perjantai 30. tammikuuta 2009

Virkamiehen perjantai

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, sellainen on työmiehen lauantai. Virkamiehen lauantaista ei vielä ole kerrottavaa mutta perjantai oli rauhallisempi kuin tuossa perikansallisessa laulussa.

Tänään olikin superhieno perjantai. Lapset haettiin ajoissa päiväkodista, eikä normaaliin malliin viisi vaille viisi. Lapsuuden perjantaihini kuului lähes aina pizza, mehukas ja paksupohjainen. Nyt kun äitini, lasteni mummo tuli meille yökylään, päätin tehdä meidän perheen suosikkipizzan eli Sopranos pizzan. Sopranos pizzan salaisuus on pohjassa, sen kohoaminen kestää kaikkine vaiheineen lähes 3 tuntia, joten tämä ei ole mitään pikaruokaa.

Hiihtolenkin! (todellakin hiihtolenkin, en ole hiihtänyt aktiivisesti 20 vuoteen), jälkeen saunaan ja sitten pizzaa. Kyytipojaksi iso tumma olut - avot, perjantai on täydellinen.


Sopranos pizza,
muunnos
Pohja:
25 hiivaa
3,5dl kädenlämpöistä vettä
8,5 dl luomuvehnäjauhoja
2tl suolaa
Kastike pohjan päälle:
pari tölkkiä luomutomaattimurskaa
valkosipulia (paljon, tai 1 kynsi)
4 rkl rypsiöljyä
Keittele kastike miedolla lämmöllä 20 min

Päälle:
n 300g mozzarellaa
parmesantyyppistä juustoa
ohueksi siivutettua salamia/parman kinkkua/*

Pohjataikinaa vaivataan ensin kulhossa ja sitten siirretään alustalle, taikinasta painellaan kaikki ilma pois niin että taikina on kimmoisa, Sitten taikina siirretään kohoamaan 1,5 tunniksi öljyttyyn kulhoon. Kun taikina on kohonnut yli kaksinkertaiseksi, vaivataan se jälleen alustalla ja nyrkein painellaan "ilmat pihalle", ja siirretään uunipellille venytellen ja litistellen reunoilta reunoille. Jälleen annetaan kohota noin 1 tunti. Tämä jälkeen painellaan peukalolla koloja taikinaa, levitellään täytteet ja pannaan kuumaan uuniin (n 225 C). Sopranos keittokirjassa ohjeessa on välivaiheita, joita tässä on oiottu, mutta tulos oli lähes yhtä hyvä kuin pitkän kaavan mukaan.* Eikä oikeassa ohjeessa päällä ole muuta kuin kastike, mozzarellat ja parmesaanit. Nakkasin parit oliivit vielä päälle kun niitä sattui olemaan kaapissa.


























Marjapuuro, siis kuka?

Aika esitellä itseni. Virkamies, kahden lapsen vanhempi, asun Suur-Helsingissä lähes täydellisessä perheidyllissä - vain kultainen noutaja puuttuu. Olen kiinni elämässä ja arjessa joka solulla. Seuraan ruoka-asioita aitopaikalta, haistan ja maistan jokapäiväisen puuron lakien ja asetusten takaa. Intohimoni on kotiruoka - ja leipominen. Juureni ovat maalla, siitä juontuu arvostus tuottajia ja maaseutua kohtaan.

Posket yhtä punaiset kuin puolukalla - ja pyöreät, siitä nimeni Marjapuuro.