Kuntapäättäjä: näpit irti koululaisen lautaselta

Kouluruoka on ollut jälleen otsikoissa, ja syystäkin. On se aika vuodesta nimittäin kun kunnissa mietitään ensi vuoden budjetteja. Kunnan budjetista kaikkeen julkiseen ruokapalveluun, eli sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa ja hoivakodeissa tarjottaviin aterioihin menee korkeintaan 2%. Tästä parista prosentista varsinaiseen ruokalaskuun menee ehkä maximissaan 40%. Loppu menee palkkoihin ja muuhun.

Tampere näytti esimerkkiä ja sai kohun aikaan, lapsen lautaselta oltiin viemässä liha ja kasvikset! Käsittämätöntä touhua. Onneksi järki ehkä voittaa, ja Tampereellakin ymmärretään että lasten ja nuorten ruokailusta ei saa pihistää. Mikään ei voi olla pimeämpää kuin säästää näiden ryhmien ruoasta.

Kouluruokailu on nähtävä investointina pikemminkin kuin kuluna. Ja investointi se tosiaan on monessakin mielessä, sillä lapsille tarjottu kunnon ruoka on pitkän ajan investointi paitsi kuntalaisten terveyteen myös kunnan talouteen. Sairaudenhoitokulut, jotka johtuvat huonosta tai väärästä syömisestä, tulevat olemaan tulevaisuudessa nimittäin mittavat.

Saan päivittäin soittoja kunnista, joissa tuskaillaan ruokahankintojen valumista yhä kauemmas oman kunnan alueelta. Te, jotka päätätte kunnissa, ottakaa nyt lusikka käteen ja päättäkää että ruoka on kunnassanne strategisessa asemassa kuntatalouden, työllisyyden, kuntalaisten hyvinvoinnin rakentamisessa. Päättäkää, että tilaatte ruoan kuntalaisellenne mahdollisimman läheltä, jotta voitte samalla pitää kuntanne yritykset ja maaseudun hengissä, saatte tuoretta ruokaa, joka ei ole kiertänyt puolta maapalloa ja säästätte vielä ympäristöäkin. Apua hankintojen kilpailuttamiseen on olemassa, mutta päätös on tehtävä siellä korkealla valtuustossa.

Kestäviä keitoksia

Ruokaketjun vastullisuus, kestävät toimintatavat ja kuluttajien valinnat ovat olleet esillä viime aikoina erityisen tiuhaan. Viime viikolla julkaistiin jälleen uusi tutkimus siitä miten vastuullisuutta voidaan ruokaketjussa tuotteistaa ja mitata. Vastuullisuuden koko käsitteen ymmärtäminen on ollut melko hankalaa; käsitykset vastuullisuuden sisällöstä vaihtelevat paljonkin. Se mitä kuluttajat ajattelevat vastuullisuudesta saattaa poiketa yritysten ajatusmaailmasta.

Niin sanotun kuluttajan kerrotaan yhä useammin valitevan tuotteita jotka ilmentävät hänen omaa arvomaailmaansa. Ja yhä useampi on kuulemma kiinnostunut siitä miten ja missä hänen ruokansa on tuotettu, mitä vaikutuksia ruokatuotannolla on ollut ympäristöön, ihmisten ja eläinten hyvinvointiin, aluetalouteen, työllisyyteen. Vastuullinen liiketoiminta on mahdollista tuotteistaa, toisin sanoen se on mahdollista tehdä tuotteisiin asti näkyväksi. Kuluttaja kohtaa ruokaketjun vastuun ruokakaupassa tai ravintolassa. Jo nyt kaupan hyllyillä on merkittävä määrä vastuusertifioituja tai brändättyjä tuotteita.

Kyllä, vastuullisuus kiinnostaa. Viime vuonna kuluttajien luomuostot Suomessa kasvoivat 19% edellisen vuoden lukuihin verrattuna. Erityisesti luomumaidon ja -lihan myynti kasvoi huimat 40 %. Myös Reilun kaupan tuotteiden kasvu oli erittäin suurta: viime vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli yli 60%. Kuulin tällä viikolla että Eloveena kaurahiutaleiden myynti kasvoi selvästi viime vuonna; en keksi siihen mitään muuta syytä kuin CO2 merkinnän, jonka Raisio toi ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä juuri Eloveenaan.

Tietoa ruokaketjun ja syömisen ympäristövaikutuksista tulee lisää tänä vuonna. Tänään julkaistiin ENVIMAT-malli jossa tutkitaan Suomen kansantalouden materiaalivirtoja, ruoka näissä mukana. Syksyllä saamme ensimmäistä kertaa Suomessa ja kai koko maailmassa tietää kokonaisten ruokaketjujen ympäristövaikutuksista. Tietojen omaksuminen ja siitä johtopäätösten teko tavallisen kansalaisen puolesta on erittäin haastavaa. Tässä on haastetta tutkijoille, sillä tuloksia on pystyttävä esittelemään riittävän kansantajuisesti, niin että kulutusmuutokset ovat mahdollisia.

Mitä on suomalainen ruokakulttuuri?

Mitä on suomalainen ruokakulttuuri? Mitä on edes suomalainen ruoka? Näitä syntyjä syviä mietti koko viime syksyn vaikuttava ryhmä, jonka oli kutsunut koolle Finfood. Ryhmässä oli jäseniä kaikista ruokaketjun osista, sekä meitä muita ruokaketjun liepeillä pyöriviä tahoja.

Ruokakulttuurikeskustelu tuossa ryhmässä oli välillä hyvinkin intohimoista ja reipasta. Yhtä tiettyä määritelmää ei voitu tehdä, se selvisi jo ensimmäisessä tapaamisessa. Mutta tuloksena syntyi katsaus "Suomalaisen ruokakulttuurin ulottuvuuksia", joka löytyy Finfoodin sivuilta. Esipuheessa sanotaan: ruokakulttuurimme tarina ei ole koskaan valmis tai täydellinen." Juuri näin asia onkin, sillä suomalainen ruokakulttuuri on jatkuvassa muutoksessa, aina.

Ruokakulttuurin ulottuvuuksia -katsaus on ensimmäinen näkemäni selvitys, jossa ruokakulttuuriamme yritetään kuvata mahdollisimman laajasti ja monista eri näkökulmista arvottamatta.

Ja mitä se suomalainen ruoka on? Selvitystyössä päädyttiin siihen, että suomalaisen ruoan käsitettä leimaa kolme asiaa, jotka ovat 1. suomalainen raaka-aine, tai 2. Suomessa tehty työ tai 3. perisuomalainen resepti tai valmistusmenetelmä. Mikäli kaksi näistä toteutuvat yhtä aikaa, voidaan ajatella puhuttavan suomalaisesta ruoasta.

Koulumarjaohjelma Suomeen; luovia ratkaisuja etsimään virkamiehet!

EU on virittämässä kouluhedelmäohjelmaa, mikä tarkoittaa että EU maksaa puolet (max 900 000e) koululaisille tarjottavista hedelmistä ja jäsenvaltion on maksettava toinen puoli kustannuksista. Idea kumpuaa siitä että lapset ja nuoret eivät syö riittävästi hedelmiä ja vihanneksia sekä ovat alkaneet huolestuttavasti lihoa. EUssa on noin 22 miljoonaa lihavaa lasta. Ylipaino aiheuttaa yli 60% terveysmenoista. Kammottavia lukuja.

Nyt virkamiehet pähkäilevät miten kouluhedelmäohjelma toteutetaan Suomessa, sillä EUn tukiraha uhkaa mennä byrokratian kattamiseen. Suomen on laadittava suunnitelma siitä miten EUn vaatimukset mm. hedelmien ja marjojen jakelu, valvonta jne. hoidetaan.

Näyttää pahasti siltä että hieno idea kaatuu luovien ratkaisujen puuttumiseen. EUn vaatimukset ovat normaaleja hankerutiinien totettamista evaluaatioineen ja monitorointeineen, eivät siis mikään ongelma mm. järjestöille, jotka ovat joka vuosi rapostointiprässissä hakiessaan rahoja valtiolta.

Suomella ei ole varaa jättää käyttämättä tätä järjestelmää, ei kerta kaikkiaan! Nuoremme syövät teollistuneista maista vähiten hedelmiä eikä tähän näytä tulevan muutoksia. Ohjelma olisi ennen kaikkea viestintää ja mielipiteen muokkausta, ravitsemuskasvatusta ja elinikäisten ravitsemustottumusten muokkausta. Lasten kautta vaikutetaan myös perheisiin ja niiden hedelmien ja vihannesten käyttöön. Ohjelman avulla voisi tarjota kouluissa välipaloja, joiden tarjoamisen tilanne on nyt huono. Karkkia syö kerran viikossa tai useammin 30% koululaista, mutta hedelmiä vain 18%. Eikö tämä suhde ole väärä?

Kouluhedelmä tai "koulumarjaohjelma" on suuri mahdollisuus; nyt kolleegat luovat ideat peliin. Ratkaisut on aina löydettävissä, jos on tahtoa! Jos seinä tulee vastaan etsi ovea, älä törmää siihen ja heitä hanskoja tiskiin.

Syödään ulkona

Moni on näinä viikkoina ulkoruokinnassa. Kahvit ja kaakaot kaadetaan termospulloon, makkarat ja pullat mukaan ja reppu selkään. Hiihtolenkin taukopaikalla tai laskettelurinteen kodassa on hienoa sulatella jäisiä varpaita ja samalla nauttia perisuomalaisesta ruokakulttuurista, ulkona syömisen kulttuurista.

Kylläpä oli makkara hyvää, vaikka sinappi taas unohtuikin mökkiin. Kuuman juoman kanssa kävi vanhanaikaisesti,sillä poltin kitalakeni oikein kunnolla.

Nautitaan talvesta, lumesta ja eväistä!

Suklaasydämiä rakkaille

Suklaa. Ah tuo lohtumakeinen, ihana tuliainen ja mielihyvän lähde. Ystävänpäivänä suklaasydämiä on mukava antaa ja vielä mukavampi syödä.

Suklaa on ollut aina erityinen juttu juuri Valentine's Daynä. Suklaa on aistien juhlaa, yhtä huumaavaa kuin rakastumisen tunnekin. Sekä rakastuminen että suklaan syöminen saavat molemmat aikaan saman hormonin erittymisen aivoissa. Suklaata on pidetty vuosisatoja myös seksuaalista halua lisäävänä aineena. Suklaasta voi tulla seksin korvike, ja kaikki tietävät että riippuvuussuhteen suklaaseen saa muodostumaan melko nopeasti.

Jos ystävä jäi ilman suklaasydämiä tänään, voi paikata erheen ja lähettää kätevästi suklaat netin kautta myöhemmin. Netissä toimii ainakin yksi suklaakauppa, joka valmistaa ja lähettää suklaarasiat kotiovelle omalla tervehdykselläsi.

Suklaata voi hyvin yhdistää ruoanlaittoon. Katso video, jossa keittiöpäällikkö Lars Wahlman ja toimittaja Kirsikka Kiviniemi ovat tutkimusmatkalla syntisen suklaan maailmassa:
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1640236

Hyvää ystävänpäivää Metrotyttöjen tahdissa:
"Suklaasydän, tinakuoret, aina murtuu sulaen. Niitä tarjoo miehet nuoret, aitoja vain saa mä en."

Tulosviikon lämpimäisiä

Pörssiyritykset ovat julkaisseet tällä ja viime viikolla kilvan viime vuoden tuloksiaan. Vuoden 2008 lopulla alkanut taantuma ei ole vielä kovin iskenyt ruokabusinekseen, onhan meidän syötävä kuitenkin joka päivä. Päivittäistavarakauppaa hallitseva ketju kertoi eilen kavattaneensa ruokamyyntiään lähes 13 % viime vuodesta. Ja se kakkosketju raportoi männä viikoilla privat label myynnin kasvaneen; tämä saattaa johtua ensisijaisesti hinnan perusteella ostavien joukon kasvusta. Lamautukset ja synkät talousuutiset pistävät kuitenkin yhä useamman tarkkailemaan ja valitsemaan ostoskoriinsa mahdollisimman halpaa apetta.

Viikon ehdoton valopilkku oli Raisio, joka teki sen mitä sen piti tehdä eli toi viime vuonna ensimmäisenä hiilijäljestä kertovan merkin tuotteisiinsa. Osin kiistelty ja debattia tutkijapiireissä herättänyt merkki oli pelin avaus ja rohkea veto. Se oli mielestäni merkittävin asia mitä moneen vuoteen on tapahtunut ruokasektorilla. Toivottavasti esimerkin imussa muutkin alan yritykset rohkaistuvat ja alkavat kertoa kuluttajalle faktaa ruoan tuotantoketjun ympäristövaikutuksista. Pikku hiljaa meitä kuluttajia on alettava opettaa asiaan.

Mikä on parasta laman torjuntaa? Se että pistetään rahaa ruokaan, nautitaan ruoasta, mietitään missä se on tuotettu, onko se työllistänyt kanssaihmisiä ja kuinka pitkän matkan se on kulkenut kauppaan. Viedään perheet ravintolaan syömään ja saadaan edes sillä hieman luksusta elämään. Ja ennen kaikkea: tehdään ruokaa kotona itse alusta saakka raaka-aineista, joiden käyttämisestä tulee hyvä mieli.

Pakastimen kesäaarteet käyttöön

Ruoka yhdistää ja suo hyvän syyn nähdä ystäviä. Lähes joka viikonloppu joko meillä on ruokavieraita tai me menemme kavereille syömään. Kaverit ovat korvanneet sukulaiset; lasten hoitoapuakin saa useimmiten kavereilta. Suku on hajallaan, eikä suvuissamme ole juurikaan sitä kuuluisaa sukurakkautta. Sukulaisia nähdään ruokapöydän ääressä vain lasten synttäreillä tai joulun pyhinä, siihen se useimmiten jää.

Tänään mennään illaksi rakkaille ystäville ja tietenkin myös syömään. Aterian tekoa jaetaan usein. Me viemme tänään jälkiruokaan tai kahvileipää. Päädyin siis penkomaan pakastetta...
Harvoin päässäni on joku tietty ruokalaji tai leipomus, homma lähtee useimmiten raaka-aineesta. Mitä tekisi mieli, mitä löytyy kotoa, mitä on pakasteessa. Pakkasesta löytyi tällä kertaa omenalohkoja viime kesältä. Niistä siis leivotaan. Syntyi omena-rahkakakku, hyvin yksinkertainen ja nopea tehdä.

Omena-rahkakakku
Pohja:
1dl juoksevaa margariinia
1dl sokeria
1 luomumuna
2,5 dl vehnaäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2prk rahkaa
2dl kuohukermaa
2 luomumunaa
1,5 dl sokeria
puolikkaan sitruunan mehu
1tl vaniljasokeria

Päälle omenalohkoja (pari omenaa), sokeria kanelia

Pohja: vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa muna edelliseen, lisää jauhot ja leivinjauhe. Taputtele taikina rasvattuun irtopohjavuokaan, myös reunoille. Sekoita täytteen kaikki aineet keskenään ja lisää pohjan päälle. Lopuksi lado omenalohkot päälle.
Uuniin 175 C noin tunniksi. Anna jäähtyä ja irrota vuoasta. Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Jos seinä tulee vastaan - etsi ovi

Virkamies on tällä viikolla törmännyt asenteisiin "ei voi", "ei pysty", "ei ole mahdollista". Pulssi nousee ja hiki helmeilee otsalla kun tilanteessa yrittää pysyä rauhallisena, sillä mahdotonta tehtävää ei mielestäni olekaan. Minulle sanottiin virkauran alussa että kyllä sinä vielä opit, taannut, eikä nämä asiat enää sinua kohta niin puristele. Mutta tätä "taantumaa" ei ole vielä tapahtunut. Minusta ei ole tullut oikeaa virkamiestä vieläkään. Kun asia on tärkeä ja kuuluu saralle ruoka-lapset-hyvinvointi-oikeudenmukaisuus, saan melko nopeasti tälletäytyytehdäjotainjaäkkiä -reaktion. Aina voi tehdä asioille jotakin. Missä on luovuus ja tahto?

Olen jo oppinut että mikään koneistossa ei tapahdu nopeasti. Onneksi on joskus tullut kirjoitettua alas mitä pitäisi tehdä -papereita. Näitä kun sitten vuosien päästä tulee vastaan, huomaa, että kyllä asoita on tapahtunut ja suuntakin on ollut oikea. Välillä on vaikeaa tapella kivikasvoja ja "näin meillä on aina tehty"-tyyppejä vastaan. Monesti ihmiset kysyvät miten jaksan tätä virkamiestouhua, mikset mene yksityiselle sektorille. Olen miettinyt että niin, miksi? Ehkä siksi että asiat joiden eteen teen työtä ovat merkittäviä, ja siitä saa uskomattomasti voimaa. Työssä voi todella tuntea tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, ainakin toisinaan. Silloin kun byrokratialta saa aikaa. Kiitos teille, jotka jaksatte kannustaa. Muutos saadaan aikaan, pala kerrallaan, tämän olen sentään oppinut vuosien aikana.

Syödään yhdessä

Luen lähes päivittäin erilaisia hanke-esityksiä, joiden on tarkoitus saada nuorisomme ja lapsemme syömään "oikein"eli toisin sanoen terveellisesti. Valistusta, valistusta pisaa, mutta en enää usko lappuihin ja lippuihin ja täteihin jotka jakavat tietoa. Tekemistä Suomessa kyllä riittäisi, nuorisomme on kehno syömään hedelmiä ja marjoja. Ja me lihomme jatkuvasta napostelusta...



Mitä jos palattaisi peruskysymysten ääreen, perheisiin? Missä opitaan ruokailutavat, -rytmit ja asenteet, määrät ja ajat? Kotona, tai niin pitäisi olla. Mutta kodeissapa ei enää syödä yhdessä, syömisen mallia ei ole! Syitä on monia, mutta en nyt ala tässä syyllistää työssäkäyviä äitejä.

Suomessa syödään teollistuneista maista vähiten yhdessä, ja se on todella huolestuttavaa. Yhdessä syömisen sanomaa pitäisi viedä pontevasti eteenpäin vanhemmille, sillä yhdessä syöminen on arjen teko jolla pidetään huolta lapsistamme ja nuoristamme. Yhteisessä ruokapöydässä jaetaan päivän kuulumiset ja huolet, opitaan oikeaa ruokailurytmiä, tapoja ja sosiaalista yhdessä oloa. Se on paikka missä tavataan perheenjäsenet ainakin kerran päivässä, jos niin päätetään. Yhdessä syöminen osoittaa lapselle konkreettisesti sen että hänestä ollaan kiinnostuneita ja hänestä välitetään.


Lopetetaan lappujen jako ja mennään yhteiseen pöytään, siitä se lähtee.