Suomessa on henkinen kestävyysvaje. Himasen raportti kuuluttaa kulttuurin muutosta, jotta meillä olisi kestävä tulevaisuus ja arvokas elämä.

Luin Pekka Himasen raportin yhteenvedon ja uuden Tulevaisuusselonteon, ja vertaisin niitä Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen, jota parhaillamme teemme. Kaikki kolme lähtevät lähes samoin sanoin liikkeelle: visioissa on yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus arvokkaaseen elämään.

Himanen ja Castells painottivat tänään Säätytalolla julkistamistilaisuudessa juuri tätä arvokkuutta. Arvokkaan elämän yhteiskunta on viesti, joka on koko Himasen raportin ydin. Raportti sanoo: ”Kyseessä on yhteenvetävä päämäärä kestävän kasvun mallille, jossa kestävä hyvinvointi ja talous yhdistyvät toisiinsa myös ekologisesti kestävällä tavalla. Tämän edellytyksenä on päämäärää tukeva kulttuurinen perusta. ” Himanen kysyi, millaista kulttuuria me olemme tukemassa?

Ja kulttuuri, joka on liima ja edellytys kestävälle kehitykselle, se puuttuu tällä hetkellä Suomesta. Suomessa on ”henkinen kestävyysvaje” sanoo Himanen. ”.. kaikkein tärkein muutoksen perusta on juuri uudistunut henkinen kulttuuri. Tutkimushankkeen kuluessa on käynyt vahvasti ilmi, että Suomen yhteiskunnan hyvinvoinnin ja talouden kestävyysvajettakin suurempi haaste on lopulta maan henkinen kestävyysvaje.” Uskon.

Me elämme nyt ehkä ihmiskunnan suurinta muutosta, jonka pääsyinä ovat maapallon väestön ja aineellisen kulutustason kasvu. Näistä on lähtenyt vyörymään lumivyöry, joka on pysäytettävä tai ainakin hidastettava sen liikettä. Tämä tarkoittaa, että joudumme oppimaan uusia tapoja (ja pois vanhoista tavoista) elää, tuottaa, kuluttaa, olla. Puhutaan ihmiskunnan suurimmasta oppimisprosessista. Tämä ei onnistu ilman kulttuurista muutosta. Business as usual ei enää käy!

Himasen ja Castellsin raportti täältä: http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j22-Kestavan-kasvun-malli/PDF/fi.pdf

Haluatko kommentoida Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta? Sitoumushaasteet alkavat jo vyöryä...

Nyt olisi viimeiset hetket mahdollista kommentoida Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta. Pistin sen yleiseen jakoon ja kommentoitavaksi tänne Google Docsiin.

Hyvät, suoraan tekstiin tulevat kommentit ovat nyt tervetulleet.
Jos kommentoit indikaattoreita, kommentoi silloin jo tätä kehittyneempää versiota vaikka suoraan minulle meilissä marja.h.innanen(a)ymparisto.fi.

 Mietit varmaan, että mitä ihmettä tämä yhteiskuntasitoumus oikein käytännössä merkitsee. No. Ympäristöministeriö teki jo oman sitoumuksensa: sitoudumme pienentämään työpaikkamme ekologista jalanjälkeä ainakin 20 % ja kiinteistömme energian kulutusta 60% vuoteen 2015 mennessä. Aika mojova sitoumus, vai mitä?

Ministeri Niinistö haastoi Kestävän kehityksen toimikunnan ensimmäisessä kokouksessa muun hallinnon mukaan - ja kopin otti välittömästä eduskunta. Tällä viikolla eduskunnan puhemiehelle on jo jätetty aloite eduskunnan tulemisesta mukaan YM:n esimerkin johdosta. 

"Kestävän kehityksen laaja kokonaisuus yleiseen keskusteluun - pois erillisten kriisien näkökulmista”, sanoo vmi Jutta Urpilainen

Ympäristöministeri Niinistö ja valtiovarainministeri Urpilainen
Kestävän kehityksen toimikunta
kuva Tero Pajukallio

Eilen pidettiin uuden kestävän kehityksen toimikunnan ensimmäisen kokous. Toimikunnan kaksikymmenvuotisen historian aikana puheenjohtajana on toiminut neljä pääministeriä ja yksi työministeri. Nyt puheenjohtajana aloitti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. ”Otan kiitollisuudella tehtävän vastaan ja vien toimikunnan linjauksia eteenpäin omassa työssäni”, totesi vmi Urpilainen. 

Pj Urpilainen toivoi, että toimikunnan jäsenet olisivat aloitteen tekijöinä laajalle kestävän kehityksen keskustelulle. Keskustelua ei tulisi käydä vain erillisten kriisien, kuten finanssi- ja sosiaalisen kriisiytymisen näkökulmasta, vaan ne kaikki kestän kehityksen osa-alueet olisi tehtävä yhtä aikaa näkyviksi. 

Pj Urpilainen linjasi toimikunnan päätehtäväksi koko yhteiskunnan sitouttamisen tekemään konkreettisia toimenpidesitoumuksia, jotta kestävän kehityksen Suomesta tulee totta. Hän kertoi myös, että toimikunnan työtapaa uudistetaan mm. asiantuntijapaneelilla, tuomalla kansainvälisiä puhujia ja kehittämällä työskentelytapaa vuorovaikutteisemmaksi. Ja uuden otteen huomasimmekin heti; ”sitoumuspalloja” heiteltiin ja koppeja otettiin vastaan jo monen eri tahon toimesta.

Toimikunnan varapuheenjohtaja ympäristöministeri Ville Niinistö paljasti ympäristöministeriön oman toimenpidesitoumuksen. Se on ”Työpaikan ekologisen jalanjäljen pienentäminen”. Sitoumus tarkoittaa käytännössä, että YM pienentää ekologista jalanjälkeään -20% ja kiinteistön energiankulutusta -60%, säästää noin 400 000€ vuodessa, parantaa työn sujuvuutta ja joustavuutta. YM haastaa esimerkillään muun valtionhallinnon ja erityisesti ministeriöt, sillä valtionhallinnossa on suurta potentiaali ko parannuksiin. 

  

Kestävän kehityksen toimikunta kokoontuu seuraavan kerran joulukuun alussa, jolloin toivottavasti hyväksytään yhteiskuntasitoumuksen teksti. Toimikunnan jäsenillä on nyt kaksi viikkoa aikaa jättää yksityiskohtaiset kommenttinsa sitoumustekstiin.

Ilmaiset neuvot ruoan ilmastoviestintään - Kuluttajat edelleen pihalla ruoan ilmastovaikutuksista

Ruoan osuus kuluttajan kokonaisilmastovaikutuksista on neljännes, muista ympäristövaikutuksista 40 %. Tämän päivän kysymys oli, miten ilmastovaikutuksista viestitään. MTT ja yhteistyöyritykset julkaisivat tänään etenemissuosituksen elintarvikkeiden ilmastoviestinnästä (www.mtt.fi).

Ilmastoviestintä ruokaketjussa on tähän saakka ollut karrikoiden sanottuna yhtä kuin hiilijalanjälkimerkki. Hiilimerkintöjä on maailmalla paljon, Suomessakin on käytössä ainakin neljä erityyppistä merkkiä noin 40-50 tuotteessa (0.2% ison marketin valikoimasta). Tutkimukset osoittavat, että merkki ei edes välttämättä ole kaikkein paras tapa viestiä.

Nakki - hyvää sielulle, entä ympäristölle?

