maanantai 19. huhtikuuta 2010

Poroburgeria ja pehmeitä polvia

Tulipa lähdettyä lomaselle viime keskiviikkona, vielä kun koneet lensivät. Suuntana Lappi ja Levi. Jokavuotisesta hiihtoretkestä tulikin historiallinen, luonto osoitti suuruutensa ja pysäytti maailman. Näitä tunnelmia kirjoitan nyt junassa, enää 15 tuntia kotimatkaa jäljellä.

Lapinlumo on totta. Kelien piti olla huonot, mutta toisin kävi, joka päivä paistoin satasella. Niinpä rinteeseen oli tietysti päästävä jo aikaisin aamusta. Kolme päivää laskettiin, ja nyt on polvet kipeät, oppisipa vielä joskus oikean tekniikankin.

Syötiinkin. Kuvassa on Vinkkarin poroburgeri, joka oli niin iso että siitä söi oikeasti kaksi nälkäistä: kaksi kunnon pihviä, neljä ruisleipää ja kasa sallaattia. Ihan mahtavaa! Kaveri kävi testaamassa ns. kasvishampurilaisen, jossa oli välissä paistettu hapankaalista pihvi. Ei niin mahtavaa.

Ruoka on paikan käyntikortti. Tänä vuonna ulkomaalaisia oli melko paljon. Oikeaan suuntaan ollaan menossa ruokalistoissa, omaleimaiset lappilaiset herkut ovat jo päätyneet osittain myös hampurilaispaikkoihin. Vielä lisää kehittelyä niin avot, ruoka on olennainen osa suomibrandin tekemistä. Pari vinkkiä: luomua, kunnon kasvisruokaa, marjavälipaloja, lisää poroa ja puikulaa myös pikaruokaan, kalaa (kunnolla tehdyt muikut).

Lappibrandissa on niin paljon mahdollisuuksia... Lappi on aito, clean, hiljainen ja kaunis, slow. Siirtäkää nämä seikat myös ruokatuotteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti