tiistai 7. syyskuuta 2010

Monenlaista puhetta ja puuhaa - ja valmistautuminen ultimate näytökseen. Cook it Raw maanantai

Maanantaina Cook it Raw -porukka tutustui mm. porotalouteen, tapahtumaa varten oli järjestetty erikoisluvalla teurastusnäytös sillä vielä erotukset eivät ole alkaneet. Kotapuron osuuskunnan Aila Mustonen miehensä Eerikin ja poikansa Eeron sekä serkkupoika Jouni Mustosen kanssa esittelivät osaamistaan. Hengestään pääsi nuori toukokuussa syntynyt maitovasa, josta illalla kokit valmistivat ruokaa, mm. veri käytettiin hyödyksi monin eri tavoin. Kansainvälisille toimittajille poroelinkeino oli melko vierasta, vaikka lihaa olivatkin syöneet. Aidalla oli vain toimittajia, sillä kokit siirtyivät jo aamupäivän aikana valmistelemaan illan dinneriä. Siitä oli luvassa aivan sensaatiomainen... Mutta se vasta seuraavassa blogikirjoituksessa. On pakko näes pistää ajatukset kasaan mitä me itse asiassa koettiinkaan eilen, joten sallitte sulatusajan:)

Kolmen kokonaisen päivän settiin mahtui monenlaista puhetta. Kokit vertailivat mm. maita keskenään. Miksi Suomessa on parhaat mansikat? Se on Valo, sanoi Rene Retzepi. Luonnon hyödyntämisessäkin on suuria eroja. Englannissa on marjoja ja sieniä, mutta ihmiset ostavat ne mieluummin marketista kuin poimivat ite metsästä.


Paikalliset keittiömestarit Timo Nieminen ja Tero Mäntykangas joutuivat hakemaan vieraille milloin mitäkin. Tässä käydään neuvonpitoa, pitäisi saada lisää jauhoja, suolaa, seesaminsiementä jne. Timo kysyi lopuksi että oliko vielä jotakin, johon japanilainen Yoshiro Narisawa (ei kuvassa) vastasi että "yes, fresh bear". Siinä sitten Timo selittämään, että normaalisti karhuja näkyy täällä alvariinsa mutta kun metästyskausi on alkanut viikko sitten, ei karhuista ole nähty jälkeäkään. Okei, yksi karhu oli saatu kaadettua ja tälle sakille siitä herui pieni paisti.

Toimittajat ja bloggarit, kuvaajat, jotka olivat siis osa ryhmää, käyttivät hetket hyväkseen ja haastattelivat kokkeja. Mukana oli mm. Yhdysvaltojen tunnetuin ruokakirjoittaja, Voguen kriitikko Jeffrey Steingarten., BBC:lle tapahtumasta raportoiva Joe Warwickille, Le Figaron ruokatoimittaja Alexandra Michot, Observerin ruokakriitikkio John Lanchesterin ja monia muita. He tulevat tavoittamaan jutuillaan kymmenien miljoonien jos ei satojen miljoonien, kansainvälisen yleisön. Näihin lukuihin ei millään omat rahkeemme Suomessa riittäisi. Sitä paitsi, on aina paljon uskottavampaa, että joku muu kehuu luontoamme ja sen antimia kuin me suomalaiset itse, eikö?

1 kommentti:

  1. KIIIIIITOS tästä reportaasista. Kuulostaa hyvältä ja vasta jälkikäteen näemme mitä kaikkea se poikii. Herkutelkaa!

    VastaaPoista