyden, mielihyvän ja helppouden ohella. Muutama vuosi sitten vain muutama prosentti suomalaisista yhdisti ruoan ja ympäristövaikutukset, nyt jo yli miljoona suomalaista etsii vastausta miten yhdistää hyvä elämä, niin itsensä kuin ympäristön kannalta. Suomalaisista 35% sanoo olevansa valmiita toimimaan, 39% sanoo että vastuullisuudella on merkitystä ostopäätökseen, sanovat tutkimukset.

Kuluttajat haluaisivat toimia, mutta eivät välttämättä pysty, sillä ei ole riittävästi tietoa, mutta ennen kaikkea ei ole mahdollisuuksia toimia niin kuten haluamme sillä meillä ei ole niitä tuotteita joita ostaa.
Hiilijalanjälki-merkit ovat eräs keino viestiä kuluttajalle syömisen ympäristövaikutuksista. Maailmalla hiilimerkintöjä on useita, Suomessa vain yksi tällä hetkellä. Merkinnät ovat kirjavia, niitä on lähes parikymmentä, ne on laskettu eri tavoin, niitä ei voi täysin vertailla, ne ovat asiantuntijoillekin vaikeita sillä yhtenäisiä pelisääntöjä ei ole maailmalla vielä luotu. Tarvetta niille kuitenkin olisi sillä tutkimusten mukaan 70% eurooppalaisista haluaisi tehdä CO2 merkinnän pakolliseksi!

Ruokaketjun tehtävä on tehdä asia niin yksinkertaiseksi että kuluttajan päätöksenteko helpottuu - ja ylipäänsä mahdollistuu. Kuluttajan ei tarvitse olla avaruustieteilijä pystyäkseen valitsemaan oikein itsensä ja ympäristön kannalta.

Oleellistahan on, että käytetään mitä tahansa merkintää, sen on oltava uskottava, luotettava ja ymmärrettävä ja että ohjattava kuluttajan käyttäytymistä tässä tapauksessa syömistä ja ruokavalintoja oikeaan suuntaan.

Lue tiedote Climate Communication hankkeesta.

Urbaania ruoan tuotantoa

Kevään korvalla alkaa kutkuttaa, kädet olisi saatava multaan. Juuri nyt onkin aika varmistaa ensi kesän sato, ja aloittaa taimien esikasvatus sisätiloissa. Ruoan itse kasvattaminen on yksi tämän hetken kuumimpia trendejä maailmalla. Ikkunapuutarhat ovat levinneet maailmalla kaikkiin suuriin kaupunkeihin, takapihoilta revitään asfaltteja auki kasvimaiksi, kattoja muutetaan puutarhoiksi. Itse pistin perunat multaan ämpäriin viime viikonloppuna, ostin siemenet porkkanaan ja salaatteihin minimaaliselle kasvimaalleni takapihalle.

Kaupungeissa on paljon tilaa, jossa ruoan kasvattaminen onnistuu. Kaiken taustalla ovat kysymykset ympäristöstä, ilmastonmuutoksesta, terveydestä, ruoan alkuperästä ja tuotantotavoista. Jos pystyt tuottamaan edes pienen osan syömästäsi ruoasta, teet ekoteon. Ja sitä paitsi itse kasvattaminen on hauskaa, työn tulos näkyy ja maistuu. Dodo teki viime vuonna tempauksen http://megapolis2024.org/muuohjelma/dodon-kaupunkiviljelijat-vallankumous-viljelymailla/ Lisää tällaista. Sain käsiini Helsingin uuden ruokakulttuuristrategian, Helsinki on ottamassa asian tosissaan. Hienoa!

Basilikat vihertävät jo yli 5 senttisinä työhuoneen ikkunalaudalla. Kesä on kohta.

Mitä ne Lohakset haluaa? Osa2.

Elintarvikepäivän 2010 parasta antia oli aamupäivän key note speaker Jaana Haapalan esitys. Jaana tiivisti nykykuluttajan, varsinkin Lohas -kuluttajan (jo 1,12 miljoonaa Suomessa?) arvomaailman ja ne kysymykset jotka väistämättä heräävät ruokaketjussa...jonka pitäisi siis vastata tämän kuluttajan huutoon.

Elämme Haapalan mukaan teknologia-vuorovaikutuksen vuosikymmentä, jossa meitä kuluttajia puhuttelee avoimuus, vastuullisuus ja itse osallistuminen. Haluamme meille viestittävän viihteellisesti, inspiroivasti ja mielenkiintoisesti. Siinäpä dilemma miten yhdistää nämä ruokaketjun vastuullisuusviestintään. Sanakin "vastuullinen" on Suomessa synkkä ja raskas asia. Miten saada iloa tähän sinänsä hienoon asiaan?

