Olympialaisten ruoan laatustandardeista unohtui terveys. "Läskikisat", sanovat järjestöt.

Lontoon olympialaiset haluaa olla "vihreimmät" koskaan järjestetyt olympiakisat kaikilla osa-alueilla. Myös ruoan on olympialaisissa oltava kestävästi ja eettisesti tuotettua. Lontoon järjestelykomitea teki kisoja varten jo vuonna 2009 kunnianhimoisen suunnitelman (London 2012 Food Vision ) miten paikallista ja kestävästi tuotettua ruokaa tarjotaan kisavieraille. Tarkoitus on tarjota parasta mitä Briteistä saa, ensijaisena kriteerinä pääraaka-aineille on, että niiden on tultava U.K:sta. Jopa McDonalds pakotettiin hankkimaan raaka-aineensa paikallisesti. Tarjoilun määrällä mitattuna käynnissä on "suurin rauhanajan catering-operaatio". Lontoon olympialaisten aikana tarjoillaan arviolta 14 miljoonaa ruoka-annosta yli 40:llä virallisella kisapaikalla.

Ruokien raaka-aineiden on oltava laatustandardien mukaisia: brittien oma laatumerkki Red Tracktor hallitsee liha-maito-kananmuna-juusto-liha valikoimaa, MSC -merkki kalatuotteita, Fairtrade tee-kahvi-sokerivalikoimaa, Free range siipikarjaa, Leaf ja GlobalGap kasviksia. Luomu on toissijaisena kriteerinä lähes kaikissa raaka-aineryhmissä.

Hyvä, että hankintakriteereihin on kiinnitetty huomiota, koska raaka-ainemäärät ovat huikeita. Järjestäjät arvioivat ennen kisoja ruokamääristä mm. seuraavaa: 25 000 leipäpalaa, 232 tonnia perunaa, 82 tonnia mereneläviä, 31 tonnia siipikarjanlihaa, 100 tonnia muuta lihaa, 75 000 litraa maitoa, 19 tonnia munia, 21 tonnia juustoa, 330 tonnia hedelmiä ja kasviksia. On todellakin merkitystä mistä nämä tuotteet tulevat, ja miten ne on tuotettu. Mutta miten mahtoi todellisuudessa käydä, mistä ruoka raaka-aineet tulivat ja saavutettiinko hankintakriteerit?

Lontoon kisojen ruokasponsorit ovat herättäneet melkoista keskustelua. "Chip-gate" - eli ranskalaisten perunoiden McDonaldsille annettu yksinmyyntioikeus kisa-alueilla oli jo liikaa monen yrittäjän mielestä. Olympialaisten ruoka- ja juomasponsorit ovat herättäneet muutenkin närää. Coca-Cola, McDonalds, Cadbury, Heineken eivät välttämättä tue tuotteineen mielikuvaa huippukuntoisista kisailevista nuorista. Usain Boltin 100 m kisan jälkeinen "tunnustus" nugettien ja wrappien syömisestä ennen kisaa oli tietysti mannaa sponsoreille, mutta tuskin kukaan tosissaan ajattelee, että noita aikoja juostaan nugetteja rouskuttamalla - paitsi lapset. Lontoon kisat on nimitetty terveys- ja lastenjärjestöjen puolelta "Obesity Games - Läskikisoiksi".

Obesity Games - raportin mukaan kisojen (kesä+talvi) kustannuksista vain pieni-osa (noin 12 %) katetaan sponsorituloilla, tarjoavat olympialaiset huikean näkyvyyden ja mahdollisuuden sponsoreille. Varsinkin ruoka/juomayritysten näkyvyys on huipussaan, mutta ne kattavat kuitenkin kaikesta sponssista vain 2 %! Mutta mikäs sen hienompaa yritykselle kun brändi yhdistyy olympia-aatteeseen, terveyteen, huippukuntoon ja menestykseen. Näiden yritysten top tuotteet ovat suuri energisiä, sisältävät massoittan rasvaa ja sokeria - ei siis ihan sitä mitä terveellisen ja urheilullisen elämäntavan vaaliminen vaatii?

Virvoitusjuoma ja pikaruokatuotteiden markkinointi tavoittaa erityisesti lapset ja nuoret. Elämä on markkinataloutta, sanotaan. Nostetaanko siis kädet pystyyn ja ollaan hiljaa vai voisiko ajatella, että stop: olympialaisissa ei saa mainostaa epäterveellistä ruokaa? Toki sponsoreilla on tästä eriävä näkemys. Ja sponsorin on hyvä olla kisoissa: Lontoossa kulutetaan sellaiset 10 tonnia hampurilaisia, ranskalaisia ja pirtelöitä, aterioina arvioiden noin 1,75 miljoonaa pikaruoka-ateriaa.

"Läskikisat" ei ole leikin aihe - olympialakomitea joutunee jatkossa ottamaan kantaa sponsoreihin terveysargumenttien takia. Ruokaan ja syömiseen ja elintapoihin ylipäänsä liittyvät sairaudet muodostavat suurimman terveydellisen uhan teollistuneissa maissa - näiden sairauksien lasketaan aiheuttavan n 35 miljoonaa kuolemaa vuosittain (vs. tupakan polton aiheuttamat kuolemat n 8 miljoonaa vuodessa). Iso-Britanniassa kuusi kymmenestä aikuisesta on ylipainoista, ja lapsista yksi kolmesta. Ennuste on, että puolet brittilapsista on lihavia 2020 mennessä. Jenkeistä noin 35% on lihavia, japanilaisista muutama prosentti, ranskalaista 14%, suomalaisista reilut 15%. Lihavuuden hoito maksaa; Suomessa arvioidaan ainakin 200 miljoonaa euroa vuodessa, hoitopaikkoina mitattuna yhden ison keskussairaalan verran.

Maailmanlaajuisen lihavuusepidemian torjunta tarvitsisi kaikki keinot käyttöönsä, myös ne sponsorirahat, jotka olympialaisten aikana käytetään ruokien ja juomien mainontaan, ja varsinkin olympialaisten antaman näkyvyyden ja esimerkin. Väitän.