Tilalta liköörit matkaan

Vuosia on yritetty saada lupaa tilalla tuotetun liköörin ja sahdin myyntiin suoraan tilalta. Tähän asti kun olen halunnut ostaa erästäkin mahtavaa mustikkalikööriä suoraan viinitilalta, on se pitänyt tilata Alkoon, josta sen on sitten voinut noutaa.

Nyt sosiaalipoliittinen ministeriryhmä ovat esittämässä suoraan tilalta sallivaa liköörin myyntiä. Tämä on merkittävä helpotus tilaviiniyrittäjille, joiden monen elinkeino riippuu tästä suoramyyntimahdollisuudesta. Myyntimäärät ovat pieniä, usein matkamuistoksi ostetaan pari pulloa, joten myynnin vapauttaminen tuskin aiheuttaa alkoholipoliittisia tai kansanterveydellisiä seurauksia. Sitä vastoin se piristää maaseudun elinkeinoja, elävöittää ja antaa lisää liiketoimintamahdollisuuksia.

Olen maistellut useita tilaliköörejä, ja monet niistä ovat aivan mahtavia ja uniikkeja. Nyt ne saa kohta viinitilalta mukaansa; hieno juttu!

Puuha"ruokaa"

Kuvassa on omatekemää lihasoppaa, jossa ei ole yhtään keinotekoista ainesta. Se on oikeaa puuharuokaa, sillä se tehtiin yhdesssä lasten kanssa. Sain tämän termin eräältä suuren elintarviketeollisuusyrityksen palveluksessa olevalta henkilöltä, joka luonnehti heidän tuotteitaan puuha"ruoaksi". Puuhalla hän tarkoitti sitä että ennen kuin tuote on kuluttajan lautasella tai kupissa on alkuperäisestä raaka-aineesta poistettu ainesosia, sitten lisätty jotakin, sekoitettu, lingottu ja survottu, taas lisätty ja poistettu. Tuote on kaukana alkuperäisestä raaka-aineesta, siksi hipsut sanan ruoka ympärillä.

Ja tätähän elämämme on, aitoa käsittelemätöntä ruokaa on enää vain vihannes-ja juurestiskeillä, jotka me pääsääntöisesti kierrämme kaukaa. Kova väite. Olemme hyväksyneet ruoaksi tuotteet, jotka ovat täysin keinotekoisia. Kuka pystyy kertomaan meille mitä ne tekevät meille? Ei kukaan. Otammeko tietoisia ja varsinkin tiedostamattomia riskejä syödessämme niitä? Miten enää tunnistamme aidot maut keinotekoisten aromeiden keskellä? Tätä on hyvä pohtia.

Viime aikoina on tullut useita kirjoja ja kirjoituksia aidon ruoan puolesta. Yksi parhaista lienee Michael Pollanin teos "Oikean ruoan puolesta". Nämä kirjoitukset kehoittavat syömään käsittelemätöntä ruokaa ilman E-koodeja. Sellaista ruokaa jonka isoäitisi tunnistaisi. Onko se mahdollista? Meinasin tehdä kokeen, viikko aidolla ruoalla, mitenköhän se onnistuu?

Ruoasta yhteiskunnallisen muutoksen ajuri?

Megapolis tapahtuma Hyvän ruoan kaupunki lauantaina Vanhalla johdatteli miettimään miten arjesta saadaan tulevaisuudessa onnellisempaa ja ekologisempaa - ruoka on tietenkin tässä muutoksessa yhä suuremmassa roolissa.

Vegegourmet kokki Leeman puhui omasta ruokaideologiastaan, jota hän toteuttaa Michelintähdillä palkitussa kasvisravintolassaan Milanossa. "Ruoka kertoo paikasta, mutta voi myös muuttaa paikkaa. Koska kokeista on tullut mielipidevaikuttajia, on tärkeää että he ovat perillä siitä mitä tarjoavat asiakkailleen", totesi Leeman. Sama koskee perheenäitejä ja ruokaa tekeviä teollisuuslaitoksia.