Me keski-ikäiset hevyLohakset haluamme suositella hyviä juttuja kavereille ja ostamme kavereiden suosituksesta, elämme kaveritaloudessa sanoo Haapala. I agree!

Me olemme päättäneet toimia vastuullisesti, uskomme omaan toimintaamme ja vaikuttamismahdollisuuksiimme, etsimme ratkaisuja, (jos niitä ei ole me teemme ne, toim.huom). Me haluamme tulla kuulluiksi - ja sosiaalinen mediahan on meille tehty! Me tulemme kuulluiksi.

Lohas kuluttajien suuri määrä Suomessa panee kyllä vähän epäilyttämään, sillä niitä jotka EVVK ymp/eettisyys/alkuperästä on kuitenkin yli 40% kansasta ja 43% noin sanoo tuntevansa huonosti koko vastuullisuuskäsitettä.

Tänään oivalsin Haapalan esityksestä sen, että meille Lohaksillekin on viestittävä segmenttiemme mukaan: olemmeko hevy/semi/light/väsähtäneitä-lohaksia. Omista Sre:n tekemistä tutkimuksista tiedän sen että viestintä ei saa olla ns. trendikästä mutta ei se saa olla puisevaakaan, koska varsinkin hevyLohakset korreloivat nk. luovan luokan kanssa. Iso oivallus - kiitos. Mallia voi ottaa monestakin suomalaisesta menestystarinasta vaikka Kotitilan broileriketjun viestimisestä tai Raision tähtituotekisan voittajasta ohratuotteesta. Molempien takaa löytyy juuri nyt ajassa olevaa vastuullisuusviestintää, raikkaasti ja reilusti toteutettuna.

Ruokaketjun vastuullisuus - tuleeko yhteinen merkintä?

Miten todennetaan ja kerrotaan kuluttajalle suomalainen (vastuullinen) tapa tuottaa ruokaa? Tällaisesta kansallisesta laatujärjestelmästä on puhuttu viimeiset kymmenen vuotta. Se on myös koko elintarvikeketjua yhdistävän Laatuketjun ydinasioita.

Tällä hetkellä meillä on olemassa kaksi "laatumerkkiä", toinen on luomu-merkki ja toinen on Kotimaisten kasvisten Sirkkalehti -lippu. Näillä merkeillä merkittyjen tuotteiden tuotantotavasta kuluttaja saa halutessaan tietoa, ja tietää myös että tuotantotapaa valvotaan. Tämä seikka on tärkeää myös kaupalle - kauppa haluaa olla varma ja tietää myymiensä tuotteiden tuotantoketjun.

Pari viimeistä vuotta on selvitetty laatujärjestelmän mahdollisuutta koko ruokaketjun kannalta. On rakennettu vastuullisuuden kriteereitä, käyty tutustumassa muiden maiden vastaaviin merkintöihin, mietitty hyötyjä ja kustannuksia jne. Yhteistä säveltä ei kuitenkaan ole löytynyt. Kauppa on nostanut viime aikoina esiin kansainvälisen GlobalGap merkinnän. Minusta sen päälle voitaisiin rakentaa FinGap, eli järjestelmä joka kertoo suomalaisen tavan tuottaa ruokaa. Olemme monessa seikoin "parempia" kuin mitä GlobalGap antaa kriteereiksi, näitä kilpailuetuja ei kannattaisi tasapäistää kansainvälisen järjestelmän takia.

Jos kuluttajalle olisi tarjolla systeemi että hän kaupassa olleessaan voisi vertailla tuotteita ja erottaa niistä suomalaisen valvotun tuotantotavan, olisiko sille käyttöä? Uskon että seuraavan "kriisin" puhkeamisen jälkeen on, valitettavasti. Me olemme Suomessa säästyneet isommilta katastrofeilta, ja vain sen takia että täällä ennakoiva ja ahkera jokapäiväinen työ ja huippuosaaminen ruokaturvallisuuden vuoksi ovat arkea. Hyvä tilanne ruokaturvallisuudessa on tullut työllä ei sattumalta. Mutta näin ei ole joka maassa; siksi niissä on käytössä useita erilaisia kuluttajalle asti näkyviä järjestelmiä, joiden tarkoitus ennen kaikkea on vakuuttaa kuluttaja ruoan turvallisuudesta ja ruokaketjun yhteistyöstä.

Vastuullisen tuotantotavan todentavasta järjestelmästä olisi hyötyä ammattikeittiöille. Myös ne kaupan tavoin haluavat olla varmoja tarjoamiensa ruokien reitistä ja sisällöstä. Suuri etu tällaisesta järjestelmästä olisi etenkin julkiselle ruokapalvelulle sillä laatujärjestelmässä olevaa tuotetta voi kilpailutuksessa suoraan ostaa, toisin kuin suomalaista tai lähiruokaa.