Ruoan hiilijalanjälki ja mistä se tulee ei ole lainkaan selvää kuluttajille. Ajatellaan, että kuljetukset ja pakkaukset ovat pääosissa, vaikka todellisuudessa niiden osuus on vain pieni. Pakkauksen osuus on n 3-5% (maks 10%) ja kuljetuksen maksimissaan noin 8%. Pääosa ruoan ilmastovaikutuksesta tulee siitä pääraaka-aineesta! Siis valitaanko yksinkertaistettuna kasvis, kala vai liha – ja millaiset kalat, lihat. Jos edes tämän viestin saisi läpi, niin sillä pääsisi jo pitkälle.

 

Ruoan ympäristö- ja ilmastoviestintään tarvitaan monentasoista viestintää, ja mielestäni varsinkin siellä missä ihminen ruoan kohtaa. Ruoka on kolmesta merkittävästä kuluttajan ympäristöjäljen jättäjästä (asumisesta, liikkumisesta, ruoasta) vaikein. Asumiseen ja liikkumiseen on kerralla mahdollisuus vaikuttaa isosti, ruokapäätöksiä tehdään karkeasti laskien vuodessa ainakin 1400 kertaa per nuppi.

Ruoka on henkilökohtainen juttu, ja uusien innovaatioiden löytäminen hiilijalanjäljen pienentämiseen ruokaketjussa on haastavaa. Asumisen ja liikkumisen ilmastopäästöt tulevat pienenemään tulevina vuosina, ruoan suhteellinen osuus noussee.

Maku, laatu, hinta ovat edelleen ruokavalintojen kärkivaikuttimet, ympäristövaikutukset ovat häntäpäässä. Kuitenkin noin 40% kuluttajatutkimuksiin vastaajista sanoo, että ympäristöystävällisyys vaikuttaa paljon tai melko paljon ruokavalintoihin. Tässä on jälleen iso ristiriita. Sanotaan, mutta ei toimita.

Kyse on klassisesta keissistä, jossa pitäisi saada aikaan tietoisuuden nousu ja sen kautta käyttäytymisen muutos. Ja tähän pitäisi saada vielä välineet luotua, jotta kuluttaja voisi omassa arjessaan helposti tehdä oikeita valintoja kaupassa, lounasravintolan linjastolla, kouluravintolassa…

Jos olisin ruokaketjun viestijä, pitäisin seuraavat jutut mielessä:
1. Ruoka on nautinto/elämisen edellytys: sillä ei pidä syyllistää. MUTTA se tekee ison osan kuluttamisen ympäristövaikutuksista. Tarjoaisin informaation niin, että kuluttaja tuntee voittavansa oikeilla valinnoillaan paitsi itselleen niin ympäristölle (+ myös suomalaiselle ruokaketjulle).
2. Kertoisin totuuden, eli mistä ruoan ilmastovaikutus tulee. Painottaisin viestiä laadusta ja määrästä lihan kohdalla. Kertoisin, että jos ihminen syö ravitsemussuositusten mukaan, ollaan jo hyvin lähellä ympäristöystävällistä syömistä. Puhuisin kasvis- ja sesonkiruoan puolesta.Ja kohtuullisuuden. Länsimaissa kulutetaan 1000 kcl enemmän/vrk kuin on tarpeen!
3. Korostaisin, että hukkaa ei kannata ruokkia. 

- Mutta kaikki tämä vasta kun oman "pesän siivous" olisi aloitettu; eli parantaisin ensin omaa toimintaa ja viestisin sen jälkeen laajemmin.

 

"Työtä kestävästi" - tärkeintä tulevaisuudessa opiskelijoiden mielestä

Hienoja juttuja tapahtuu kun on avoin ja etsii aktiivisesti uutta ja toisia näkökulmia. Eilen lähes kolmekymmentä kansainvälistä luovaa Aalto yliopiston opiskelijaa miettivät koko päivän Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta. Mitkä tavoitteet ovat heille tärkeimmät, mitä olisi tehtävä, jotta Suomi olisi vuonna 2050 hyvä paikka elää. Oli mieletöntä nähdä se into ja paneutuminen, ei puhettakaan että nuorilla olisi ollut kiire viikonlopun viettoon.