Leemanin ruokafilosofia pohjaa kolmeen suureen ikiaikaiseen perinteeseen: kiinalaiseen lääketieteeseen, ayervedaan ja antroposofiaan. Hän listasi ruokaoppinsa perussäännöt:
- Ruoan on tultava läheltä
- Vihanneksia on syötävä enemmän, ne tekevät hyvää aineenvaihdunnalle ja ruoansulatukselle.
- Hiilareita on oltava (pastaa, riisiä tms)
- Lisäksi tarvitaan vähän proteiinia, jota saa kasvikunnan tuotteistakin.
- Hedelmistä otetaan vitamiinit ja mineraalit

Leemanin mukaan ravinnon tulisi olla osittain elävää ja osittain keitettyä. Maitohappoa sisältävät tuotteet auttavat "omaksumaan" siis käsittelemään ruokaa, sen takia ne ovat tärkeitä. Ne myös pitkittävät elinikää (soija, hapankaali, jugurtti jne)

Leeman korosti ihmisen psykofyysistä kokonaisuutta: "Emme ole pelkkää ruumista, meillä on mieli ja sielu". Kun syömme meidän tulee ajatella näitä kolmea asiaa, ruumis sielu mieli. Mielen on oltava hyvä, jotta ruoka vaikuttaisi oikein. Vihaisena ei kannata syödä. On tärkeää, että itse ruoasta tulee elämämme ohjenuora, meidän tulee sulattaa ruokaa eika ruoan meitä.

Leeman puhuu erityisesti kasvisruokavalion puolesta. Ruoasta voisi tulla yhteiskunnallisen muutoksen väline, jolla saavutettaisi terveempi suunta ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Lopuksi hän totesi omasta ammattikunnastaan, että hän kokkina haluaa antaa asiakkailleen iloa ja nautintoa, sillä mielihyvä on yksi hyvän terveyden avain. "Ankea ruoka ei johda mihinkään. Iloinen ruoka on väline puhua ihmisille". Allekirjoitan täysin hänen kommenttinsa ilosta ja mielihyvästä.

YTV:n ruokajätetutkimus on karua luettavaa

YTV julkaisi eilen tutkimuksen Rikka rokassa. Siinä selvitettiin pääkaupunkiseudun parinkymmenen perheen ruokajätteitä. Tutkimusperheissä joutui roskiin syömäkelpoista ruokaa 17 kg /perhe /vuosi. Tutkimuksen valaisevinta antia oli vertailu muihin maihin ja niissä tehdyt tutkimukset. Britit heittävät menemään henkilöä kohden pois noin 86 kg alun perin syömäkelpoista ruokaa vuodessa, ruotsalaiset jopa 100 kg ja yhdysvaltalaiset 82 kg.

Keskimäärin biojätettä tuotettiin tutkimusperheissä noin 50 kg/hlö. Kotitalouksien keittiöbiojäte sisälsi
näin ollen ruokajätettä keskimäärin 32 % (siis se 17 kg), toisin sanoen liki kolmannes biojätteen sisällöstä oli alun perin syötäväksi kelpaavaa. Eniten jätteeksi joutui kasviksia ja vihanneksia, 27,5 % koko ruokajätemäärästä. Kotona valmistettuja ruokia meni jätteeksi 26,8 %. Yksittäisistä ruokatuotteista eniten heitettiin pois leipää ja perunaa, joita oli koko ruokajätemäärästä 11 ja 10,6 prosenttia. Suurin yksittäinen syy jätteeksi päätymiselle oli ruoan pilaantuminen jollain tavalla.

Tutkimuksessa laskettiin että mikäli tulokset yleistettäisiin koskemaan koko Suomea, heitettäisiin maassamme
vuositasolla pois 8,8 miljoonaa kiloa perunaa ja 5,2 miljoonaa kiloa puuroa. Melkoisia lukuja siis. Miten saadaan nämä luvut pienemmäksi? Kuka opettaisi suomalaiset käyttämään ruokatähteet luovasti ja ostamaan vain sen verran kuin tarvitsee?

Roskaan heitetty ruoka on kaikkein suurinta tuhlausta, niin ympäristön kuin oman taloudenkin kannalta.
t. nimimerkki salaatinkerä mätänemässä jälleen jääkaapissa

Mitä ne LOHAS -kuluttajat oikein haluaa?

Meitä ns. LOHAS kuluttajia on maailmalla miljoonia, Suomessakin arvio liikkuu noin 800 000:ssa. LOHAS on lyhenne "Lifestyle of Health and Sustainability":stä. Suomeksi siis käsite tarkoittaa ihmistä, jolle sekä oma että ympäristön hyvinvointi ovat merkittäviä kriteerejä toteuttaa elämäntyyliään. Tämä näkyy kaikissa valinnoissa, myös ruokaostoksilla. Nämä ihmiset ovat tiedostavia, ottavat itse selvää, ovat kriittisiä. Heitä ei voi aliarvioida. Heitä tulee koko ajan lisää ja heidän ostopotentiaalinsa kasvaa Suomessakin jatkuvasti.

