Kuntapäättäjä: näpit irti koululaisen lautaselta

Kouluruoka on ollut jälleen otsikoissa, ja syystäkin. On se aika vuodesta nimittäin kun kunnissa mietitään ensi vuoden budjetteja. Kunnan budjetista kaikkeen julkiseen ruokapalveluun, eli sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa ja hoivakodeissa tarjottaviin aterioihin menee korkeintaan 2%. Tästä parista prosentista varsinaiseen ruokalaskuun menee ehkä maximissaan 40%. Loppu menee palkkoihin ja muuhun.

Tampere näytti esimerkkiä ja sai kohun aikaan, lapsen lautaselta oltiin viemässä liha ja kasvikset! Käsittämätöntä touhua. Onneksi järki ehkä voittaa, ja Tampereellakin ymmärretään että lasten ja nuorten ruokailusta ei saa pihistää. Mikään ei voi olla pimeämpää kuin säästää näiden ryhmien ruoasta.

Kouluruokailu on nähtävä investointina pikemminkin kuin kuluna. Ja investointi se tosiaan on monessakin mielessä, sillä lapsille tarjottu kunnon ruoka on pitkän ajan investointi paitsi kuntalaisten terveyteen myös kunnan talouteen. Sairaudenhoitokulut, jotka johtuvat huonosta tai väärästä syömisestä, tulevat olemaan tulevaisuudessa nimittäin mittavat.

Saan päivittäin soittoja kunnista, joissa tuskaillaan ruokahankintojen valumista yhä kauemmas oman kunnan alueelta. Te, jotka päätätte kunnissa, ottakaa nyt lusikka käteen ja päättäkää että ruoka on kunnassanne strategisessa asemassa kuntatalouden, työllisyyden, kuntalaisten hyvinvoinnin rakentamisessa. Päättäkää, että tilaatte ruoan kuntalaisellenne mahdollisimman läheltä, jotta voitte samalla pitää kuntanne yritykset ja maaseudun hengissä, saatte tuoretta ruokaa, joka ei ole kiertänyt puolta maapalloa ja säästätte vielä ympäristöäkin. Apua hankintojen kilpailuttamiseen on olemassa, mutta päätös on tehtävä siellä korkealla valtuustossa.

Kestäviä keitoksia

Ruokaketjun vastullisuus, kestävät toimintatavat ja kuluttajien valinnat ovat olleet esillä viime aikoina erityisen tiuhaan. Viime viikolla julkaistiin jälleen uusi tutkimus siitä miten vastuullisuutta voidaan ruokaketjussa tuotteistaa ja mitata. Vastuullisuuden koko käsitteen ymmärtäminen on ollut melko hankalaa; käsitykset vastuullisuuden sisällöstä vaihtelevat paljonkin. Se mitä kuluttajat ajattelevat vastuullisuudesta saattaa poiketa yritysten ajatusmaailmasta.

Niin sanotun kuluttajan kerrotaan yhä useammin valitevan tuotteita jotka ilmentävät hänen omaa arvomaailmaansa. Ja yhä useampi on kuulemma kiinnostunut siitä miten ja missä hänen ruokansa on tuotettu, mitä vaikutuksia ruokatuotannolla on ollut ympäristöön, ihmisten ja eläinten hyvinvointiin, aluetalouteen, työllisyyteen. Vastuullinen liiketoiminta on mahdollista tuotteistaa, toisin sanoen se on mahdollista tehdä tuotteisiin asti näkyväksi. Kuluttaja kohtaa ruokaketjun vastuun ruokakaupassa tai ravintolassa. Jo nyt kaupan hyllyillä on merkittävä määrä vastuusertifioituja tai brändättyjä tuotteita.

Kyllä, vastuullisuus kiinnostaa. Viime vuonna kuluttajien luomuostot Suomessa kasvoivat 19% edellisen vuoden lukuihin verrattuna. Erityisesti luomumaidon ja -lihan myynti kasvoi huimat 40 %. Myös Reilun kaupan tuotteiden kasvu oli erittäin suurta: viime vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli yli 60%. Kuulin tällä viikolla että Eloveena kaurahiutaleiden myynti kasvoi selvästi viime vuonna; en keksi siihen mitään muuta syytä kuin CO2 merkinnän, jonka Raisio toi ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä juuri Eloveenaan.

Tietoa ruokaketjun ja syömisen ympäristövaikutuksista tulee lisää tänä vuonna. Tänään julkaistiin ENVIMAT-malli jossa tutkitaan Suomen kansantalouden materiaalivirtoja, ruoka näissä mukana. Syksyllä saamme ensimmäistä kertaa Suomessa ja kai koko maailmassa tietää kokonaisten ruokaketjujen ympäristövaikutuksista. Tietojen omaksuminen ja siitä johtopäätösten teko tavallisen kansalaisen puolesta on erittäin haastavaa. Tässä on haastetta tutkijoille, sillä tuloksia on pystyttävä esittelemään riittävän kansantajuisesti, niin että kulutusmuutokset ovat mahdollisia.

Mitä on suomalainen ruokakulttuuri?

Mitä on suomalainen ruokakulttuuri? Mitä on edes suomalainen ruoka? Näitä syntyjä syviä mietti koko viime syksyn vaikuttava ryhmä, jonka oli kutsunut koolle Finfood. Ryhmässä oli jäseniä kaikista ruokaketjun osista, sekä meitä muita ruokaketjun liepeillä pyöriviä tahoja.

Ruokakulttuurikeskustelu tuossa ryhmässä oli välillä hyvinkin intohimoista ja reipasta. Yhtä tiettyä määritelmää ei voitu tehdä, se selvisi jo ensimmäisessä tapaamisessa. Mutta tuloksena syntyi katsaus "Suomalaisen ruokakulttuurin ulottuvuuksia", joka löytyy Finfoodin sivuilta. Esipuheessa sanotaan: ruokakulttuurimme tarina ei ole koskaan valmis tai täydellinen." Juuri näin asia onkin, sillä suomalainen ruokakulttuuri on jatkuvassa muutoksessa, aina.

Ruokakulttuurin ulottuvuuksia -katsaus on ensimmäinen näkemäni selvitys, jossa ruokakulttuuriamme yritetään kuvata mahdollisimman laajasti ja monista eri näkökulmista arvottamatta.

Ja mitä se suomalainen ruoka on? Selvitystyössä päädyttiin siihen, että suomalaisen ruoan käsitettä leimaa kolme asiaa, jotka ovat 1. suomalainen raaka-aine, tai 2. Suomessa tehty työ tai 3. perisuomalainen resepti tai valmistusmenetelmä. Mikäli kaksi näistä toteutuvat yhtä aikaa, voidaan ajatella puhuttavan suomalaisesta ruoasta.