Yhteiskuntasitoumus oli aiheena  Aalto yliopiston Creative Sustainability maisteriopintojen kurssilla "Creating the Mindset of Sustainable Societies". Voisiko osuvampaa porukkaa ja kurssia olla kun pitää miettiä pitkän aikavälin raamia kestävän yhteiskunnan kehittämiseen. Sitoumuksen työstö kurssilla onnistui kahden mahtavan velhon Aallon ohjelmajohtaja Tiina Laurilan ja post-doc tutkija Susu Nousalan ansiosta. Virkamiehen kannalta kurssi on lottovoitto - saadaan tuoretta näkökulmaa, toisaalta opiskelijat pääsivät käsiksi todelliseen menossa olevaan yhteiskunnalliseen prosessiin. Suuri kiitos! Jatkoa seurannee puolin ja toisin ....

Päivän tulokset puretaan seuraavien viikkojen aikana ja niistä kerrotaan mm. Kestävän kehityksen verkkosihteeristölle. Yhden tuloksen paljastan jo nyt: mikä puhutti nuoria eniten?

Kurssilaiset saivat valita muutamia sitoumuksen tavoitteita käsiteltäväkseen eri tavoin. Yksi tavoitteista nousi yli muiden. Se ei ollut "Hiilineutraali yhteiskunta", "Resurssiviisas talous" tai "Luonnonvarojen kantokyvyn huomioiva kuluttaminen".
Se oli "Työtä kestävästi".
Miksi?
Se on ensi viikon blogin aihe.

Muotoilun kompostilla etsimässä huomisen designia - Trash Design on täällä!

HS:ssä on tänään juttu yritysten virkistyspäivistä. Mekin kävimme tällä viikolla virkistymässä: tutustumassa Trash Factoryyn ja romudesigniin Haarajoella. Valinta ympäristöministeriön kestävä materiaalitalousyksikön päivään oli äärimmäisen osuva, pohdimmehan työksemme materiaalivirtoja, jätekysymyksiä, kestävää kuluttamista ja tuotantoa, kestävämpää huomista.  

Mitä on romudesign? Se on juuri sitä mitä tuo Trash Factoryn käyttämä "logo" kertoo: sitä, että nähdään ja ajatellaan asiat uusiksi, toimitaan eri tavalla, käytetään uudelleen kertaalleen tehtyjä tuotteita, tehdään vanhasta uutta, kierrätetään.

Trash Design ideologia on "open access tai code" ajatuksen sisältävää; kuka vaan voi ottaa idean ja lähteä jalostamaan sitä eteenpäin. Näimme mm. täydellisen kasvilavan, jonka kasvatusalustana oli Ikean sininen kassi. Halooo Ingvar, här är något nytt för dig!!

Mutta ehkä tärkein pointti, joka jäi mieleen minulle oli tämä:
 "tavaroiden on oltava niin hyvin tehtyjä, niin kauniita ja haluttavia, että lapset kinastelevat niistä perinnönjaossa. Ne ovat Tomorrows collectables" - totesivat Trash Factoryn moottorit Isa Kukkapuro-Enbom ja Henrik Enbom.

- Pahinta on, että sorrut ostamaan uusia tahallaan vanhennettuja tuotteita, kun maailma on täynnä romua, joka kelpaisi ihan mihin vaan. Niinpä!

"Varjoja koivumetsässä",

osittain jo purettuna matkalla Habitatareen

Tämän kesän juttu Trash Factoryssä on ollut käyttää/muuntaa Helsingin Designvuoden 2012 Paviljonki -rakennus kokonaan uusiksi...  Kokonaisesta paviljongista on tehty erilaisia rakennelmia, kasvilavoja, puutarhakalusteita- ja paviljonkeja. Ensi viikon Habitaresssa on esillä näitä Pavilion Re-made tuotteita. Trash Design -näyttelyn pääteos on kiinalaisten arkkitehtien suunnittelema “Shadows in Birch Forest” (Varjoja koivumetsässä) installaatio. Sen tunnelma yhdellä sanalla oli: "kutsuva".

Trash Design on kaikkea mahdollista käyttötavarasta taiteeseen. Iisa kuvasi sitä "muotoilun kompostiksi". Esimerkiksi:

Jaskan grilli  by Jaakko Leeve, vanhasta Telefunken telkkarista tehty teos.

Ghetto Gold Rush valaisin

Pöytälamppuja säilyketölkeistä

Henrik Enbom ja Paviljongista remade kasvihuone

Habitaressa on perjantaina 20.9. klo 14 Trash Design seminaari: "Hiljainen vallankumous muuttaa kulutusta". Semmassa kysytään voidaanko planeettamme pelastaa ohjaamalla ihmisiä uudenlaiseen kuluttamiseen? Mitä vaikutuksia sillä on kansantalouteen, pääomavirtoihin ja ympäristön tilaan? 
Sinne!



Juupas, eipäs. Ilmastokeskustelu polkee paikallaan?

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viides raportti on tulossa, ilmastokeskustelun odotetaan taas kuumenevan lähiviikkoina.

Noin 10 vuotta sitten skeptikot haastoivat asiantuntijat vastaamaan tieteen tuloksista. Tutkijoista tulikin konnia. Vastakkainasettelu näkyy edelleen - tuomaria ei vain ole, totesi tänään johtaja Mikko Alestalo Ilmatieteen laitokselta tutkijoille järjestetyssä ilmastoviestinnän koulutuspäivässä.

Ilmastokeskustelu on paikalleen jämähtänyttä. Tietoa syntyy hitaasti, IPCC:n raporttikin tulee vain 5-7 vuoden välein. Helppo tapa median kannalta on jatkaa edelleen vastakkain asettelua, jossa kansalainen ei voi erottaa mikä on totta ja mikä ei. Ongelma ilmastoviestinnässä on myös se, että ilmastonmuutos on liian hidas prosessi yhden ihmisen kannalta, joten se ei kiinnosta tarpeeksi. Mutta sen pitäisi kiinnostaa, se on megaluokan juttu.

 

”Hyvä tutkija on hyvä generalisti, sanoi Alestalo – en voisi olla enempää samaa mieltä. Liian monesti huippututkijat hukuttavat ydinviestit detaljeihin, asia ei tule selväksi. Ilmastonmuutos on vaikea ja hankala aihe, sitä ei saa helposti medioihin. Vikaa on kaikissa osapuolissa, tutkijoissa, medioissa ja päättäjissä: jos päätöksiä ei saada aikaan, niin väistämättä tulee mieleen ajatus, että ei tämä niin tärkeää/todellista olekaan.

Selkeytä ja yksinkertaista viestiä, tee asiasi houkuttelevaksi, opastivat median edustajat tutkijoita. Julkista rahoitusta saavilla tutkijoilla on kuitenkin yhteiskuntavastuunsa viestiä asiasta, sanoi HS:n tiedetoimituksen tuottaja Riikka Hakkarainen. 

Professori Hukkinen Helsingin yliopistosta nosti esiin kysymyksen pitääkö enää tutkia lainkaan, sillä tiedämme jo kaiken päätöksenteon ja suunnittelun kannalta. Pitäisi siis laittaa stoppi tutkimukselle; ja siirtyä toimintaan. Kova heitto salissa, joka oli täynnä ilmastotutkijoita. 

Konkreettiset esimerkit ja osallistaminen, katastrofit, näkyvät vaikutukset saavat vasta ihmiset toimimaan. Mitään ei tehdä ennen kuin on pakko. Tässä tapauksessa pakko meni jo?