Lohas -kuluttaja älähtää kun markkinointi menee metsään. Viime viikoina keskustelua on netissä käyty vilkkaasti blogeissa mm. siitä, millä argumentein tuotteita voi markkinoida ekologisiksi. Kun valmisruokapakkaus on kierrätettävä, se ei enää riitä ekologisuuden perusteeksi. Lohas-ihminen nimittäin tietää, että pakkauksen osuus koko ruokapaketin ympäristövaikutuksesta on maksimissaan vain parin prosentin luokkaa, eniten ympäristökuormaa aiheuttaa itse paketin sisältö (mistä se ruoka koostuu) ja valmistusprosessi.

Mistä saadaan näille lähes miljoonalle suomalaiselle tuotteita, tavaroita, palveluita, jotka täyttävät heidän hyvän elämän kriteerit? Tässä on haastetta ruokateollisuudelle.

LOHAS on oma elämäntyylinsä, jossa arvostetaan aitoja asioita, syödään luomu- ja lähiruokaa, luetaan tarkkaan pakkausselosteet, mietitään mitä tarvitaan ja miksi. He ymmärtävät miten heihin yritetään vaikuttaa; sen takia väärään osunut argumentti saa aikaan huutomyrskyä.

Sähköinen media on mahdollistanut aivan uudella tavalla tiedon levittämisen, asioiden vertailun. Jos Lohas-ihminen on jostain tyytymätön, sen tietävät kohta kaikki tutut. Samoin myös toisin päin; hyvää tuotetta tai palvelua mainostetaan auliisti. On olemassa Lohas-portaaleja ja ryhmiä, joissa tätä keskustelua käydään. Fiksuimmat palveluiden ja tuotteiden valmistajat ovat soluttautuneet näihin kanaviin, sillä niistä selviää se mitä LOHAS haluaa. Näiden ihmisten haluja kannattaa selvittää, sillä he ovat kuluttajia, joille hinta ei ole ensimmäinen valintakriteeri.

Maassa maan tavalla maratonillakin: olutta maalissa

Berliini Maraton 20092009. Hieno sarja. "Samalla" viivalla Hailen kanssa. Haile ei juossut maailmanennätystä, mutta moni meistä 40 000sta juoksi oman ennätyksensä.

Sää helli liiankin hyvin, jo aamusta oli lämmin, mittari näytti parhaimmillaan varjossa +25C. Lähdin juoksemaan omaa juoksua, 7 min/km vauhtia, tavoitteena alittaa 5h. Loppuajaksi tuli kelpoinen 4 h 51 min: ylitin itseni, varsinkin kun reisi hajosi 17 km kohdalla.

Lopussa odotti tietenkin olut - saksassahan ollaan. Tosin alkoholiton, mutta kuitenkin. Maabrändin mukaan mennään joka tapahtumassa, olisiko Helsinki City Marathonin maalissa ensi elokuussa odottamassa holitonta sahtia?

Kolmen päivän tankkaus ja sitten start

En halunnut jäädä yksinkertaiseksi maratoonariksi. Siksi on mentävä juoksemaan toinen, tällä kertaa Berliiniin.

Nyt on menossa sitten kolmen päivän tankkaus, sanan oikeassa merkityksessä. Syön kaikkea sellaista, joka ei kuulu arkipäivän menuun. Lähinnä puhtaita hiilihydraatteja, pienellä lihamäärällä höystettynä. Lautasella on suuri kasa valkeaa pastaa, nyt ei katsota kuidun määrää. Samoin leipä on vaihtunut vaaleaksi paahtoleiväksi, sitä en syö koskaan muulloin. Päälle mehua ja tankkausjuomaa, joka on pelkkää pitkäkestoista sokeria.

Tankkausta kestää kolme päivää ennen starttia, ja edeltävänä päivänä palailen pikkuhiljaa normaaliin ruokavalioon sekä ruokamääriin.

H-hetki on sunnuntaina, aamulla klo 09. Jos kaikki menee nappiin, jolkottelen iloisena maaliviivalle vajaa viisi tuntia myöhemmin. Juoksun pitää olla hauskaa, minulla ei ole erityisiä aikatavoitteita maaliinpääsyn lisäksi. Varsinkin kun viime päivät olen kärsinyt kurkkukivusta ja orastavasta lämmön noususta... Kipeänä en silti juokse, se on varma.

Tavoitteen olen jo saavuttanut. Tällä tarkoitan sitä, että olen juossut vuoden ajan viikoittain 3-5 krt viikossa, parin viimeisen kuukauden kilometrit ovat olleet noin 35-40 km, pisin lenkki 27 km. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, väittäisin. Minulla tähtäin pitää olla aina jossain kaukana, jotta lenkkipolku kutsuisi vaikka räntää sataa tai pakkanen paukkuu.

Juoksu on minulle eniten pään tyhjennystä, lenkeillä on ratkaistu yksi sun toinenkin oma tai kaverin ongelma. Se on myös itsensä voittamista. Jos minä krooninen kipupotilas voin juosta maratonin, voi sen juosta lähes jokainen. Maratonin juokseminen on suuresti kiinni päättäväisyydestä, halusta ylittää itsensä. Matkahan on ihan liian pitkä, jotta sillä olisi mitään tekemistä terveellisen liikunnan kanssa.

Emil Zatopek on sanonut: "Jos haluat juosta, juokse maili. Jos haluat oppia tuntemaan uuden elämän, juokse maraton". Peukut pystyyn sunnuntaina 20.9.!

Isoäidin keittiössä

Minulla on ollut suuri onni saada kaksi karjalaista mummoa, jotka ovat opettaneet minulle paljon. Toinen mummoistani Helga oli kotoisin Vahvialan pitäjästä ja Rauha Koivistolta. Helga teki elämäntyönsä maatilalla Elimäellä ja Rauha Kuusankoskella sairaanhoitajana ja kotirouvana.

Isoäitien keittiö on käsite, josta olen viime aikoina paljon puhunut. Se on osa ikiaikaista suomalaista ruokakulttuuria, jonka arvojen soisin jälleen tulevan "muotiin". Ja ehkä niin käykin.

Rauha-mummon kanssa olen saanut kokea ja nähdä käytännössä karjalaista ruokakulttuuria koko lapsuuteni ja aikuisikäni. Häneltä olen oppinut ja imenyt oman suhteeni ruokaan.

Isoäitien keittiöissä kaikkea ruokatekemistä leimasi syvä kunnioitus, raaka-aineiden ja luonnon arvostus. Raaka-aineita osattiin käsitellä arvostaen ja niiden ominaisuudet tuntien. Lihapala tai sienikoppa oli kuin kimpale kultaa. Perusasiat puhtaudesta ja hygieniasta olivat hyvin hallussa; opin jo hyvin pienestä miten broilerin lihaa tai multavihanneksia tuli käsitellä. Tämä johtui myös mummon sairaanhoitajataustasta.

Isoäitimme elivät sesongissa, ennen perheissä syötiin sesongin mukaan. Ruoka tehtiin rakkaudella ja lämmöllä, usein ajan kanssa hauduttaen. Tattaripuuro tai pottilohko valmistuivat sillä aikaa kun oltiin pellolla tai saunassa. Hauduttavia ruokia tehtiin usein leivontapäivän jälkilämmössä.

Opin Rauha-mummolta eri säilöntämenetelmät; karjalaisethan olivat mestareita hapattamaan, kuivaamaan, suolaamaan, reksaamaan. Marjoja, sieniä, juureksi säilöttiin lapsuudessani mummolass paljon talveksi. Marjoista mehustettiin omat mehut, puolukat ja mustikat säilöttiin hilloiksi, kurkut ja punajuuret pistettiin etikkaan, puolukat survottiin. Opiskelija-aikana Kuopiossa soluasunnon keittiö ja jääkaappi olivat täynnä säilykkeitä, oli siinä kämppäkavereilla ihmettelemistä. Itsestään selvää oli, että kun vuonna 2004 rakensimme talon, tuli sinne kellari.

Mummoni opettivat että ruokaa tai raaka-aineita ei haaskattu; kaikki osaset esim. lihasta käytettiin tarkkaan hyväksi; ruhon eri osista syntyy esim. loistavia liharuokia pitkään hauduttaen.

Luonnon antimia arvostettiin paljon. Sienet ja marjat olivat metsän antimia, joista oltiin kiitollisia, ja niitä todella kerättiin. Parhaiden sienipaikkojen koordinaatit ovat kulkeneet ukilta tyttärille. Ja sienet tunnettiin, ne osattiin valmistaa oikein, monin eri tavoin.

Kaiken kaikkiaan isoäitien keittiössä osattiin tehdä, ruoan valmistukseen paneuduttiin, luontoa kunnioitettiin. Myös syöjää kunnioitetiin, sillä mummot tarjosivat aina parasta. Oli se sitten kuinka yksinkertaista ruokaa tahansa, oli se aina tehty aidoista, kunnollisista raaka-aineista taidolla ja lämmöllä. Ja pöytä oli katettu kauniisti.

Rakas mummoni Rauha täyttää tänään 89 vuotta. Kiitän sinua paljosta.

Kuntapäättäjä: älä vie ateriaetua opelta!

Kouluruoka on hieno juttu. Se on osa opetusta, näin sanoo laki. Se tarkoittaa että kouluruokailussa tulisi oppia taitoja ja tietoja elämää varten, sosiaalista kanssakäymistä, käytöstapoja, ruokailutapoja, tutustua terveelliseen, monipuoliseen ja nautinnolliseen syömiseen. Opettajien tulisi valvoa ruokailua ja osallistua siihen; mistä muuten lapsi ja nuori oppii jos ei aikuisen esimerkistä?

No, nythän on viime aikoina käynyt niin että opettajilta on poistettu monissa kunnissa ateriaetu. Aiemmin opettajat maksoivat ruokaillessaan oppilaiden kanssa ja ohjatessaan ao. tilannetta vain ruoasta verotusarvon, nyt he joutuvat maksamaan koko aterian hinnan. Mitä tästä seuraa? Opettajat eivät enää syö lasten kanssa ja kouluateriaa ohjaa vain pakollinen määrä "valvojia".

Kouluruokailun eteen tehdään hartiavoimin töitä, mutta ovatko nyt kuntapäättäjät vesittämässä osittain tätä työtä säästämällä koulutyön arjessa eli poistamalla tuon ateriaedun? Koululounas on oppitunti ja varsinkin sosiaalinen oppimisympäristö, jota pitäisi tukea kaikin tavoin. Opettajien työhön sisältyy ruokailu oppilaiden kanssa. Vain itse esimerkkiä näyttäen, ts. koululaisten kanssa syöden voidaan kunnolla ohjata lapsia ja nuoria. Opettajien tulisi saada ruokailla verotusarvolla ns. ateriaeturuokailuna.

Lähiruokaviesti 2009 meni perille

Lähiruokaviesti saatiin arvoiseensa päätökseen tänään Helsingissä Yrittäjän päivän juhlassa Narinkkatorilla. Viestin viimeisen etapin lähettivät matkaan ja mukana polkivat mm. Espoon kaupunginjohtaja Kokkonen, ministeri Thors, Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Kronman. Viesti tuotiin torille juhlallisesti ratsastajien kulkiessa etunenässä. Tänä vuonna viesti kulki kaikilla kolmella virallisella kielellä eli suomeksi, ruotsiksi ja savoksi.

Joukkueet luovuttivat vetoomuksensa kukin vuorollaan Narinkkatorin juhlalavalla. Viestiä olivat vastaanottamassa ministeri Risikko, kansanedustajat Sarkomaa ja Kaikkonen, OAJ:n puheenjohtaja Kangasniemi, meppi Hautala.

Lähiruokaviestiviikko saavutti tavoitteensa moninkertaisesti. Tapasimme yli sata kuntapäättäjää, kansanedustajia, ministereitä, 70 median edustajaa, paikallisia tuottajia, kuntaruokailun edustajia, ravitsemusterapeutteja, terveydenhuollon ammattilaisia, keittiömestareita, neuvojia ja ruokaketjun yrittäjiä. Viesti sai aikaan keskustelua, myllerrystä ja päätöksiä: me tartumme asiaan omalla alueellamme. Tämä ei jää vain puheeksi. Ja loppua kohden kyselyt kiihtyivät; missä viesti kulkee ensi vuonna?

Suuri kiitos ja kumarrus EkoCentria ja MTK.
Kiitos:
Hyvä ystäväni Mimmu kärkönen eli Irma Kärkkäinen, viestipiällikkö
Tuukka, tekninen johtaja
Jaska
Jouni
Anne
Jari
Juhani
Eija
Anu A ja S
Leena
Annis
Riitta
JP
Crisse
Ulla
+ te kaikki jotka osallistuitte ja jotka viette eteenpäin viestiä kestävistä valinnoista, ja siitä että tuore ruoka on mahdollista myös julkisissa keittiöissä ja toimitte tämän mukaisesti.