keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Lähiruoka myötätuulessa Länsirannikolla

Lähiruokaviestin kolmas päivä käynnistyi Pietarsaaren torilta, jossa oli upea lähtötapahtuma. Paikalla olivat meitä saattamassa päiväkotien lapset, tuottajat, maa- ja kotitalousnaiset.

Jälleen kerran kuntapäättäjät lähtivät aktiivisesti mukaan, kaikki reitin kunnanjohtajat veivät henkilökohtaisesti viestin kunnasta toiseen. Reitti kulki tänään Pietarsaaren, Uusikaarlepyyn, Oravaisten, Mustasaaren kautta Vaasan torille.

Päivän kohokohtia olivat keskustelut mm. Pietarsaaren kaupungin ja Mustasaaren kunnan johtajien kanssa. He kertoivat että ko. kunnissa ruoka on otettu osaksi kuntastrategiaa. Kaikki vihannekset, juurekset ja perunat hankitaan läheltä. "Elintarvikemäärärahoja on kunnissa varaa nostaa, sillä niiden osuus kunnan menoista on marginaalinen." Pietarsaaren kaupungin johtaja painotti erityisesti myös ruoan kasvatuksellista merkitystä. Hänen kuntaansa ostetaan vain kuoriperunoita eikä valmiiksi kuorittuja. Lasten on opittava kuorimaan perunansa, se on kansalaistaito joka on opetettava joka sukupolvelle erikseen.

"Lähiruokaviesti on pieni polkaisu meille mutta suuri askel lähiruoan käyttöön kunnissa", Mikael Jakobsson Pietarsaaren kaupungin johtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti