tiistai 27. elokuuta 2013

Juupas, eipäs. Ilmastokeskustelu polkee paikallaan?

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viides raportti on tulossa, ilmastokeskustelun odotetaan taas kuumenevan lähiviikkoina.

Noin 10 vuotta sitten skeptikot haastoivat asiantuntijat vastaamaan tieteen tuloksista. Tutkijoista tulikin konnia. Vastakkainasettelu näkyy edelleen - tuomaria ei vain ole, totesi tänään johtaja Mikko Alestalo Ilmatieteen laitokselta tutkijoille järjestetyssä ilmastoviestinnän koulutuspäivässä.

Ilmastokeskustelu on paikalleen jämähtänyttä. Tietoa syntyy hitaasti, IPCC:n raporttikin tulee vain 5-7 vuoden välein. Helppo tapa median kannalta on jatkaa edelleen vastakkain asettelua, jossa kansalainen ei voi erottaa mikä on totta ja mikä ei. Ongelma ilmastoviestinnässä on myös se, että ilmastonmuutos on liian hidas prosessi yhden ihmisen kannalta, joten se ei kiinnosta tarpeeksi. Mutta sen pitäisi kiinnostaa, se on megaluokan juttu.
 
”Hyvä tutkija on hyvä generalisti, sanoi Alestalo – en voisi olla enempää samaa mieltä. Liian monesti huippututkijat hukuttavat ydinviestit detaljeihin, asia ei tule selväksi. Ilmastonmuutos on vaikea ja hankala aihe, sitä ei saa helposti medioihin. Vikaa on kaikissa osapuolissa, tutkijoissa, medioissa ja päättäjissä: jos päätöksiä ei saada aikaan, niin väistämättä tulee mieleen ajatus, että ei tämä niin tärkeää/todellista olekaan.

Selkeytä ja yksinkertaista viestiä, tee asiasi houkuttelevaksi, opastivat median edustajat tutkijoita. Julkista rahoitusta saavilla tutkijoilla on kuitenkin yhteiskuntavastuunsa viestiä asiasta, sanoi HS:n tiedetoimituksen tuottaja Riikka Hakkarainen. 

Professori Hukkinen Helsingin yliopistosta nosti esiin kysymyksen pitääkö enää tutkia lainkaan, sillä tiedämme jo kaiken päätöksenteon ja suunnittelun kannalta. Pitäisi siis laittaa stoppi tutkimukselle; ja siirtyä toimintaan. Kova heitto salissa, joka oli täynnä ilmastotutkijoita. 

Konkreettiset esimerkit ja osallistaminen, katastrofit, näkyvät vaikutukset saavat vasta ihmiset toimimaan. Mitään ei tehdä ennen kuin on pakko. Tässä tapauksessa pakko meni jo?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti