tiistai 19. maaliskuuta 2013

Yhteiskuntasitoumus - uutta otetta kestävään kehitykseen


”Kestävä kehitys yhdistää taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden, mutta se on samalla aina myös poliittinen prosessi. Kestävä kehityksen prosessissa käydään vuoropuhelua – samaan aikaan sekä globaalisti että kansallisesti” ­–  Sauli Rouhinen, Suomen kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeri
 
Suomessa kestävän kehityksen prosessissa on siirrytty uuteen vaiheeseen. Business as usual ei enää toimi. On tehtävä jotain muuta kuin perinteinen kestävän kehityksen strategia, se on käynyt selväksi. Vuosikymmenien työ kestävässä kehityksessä Suomessa, YK:n vetämä kansainvälinen prosessi ja RIO+20 konferenssin tulokset sekä EU:n tulkinnat siitä edellyttävät uudenlaista yhteiskuntasitoumusta. Uudistustyö alkoi viime vuonna, jolloin laaja joukko toimijoita teki esityksen niistä teemoista, joita uusi strategia tai sitoumus voisi pitää sisällään.

Strategiaryhmä työn touhussa tänään.
Yhteiskuntasitoumusta(tai sopimusta) valmistemaan on asetettu strategiaryhmä. Ryhmä kokoontui tänään toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla tartuttiin heti haasteeseen ja mietittiin mm. tulevan paperin visiota. Tänään pohdittiin erityisesti tahtotilaa, johtajuutta ja toimintatapoja. Valmis ehdotus luovutetaan kesäkuussa Suomen kestävän kehityksen toimikunnalle.

Yhteiskuntasitoumuksen tarkoitus on saada aikaan kestävän kehityksen yhteinen tahtotila kaikille hallinnonaloille ja koko yhteiskuntaan. Tarkoitus on saada aikaan toimintaa – ei paperipinoa. Sitoumuksessa tullaan sopimaan toimintatavoista ja tavoitteista hyvän elämän mahdollistamiseksi nyt ja tuleville sukupolville. Se pitää sisällään teemat, tavoitteet, seurannan välineet, vision- yhteisen tahtotilan. Sitoumus tulee toivottavasti lisäämään kestävän kehityksen politiikan vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Se vastaa myös YK:n kestävän kehityksen konferenssin Rio+20 –loppuasiakirjassa kansallisille hallituksille annettuun sitoumus- ja toimeenpanohaasteeseen. Myös hallitusohjelma edellyttää uudistusta.

Yhteiskuntasitoumuksen tulee olla riittävän kunnianhimoinen, konkreettinen, innostava. Se asemoi samalla Suomea globaalisti mutta kertoo mitä me teemme kansallisesti. Hallinnon puolella on tekeillä ja voimassa lukuisa joukko erilaisia strategioita, jotka pitäisi saada ohjattua samaan maaliin. Kestävän kehityksen tulossa oleva sitoumus/sopimus eroaa kaikista näistä siten, että siinä on ylisukupolvinen ja globaali näkökulma.

Maija Hakanen ja Jouni Nissinen (SLL)
Lue Kuntaliiton Maija Hakasen ajatuksia sitoumuksen tekoprosessista, mm. tämän päivän visioharjoituksesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti