maanantai 12. heinäkuuta 2010
Los Paellas, viva Espanja
Tärkeintä on hyvä fiilis ja seura sekä viileä ruoantekojuoma kokeille. Erään ohjeen mukaan: "pakkaa kamat autoon, aja vuorille, kukin heittäköön pannuun tuomisensa ja siinä hämmennellessä voitte alkuun nauttia punaviinistä ja seurasta".
Paella muurikassa noin 6:lle
Kanan koipia, esim koipinuijia n 12 kpl
2 sipulia silputtuna
Ainakin 7 valkosipulin kynttä
Vähintään 6 dl puuroutumatonta riisiä
2,5 l kanalientä esim. kuutiosta
3 paprikaa pilkottuna
4 tomaattia pilkottuna
Sahramia 1/3 tl
2 dl valkoviiniä, ainakin
Isoja ja pieniä katkarapuja n 400 g yhteensä
Herneitä, 2 dl
1-2 simpukkasäilyketölkkiä
2 sitruunaa, toisen mehu puristetaan sekaan ja toinen pilkotaan lautasille
Öljyä
Suolaa
-Ohje: kuullota sipulit, lisää broilerin koipinuijat ja ota niihin pinta, siirrä broilerit sivummalle kypsymään hitaasti. Heitä sipulin sekaan paprikat ja tomaatit ja sen jälkeen riisit ja lisää vähitellen kanaliemi ja viiniä. Kun riisi on lähes valmis lisää sahrami, suolaa kenties ja loput ainekset. Sitruuna ja simpukat sekä katkat ovat olennaisia maun kannalta.
Kyllä oli hyvää! Ja Espanja voitti.
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Vierassyndrooma
Kohta vieraat kilkuttelevat ovikelloa, ja mitä meillä on tänään? Ensinnäkin on grilli-ilta, tietenkin. Grilliin menee punajuurinyytit ja esikeitetyt! ribsit, muun muassa. Nyyttien ohje on yksinkertainen, otin sen jostain liitteestä äskettäin.
Punajuurinyytit
1 kg punajuuria, kuori, kuutioi
Paketti 170g sinihomejuustoa
Basilikaa, iso nippu
1 dl kermaa + suolaa
-> sekoita keskenään ja annostele folionyytteihin, lisää tuo kerma vasta kun nyytit ovat kypsyneet grillissä 20 min.
Ribsit
Otin uuden ohjeen jossa possun kylkipaloja kehoitettiin keittämään ensin mausteliemessä (mustapippuria, laakerinlehteä, porkkanaa, valkosipulia) 1,5h. En ole koskaan tehnyt näin ennen, että ensin keitellään ja sitten grillataan. Mutta voipi olla että tulee hyvä näinkin. Keittämisen jälkeen meinasin vielä heittää päälle madinadia ja sitten grilliin...
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Ämpäriperunat
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Tummaa valkosipulileipää
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Kullan hintaa Jurmalassa
Meillä on miehen kanssa syntynyt oma käsite "kullan hinta". Ulkomailla kun ollaan, sanotaan usein että mennään katsomaan kullan hintaa. Alunperin tämä juontui yli 10 vuotta sitten matkasta Andorraan josta ostettiin vihkisormukset -ja oikeasti vertailtiin kullan hintaa. Nykyään samaa sanontaa käytämme aina kun pitää tsekkailla hintatasoa. Vähän kuin bigmac-indeksi.
Eilen siis ravintolassa kullan eli tässä tapauksessa skumpan (Freixenet) hinta 10,5 e/plo osoitti että melko mukavaa tasoa on ruoan ja juoman hinta.
"Perus"ruokaravintelin listalla oli paljon...karppia, ja silakkakin. Ja perunaa. Jälkiruokalistalla oli tämä kuvassa oleva kuulemma hyvin perinteinen ruokalaji perunalettu smetanalla höystettynä. Perunaa oli selkeästi raastettu ja kenties munamaidossa sotkettu ja pannulla paistettu, olisiko se kuitenkin ollut pannukakku? Suolainen jälkkäri, yksi riitti aikuisille, sen verran täyttävää.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Helsinki nostaa ruokakulttuurin isosti esille
Taustatyötä kaupungin ruokakulttuuriohjelmaan on tehty mittavasti ja benchmarkia on haettu monista suurkaupungeista, joissa ruoka on noteerattu poliittisessa päätöksenteossa. Helsingin esitys, josta huomenna päätetään, ottaa kokonaisvaltaista näkökulmaa ruokakulttuuriin. Esityksessä puhutaan mm. lähiruoan käytön lisäämisestä, urbaanista ruoan tuotannosta, kuntalaisten oikeudesta hyvään julkiseen ruokaan, ruoan ympäristörasituksen pienentämisestä, torien ja suoramyynnin elvyttämisestä jne. Sinne on kirjattu suoria tavoitteita, jopa hyvin kunnianhimoisiakin, liittyen mm. luomuruoan lisäämiseen.
Jos kaupungin hallitus näyttää huomenna vihreää, on se alku hienolle kaupunkikuvan kohottamiselle, kaupungin elivoiman ja kilpailukyvyn kasvulle sekä vihreämmän ja viriilimmän elämäntavan juurruttamiselle kaupungin koneistoon - Helsingistä tulee entistä vetovoimaisempi.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Haaveet toteutuu; esitys kansalliseksi ruokastrategiaksi!
Esityksessä listataan ensimmäistä kertaa ääneen monet toimet ja päätöksiä vaativat asiat, joiden takia olen vuosia työtä tehnyt. Tuntuu että palkka vuosien tappelusta ja "huudosta" on taskussa, vihdoin. Kiitos kiitos kiitos. Siellä on kaikki:
- uudenlainen valtionhallinnon organisaatio ruoka-asioihin (Sre on tämän jo pilotoinut, hyvin toimii)
- kuluttajalle asti näkyvä jäjitettävyys- ja vastuuketju (oma tärkein työni draiveri, Laatuketjun tärkein asia)
- pk sektorille oma luukku / etujärjestö tai ainakin asiamies
- alueellinen huoltovarmuus tunnustetaan valtakunnallisen tueksi
- ruoan ja sen tekijöiden arvostuksen kohottaminen (Sre:n pääasia)
- kouluruokailun ja muun julk ruokailun laadun parantaminen
- terveysviestinnän nykyaikaistaminen
- kotitalouden opetuksen vahvistaminen ja aikaistaminen (nyt mennään juuri väärään suuntaan)
- lasten ja nuorten aktivointi, ruokaan käsiksi, itse tekemään
- julkisen ruokapalvelun rooli kestävyyden edistämisessä (sre pääteema vuonna 2010)
- ympäristövastuullisen syömisen viestintä mm. sos mediassa (Sre tekee syksyllä.. En kerro enempää)
- ruokasektorin imagon ja kuluttajien tietämyksen parantaminen (Laatuketjun ydintä)
- ruoka on kokonaisvaltaista hyvinvointia
- maku on 1. asia!!
- positiiviset verokannusteet kalalle, vihanneksille, hedelmille, marjoille (saadaanko 0%-alvi ensi hallituskaudella?)
- kouluhedelmä/päiväkotihedelmä (marja) osaksi jokaista arkipäivää
... Ja monta muuta asiaa.
Listasta jo näkyy että esitys ruokastrategiaksi ei olekaan maatalouspolitiikkaa, vaan ruokapolitiikkaa - ensimmäistä kertaa.
Kyllä nyt tuli kannustetta virkamiehen tylsään :) elämään - jaksaa kun tietää että oikeita asioita tapahtuu.
Eiku käärimään hihat. Jihaa.
www.mmm.fi
maanantai 14. kesäkuuta 2010
EU puhuu jäljitettävyydestä - koska Suomi?
Tällä viikolla vietetään EU:n Veterinary Weekiä Brysselissä. Aiheena on jäljitettävyys.
Aiheesta löytyy myös kaksi suomenkielistä videota:
http://ec.europa.eu/food/animal/identification/videos/FI.wmv
http://ec.europa.eu/food/animal/identification/videos/AT_FI.wmv
Muutamia rohkaisevia esimerkkejä löytyy Suomestakin, mutta jäljitettävyyden vieminen kuluttajalle asti on vielä lapsen kengissä. Miksi? Siksi että meidän ei ole vielä tarvinnut todistaa kuluttajille että ruokaketju toimii luotettavasti ja yhteistyössä - toivottavasti ei näin koskaan käykään. Mutta voisimmeko joskus mennä etujoukoissa, ja luoda järjestelmän, jolla todennetaan suomalainen ruoan tuotantotapa, vastuullinen ja kestävä tuotanto. Kaikki tiedot ja systeemit tämän luomiseen olisi jo olemassa, tarvitaan ainoastaan ruokaketjun yhteinen päätös. Suomessa, insinööritaidon suurmaassa, ko systeemin luominen (jota videoissakin esitetään) olisi pikku juttu.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Matti Jämsen Bocus d'Or kisaan!
Valtavasti onnea Matti, upea suoritus, nyt lomalle vähäksi aikaa ja sitten kohti Lyonia!
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Levande utomhusmatkultur i Stockholm
Kafé- och restaurangkulturen är lite som vid Medelhavet; alla platser är fulla av utomhuskaféer och restauranger. Det är härligt att ta ett glas vin och några småbitar (sushi, tapas etc.). Restaurangerna behöver inte vara så formella, en husvagn kan vara ett kök. Stolar och bord på gatan räcker om du har god mat att bjuda på.
Champagne! Champagne kan man dricka på varje plats, även på festområden där i Finland bjuds bara varm öl. Till exempel "Smaka på Stockholmfesten" hade ett champagnestånd. Okej, kanske här i Stockholm lever mera miljonärer än i Finland. Champagnekulturen har utvecklats starkt under de senaste åren här i Sthlm. Finland följer efter Sverige i den här saken. Och också den här saken: för i tiden söp svenskarna bara i helgen, nu dricker dom även på vardagar och fortfarande på helgen.
Människor dricker och äter mera utomhus. När det är en vacker dag, är många ute och har picknick, även mitt i veckan. Matkryssningar är mycket populära, speciellt företag utnyttjar kryssningar ofta.
PS. Den här veckan har varit speciell för dom som har slutat gymnasiet. Det har varit flera tiotals lastbilar som kör med festande tonåringar. Och de var mycket berusade och badade i Sergelstorgs fontän...









