tiistai 1. syyskuuta 2009

Keski-Pohjanmaa tulee sun uniin - Lähiruokaviestin 2.päivä

Lähiruokaviestin toinen päivä oli kokonaisuudessaan sanalla sanoen sykähdyttävä. Viesti alkoi Puolukan päiväkodista Kalajoelta. Lapset vanhempineen ja päiväkodin aikuiset viettivät lähiruokapäivää, viestin polkijoita odotti mahtava lähiruoka-aamiainen tuoreine sesongin ajan kasviksineen. Lapset lähettivät viestin matkaan lauluin ja onnen toivotuksin. Päiväkodin henkilökunta ja vanhemmat olivat todella tehneet töitä viestimme eteen.

Puolukan päiväkodista poljettiin Hiekkasäkille, jossa pidettiin pressi. Sinne oli saapunut myös maakuntahallituksen puheenjohtaja Kauko Ojala, joka tuli vaihtopaikalle Kälviältä pyörällä (50 km). Kauko polki mukanamme koko päivän.

Hiekkasärkiltä suunnistettiin Raumankarin koulua kohti Himangalle. Koin henkilökohtaisesti matkan aikana hienon elämyksen; näin että minulle rakas Lestijoki eli. Tein töitä kymmenen vuotta sitten paljon Lestijoen ja sen eläinkannan eteen, nahkiaiskanta lienee säilynyt hyvänä sillä näin pyydyksiä laitureilla.

VIP joukkeen mukana polki Kalajoen kaupungin johtajan sihteeri, Kalajoen ruokapalvelupäällikkö, Himangan kunnan hallituksen puheenjohtaja, Kokkolan kaupungin kansliapäällikkö, Kokkolan kaupungin hallituksen pj, Kokkolan kaupunginjohtaja, ja kaupungin valtuutettuja sekä maakuntahallituksen pj. Keski-Pohjanmaan päättäjät olivat siis äärimmäisen hyvin mukana yhteisessä tempauksessamme. Myös alueen kansanedustajat olivat aktiivisesti mukana ja ottivat kantaa puheissaan lähiruoan puolesta.

Kokkolan Farmari maaseutunäyttelyssä presidentti Halosen seurueessa tavattu turvallisuudesta vastannut poliisi Pentti Haimakainen järjesti viestille mukavan reitin Kokkolan torille. Lähiruokaviestin kärkenä urakoinut MTK:n järjestöagrologi Jouni Ingalsuo veti hymyssä suin parikymmenpäisen joukon kotikaupunkinsa torille nauttimaan maa- ja kotitalousnaisten valmistamista antimista. Päivä oli hieno!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti